torstai 17. marraskuuta 2016

Usko ja uskonnottomuus


Lapsuuskoti ei ollut uskonnollinen. Mummu oli ainoa elossa oleva isovanhempi. Hän asui 400 km päässä meistä, mutta kävi silloin tällöin luonamme ja me vierailimme hänen luonaan. Mummu oli uskovainen ja hän yritti opastaa alle kouluikäistä rukoilemaan. Luulin käsien ristimistä niiden puuhkaan laittamiseksi, mutta mummu opasti oikeat otteet. Saattoi hän opettaa myös rukoilemaan, mutta sitä en muista.

"Clean Harry"!

Kasvoin ja alakoulun uskontotunneilla tutustuin tarinoihin Jeesuksesta opettaja Kannuksen lukiessa jännittäviä tarinoita uskontokirjasta tai raamatusta.  Mielestäni Jeesus oli todellinen sankari, hänen uhmatessa fariseuksia sekä muita huonosti käyttäytyviä ja auttaessa ja arvostaessa heikompia ja huonompiosaisia. Jälkeenpäin ajatellen hän oli kuin Harry Calahan joka teki mitä piti tehdä. Johtamistavoiltaan kuin Tuntemattoman sotilaan Koskela.

Myöhemmin pohdin eri uskontoja sekä niiden varjolla tehtyjä hirmutekoja. Inkvisitiot, noitavainot, ristiretket. Mitä uskonto on? Jos jumala olisi olemassa, miksi hän sallisi kaikki hirmuteot? Miksi ihmiset sotivat ja tappavat silmittömästi toisiaan? Kautta aikojen on tapeltu, viimeisiä suuria yhteenottoja ovat olleet ensimmäinen ja toinen maailmansota, Korean sota, Vietnamin sota, Balkkanin sota sekä lukemattomat pienemmät yhteenotot ympäri maailmaa joista viimeisimpänä Syyriansota. Ihmisiä on teurastettu lähehes teollisesti kuten saksalaiset juutalaisa ja Ruandassa hutut tutseja. Voiko jumala olla hyvä jos hän antaa tapahtua nämä hirveydet. Mielestäni Jumalaa ei voi olla, sillä kuka hänet olisi luonut?

Mietin pääni puhki, mitä usko on? Lähes aikojen alusta kaikki ovat uskoneet johonkin yliluonnolliseen. Onko Jumala ihmisten itsensä ajatuksissaan luoma turva pelottavassa ja arvaamattomassa maailmassa kuten vanhemmat ovat lapsilleen. Entä jos jumala olisi olemassa kenen Jumala olisi se oikea vai olisiko Jumala sama kaikille mutta heidän käsityskykynsä on vain muodostanut siitä erilaisen. Myös se häiritsee, kun kaikki tyylisuunnat saarnaavat heidän Jumalansa olevan ainoan oikea ja muilla se on täysin väärä ja ainoastaan he pääsevät paratiisiin. Kuinka he voivat sanoa noin? Ovatko he suvaitsevaisia kuten Jeesus kun he tuomitsevat toiset.

Uskoin kaikkeen olevan tieteellisen selityksen. Kaikki alkoi alkuräjähyksestä. Keskustellessani Pertti veljeni kanssa asiasta hän heitti pahan kysymyksen joka on vaivannut minua siitä asti, yli neljäkymmnetä vuotta. Mistä se alkuräjähdys tuli? Niin mistä se tuli, tyhjästäkö? Aika paha, tyhjästä tulla putkahti maailman kaikkeus joka on mittasuhteiltaan käsittämättömän suuri! Kysymys on samaa laatua kuin mistä Jumala tuli?

Mikä tyylisuunta olisi paras? Meillä oli Väinö-sedän matkatuliaisina tuoma keraaminen Buddha jonka sisään isä asensi hehkulampun ja se valaisi kauniisti illan hämäryydessä. Olisiko Buddhalaisuus oikeaa? He eivät tee pahaa pienimmällekään luntokappaleelle ja he elävät vaatimattomasti. Se voisi olla lähimpänä oikeaa jos johonkin uskoisi.

Ollessani yksin kotona ovelle koputtivat pukupäälliset miehet mustissaan. Kaksi mormonia tuli ”kauppaamaan” aatettaan. Keskustelin pitkään heidän kanssa tiukaten vastauksia niitä saamatta. Lahjaksi he jättivät mustan kirjan joka oli pitkään puhelinpöytämme laatikossa ja sinne se hautautui.

