perjantai 4. toukokuuta 2018

Väärinkäsityksen sietämätön keveys!


Väärinkäsitys voi aiheuttaa tällaisen tunnetilan!
Väärinkäsitys saa alkunsa hyvin varhaisessa vaiheessa ja erittäin pienistä asioista.

Se mitä ajattelee sanoa, on kuulijan ymmärryksessä jo aivan muuta kuin ajatuksen alkuperä.

Ajatuksesi ja sanomisesi välillä tapahtuu jo jotain mystistä. Sanomasi on jo hieman muuttunut alkuperäisestä ajatuksesta. Joku sana on pudonnut pois, joku termi on tahattomasti muuttunut.


Lisäksi se mitä kuulija kuulee, voi olla jotain aivan muuta mitä olet sanonut. Kuulija voi kuulla jonkin merkittävän sanan väärin. Hänen tulkintansa sanojen merkityksestä voivat olla aivan toiset kuin sanojalla. Lisäksi vastaanottajan aivot tulkitsevat kuulemansa omalla yksilöllisellä tavalla johon vaikuttavat monet erilaiset tekijät, sen hetkiset tunteet tai pienet vivahteet äänen sävyissä ja voimakkuudessa.

Myös ääneen ajattelu voi aiheuttaa väärinkäsityksiä.

Samoin pelkkä oletus johtaa hakoteille. Suunnittelu-urani alussa toimiston johtaja Juhani Nyberg totesi: ”Älä koskaan oleta vaan varmista”. Useimmiten asiat ovat menneet pieleen silloin kun olen olettanut, mutta en ole varmistanut!

No niin! Yksinkertaistettuna väärinkäsitykset ovat inhimillisiä ja erittäin yleisiä. Niistä ei voi syyttää ketään, sillä ajatuksen ja ymmärryksen välillä on liian monta muuttujaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti