Mitä tämä Intersektionaalinen feminismi oikein on?

Olenko minä olento ilman sukupuolta vai joku kummajainen? Meissä kaikissa on kaksi puolta niin myös minussa. Leikin pienenä nukeilla ja pehmoleluilla, mutta suurin kiinnostuksen kohde olivat autot, junat, lentokoneet, aseet sekä muut mekaaniset laitteet. Voiko sitä pitää feminiinisenä piirteenä, että tiesin jo hyvin pienennä poikana hankkivani lapsia. Tytöt kiinnostivat ollessani lapsi ja sitten aikuistuttuani naiset. Ihanteitani olivat Tarzan, Robin Hood ja Zorro. Kahdella heistä oli viikset ja halusin samanlaiset. Koska parta ei vielä silloin kasvanut, töhertelin ne jollakin värillä nenäni alle. Huoneeni seinällä oli sen aikaisien bodarien kuvia ja löytyi sieltä bikinipukeisia naisiakin. Halusin samanlaiset rintalihakset kuin kuvien lihaskimpuilla. Joskus 7 vuotiaana taisin potea Oidipus kompleksia, kun kerroin äidille meneväni aikuisena hänen kanssaan naimisiin. Äiti vain nauroi ja kehotti minua lopettamaan sellaiset höpötykset. Sitten kun nenäni alle alkoivat kasvaa haivenet, ne ovat olleet minulla kahta jaksoa lukuun ottamatta. Varusmiespalveluksessa 1972, niitä ei sallittu ja olin ilman komistuksia kokonaista 8 kuukautta. Vuodesta 1975 lähtien tuli muutama lapsi. Tarjosimme heille laajan valikoiman leikkikaluja pehmoleluista autoihin. Lapset olivat poikia ja pehmolelut eivät kiinnostaneet vaan ne lensivät kaaressa nurkkaan. Heitä kiinnostivat ainoastaan autot ja mekaaniset lelut, vaikka meillä itsellä ei silloin ollut autoa. Palataan takaisin maskuliinisiin merkkeihin. Toisen kerran olin ilman viiksiä keväällä 1981. Muutaman viikon ajan kestin sitä ja sitten ne saivat kasvaa takaisin. Kokoparran kasvatin opiskellessani 1982. Koska parran kasvu oli epätasaista ja harvaa ajoin sen pois valmistumisen jälkeen 1985. Viikset jätin paikoilleen. Aikaa myöten viikset harmaantuivat ennen hiuksia, mutta en silti hylännyt niitä. Eläkkeellä kyllästyin parranajoon ja lopetin sen keväällä 2019. Tämä on toinen kerta kun kasvatan parran. Haluaisin parran olevan kuin Frans Emil Sillanpäällä tai Juha Miedolla. Ehkä en onnistu saamaan siitä yhtä tuuheaa kuin heillä, mutta parhaani yritän. Sitä minä ihmettelen samoin kuin Jari Sinkkonen, miksi tasa-arvoisuuden nimissä poistetaan kaikki merkit sukupuolisuudesta sekä erilaisuudesta. Ristiriitaisuus on siinä, että erilaisuutta puolustetaan, mutta sukupuolia ei saa olla. Täytyy olla samanlaisia sukupuolettomia muka ”tasa-arvoisia” tai sitten osa sukupuolisuuden moninaista kirjoa. En ymmärrä!