Statussymboli
Statuksen merkitys on monille todella suuri ja se on
osoitettava jotenkin. Sen omistaminen pitäisi kertoa ihmisen menestyksestä.
Merkkituotteet
Statusta ja siitä tulevaa arvostusta hankitaan kalliilla
merkkituotteilla vaikka niihin ei välttämättä ole varaa. Henkilöt joilla on
asemaa ja varakkuutta hankkivat kalliita tuotteita, kelloja, autoja,
poreammeita. Myös hierarkiassa alempana olevat pyrkivät saamaan samaa
arvostusta samoilla symboleilla.
Nuoret
Varsinkin nuorilla on suuret paineet kuulua johonkin
kaveriryhmään tai jengiin. Heidän täytyy epätoivoisesti noudattaa sosioekonomisia
symboleja saadakseen arvostusta ryhmältä.
Konkreettisia kokemuksia
Statussymbolilla, kuten automerkillä, on valtava merkitys
joihinkin ihmisiin.
Työkaveri kertoi tapauksesta joka yllätti hänet tyystin. Ollessaan
70-luvun alussa työkomennuksella Rovaniemellä ja iltarientoihin mennessään hän
lainasi kaverin autoa. Valomerkin jälkeen he yrittivät päästä saattamaan
muutamaa naista jotka olivat todella ynseitä. Parkkipaikalle tullessa heidän
käytöksensä muuttui aivan kuin taikaiskusta täysin päinvastaiseksi. Kuinka siinä
nyt niin kävi? ”Poikien” laina-auto oli Mercedes-Benz!
Kaveri ei ollut uskoa silmiään, voiko joku automerkki vaikuttaa näin voimakkaasti?
Toinen esimerkki. Olin poistumassa Ravintola Vaakunasta siirtyäkseni Albertiin kesällä 1979. Pari
tuttavanaista pyysivät päästä mukaan koska kuulivat minun olevan liikkeellä
autolla. Pysäköintialueella heidän kasvona venähtivät ja autoon päästyä he
pyysivät, etten ajaisi aivan ravintolan eteen vaan jättäisin heidät sivukadulle.
Tämä ensimmäinen autoni oli Fiat 600.
Eli auton merkillä on merkitystä joillekin. Heidän käytöksellään ei ollut muuta
merkitystä minulle kuin se, että he osoittivat sen mikä heille on tärkeää, ei
itse henkilö vaan materia ja asema.
Löytyy myös poikkeustapauksia. Eräs kaveri oli illan päätteeksi
pyytänyt seuralaistaan valitsemaan pysäköintialueen autoista sopivimman. Nuori
nainen oli valinnut rättisitikan, ei
miehen Audia. Se oli osoitus siitä,
mikä nuorelle naiselle oli tärkeintä. Paljon, paljon myöhemmin hän löysi minut
ja hänestä tuli vaimoni vaikka en omistanut BMW:tä tai muuta korkean statuksen ”pyhää lehmää”.
Mainstream ja minä
Salkku vs merimiesreppu |
Ensimmäinen kokemukseni merkkituotteesta ovat James farmarit joita nykyisin kutsutaan
farkuiksi. Äiti osti minulle farkut joskus 1960-luvun puolenvälin paikkeilla.
Olihan se renttevää kulkea muotihousuissa joita mainostettiin joka tuutista.
Myöhemmin olin hieman erilainen kuin muut. En halunnut
kulkea valtavirrassa vaan omia polkuja. Halusin jo alakoulussa salkun, kun
muilla lapsilla oli reput. Kolmannella luokalla äiti osti minulle merimiesrepun
koska hän ei halunnut minun raahaavan salkkua. En kauaa sitäkään reppua
kantanut ja lopulta vanhempani myöntyivät toiveeseeni ja sain nahkasalkun.
Kansalaiskoulun seitsemännellä luokalla halusin maihinnousutakin,
sellaisen kuin jenkeillä on. Sain takin, mutta se ei ollut malliltaan
toiveitteni mukainen, enkä tuntenut siinä oloani kotoisaksi. Tämä seikkailu jäi
lyhyeksi. Äiti muisti muistuttaa jos toivoin jotain poikkeavaa, että ethän sinä
sitä maihariakaan pitänyt kuin muutaman kerran.
Tällaisen minä halusin! |
Luokkakaveri hankki ammattikouluaikaan, joskus vuonna 1968-69,
sini-valkoraidalliset farkut ja
farkkutakin. Olisin halunnut samanlaisen yhdistelmän ja samalla värillä, mutta
se värihän oli jo varattu enkä halunnut matkia. Joten hankimme minulle toisen
värivaihtoehdon, miehisenmittapuun mukaan poikkeavan kokonaisuuden, oranssi-sini-valkoraidalliset.
Sain kuulla siitä melkoisesti, että naisten asusteissa kuljen. Yritin olla
välittämättä ja pidin poikkeavat kamppeet päälläni vaikka silloin värikoodien
rajat olivat paljon jyrkemmät kuin nyt.
Musiikkimakuni oli muista poikkeavaa ja omaperäistä pääosin
englanninkielistä, proge (progressiivinen rock), jazz, soul, hard rock muutamia
mainitakseni. En palvonut niitä tähtiä joita muut fanittivat vaan kunnioitin ja
arvostin musiikintekijöitä joista pidin.
Omat statussymbolit
Jos jotain voi sanoa statuksen tavoittelemiseksi olivat haaveeni
omakotitalosta ja perheestä jossa on lapsia. Olin päättänyt asian niin, etten
hanki ajokorttia ja sitä myöten autoa, sillä asunnon hankinta oli
päätavoitteena. Perheen sain mutta omakotitalon hankkiminen ei onnistunut ja
lopulta eron myötä perhekin hajosi.
Serkku tivasi, että miten sinä olet saanut naista vaikka
sinulla ei ole autoa. Kyllä se onnistuu ilman autoakin.
Vuonna 1979 saaduilla veropalautusrahoilla ajoin ajokortin
ja sitten myöhemmin hankin auton. Auton merkillä ei ollut väliä, ainoastaan se, että se
on kohtuullisen hintainen ja toimintavarma. Sen statusarvolla ei ollut
merkitystä vaan sillä, että pääsin tarvittaessa paikasta A paikkaan B.
Statussymbolien tarkoitus
Olen usein miettinyt kuinka jotkut metsästävät näitä symboleja
ja merkkituotteita kuin viimeistä päivää. Itselle niillä ei ole suurta
merkitystä. En hanki mitään pelkän symboliarvon mukaan vaan siksi, että
tarvitsen jotakin ja ostan sen mikä minua miellyttää varallisuuteni huomioiden.
Herää perustavaa laatua oleva kysymys, osoittaako statussymbolien
kerääminen heikkoa itsetuntoa, jota yritetään pönkittää niin sanotuilla statussymboleilla?