Kuitenkin pidin itseäni ateistina. En kuulunut kirkkoon ja minut vihittiin avioon maistraatissa 1973. Appivanhemmat olivat varanneet Tuiran kirkon seurakuntasalin hääjuhlia varten. Vieraita odottaessamme tuli kirkkoherra tiedustelemaan milloin ja missä meidät oli vihitty. Istuin hyvin rentevästi ja kerroin rehellisesti, etten kuulu kirkkoon. Hän alkoi ”saarnata” uskosta ja siitä kuinka kaikki jossakin vaiheessa kääntyvät kristinuskoon. Saadessani puheenvuoron, latasin papille nuoruuden uhmalla, että kuoleman kynnyksellä olevat vanhukset pelotellaan helvetillä sekä muilla kauheuksilla, jolloin he hädissään kääntyvät uskoon. Pappi alkoi hermostua ja lopulta hän lähes huusi minulle naama punaisena, että kaikesta huolimatta toivotan teille onnea, jonka jälkeen hän poistui ovet paukkuen. Nykyään häpeän moukkamaista käytöstäni.

Kerran oven takana oli kaksi Jehovan todistaja naista ja päästin heidät sisään. Aikamme väiteltyä heitä ei meinannut saada ulos ja siinä sivussa paloi ruokakin pilalle. Päätin olla päästämättä sisään enää ketään tavaran tai aatteen ovelta ovelle kauppaajaa.

Aloin hieman pehmetä ja suostuin toisen avioliiton kirkolliseen solmimiseen. Suunnitelmiin tuli pieni mutka, koska en ollut käynyt rippikoulua. Suoritin rippikoulun yksityisopetuksena kesälomalla. Pappi oli todella mukava ja keskustelumme todella laaja-alaisia. Minun ei tarvinnut suorittaa mitään ”tasokokeita” vaan pääsin sen läpi näin kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa syntyjä syviä useita tunteja pohdiskellen. Ei se liitto tällä tavallakaan onnistunut, kesti siihen kriittiseen seitsemään vuoteen kuin edellinenkin.

Sitten tuli pitkä tauko pohdiskeluille ja syvennyin työhön, perheeseen sekä mielenkiintoisiin tieteisiin liittyviin aiheisiin. Jätin kuitenkin "ikkunan" raolleen ja pyrin välttämään loukkaamasta tarkoituksella ketään. Jos on olemassa joku korkeampi voima, niin heittäisikö hän minut manalaan vai ottaisiko luokseen eläessäni suhteellisen asiallisesti.

Olin yliopiston täydennykoulutuskeskuksen kurssilla jossa luovuuden opettaja mainitsi uskosta, rukoilusta ja sen tasapainottavasta vaikutuksesta. Mietin, että mitä tuo mies oikein horisee. Kuitenkin siitä jäi joku siemen itämään ja jossakin vaiheessa raotin ovea hieman enemmän. Päivittäinen työmatkani yli kymmenen vuoden ajan oli  2x100 kilometriä. Kuljimme kimppakyydillä ja ollessani vapaa vuorolla ajamisesta lepäsin. Koska meillä vaimon kanssa oli uusperhe ja välillä vaikeaa lasten kanssa aloin ottamaan henkilökohtaista yhteyttä yläkertaan, rehellisesti sanottuna rukoilin. Ei siitä voinut olla haittaakaan.

Nautimme eräässä työpaikassa työkaverin merkkipäivä kahveja. Sihteeri oli nähnyt edellisenä iltana televisiosta ohjelman Lestadiolaisista ja hänelle oli muistunut mieleen ikävä kokemus kouluajalta. Opettaja oli sanonut, ettet sinä pääse taivaaseen. Tämän kuultua eräs kahviporukasta aloitti palopuheen kuinka he ovat valitut ja pääsevät taivaaseen muiden joutuessa kadotukseen. Hänen pitkän saarnan aikana selvisi hänen olevan Helluntailainen. Kuinka ainoastaan jonkun tyylisuunnan ”jäsenkortti” voi oikeuttaa paikan paratiisiin? Eihän se ole lainkaan oikeudenmukaista!

Aikaa on kulunut ja olen edelleen pohtinut syntyjä syviä. Nuorena kaikki oli mustavalkoista ja joko tai, ei ollut välimuotoja. Kaiken piti olla yksinkertaista ja selkeää. He olivat viisaita jotka sanoivat asiat simppelisti ja ne ärsyttivät jotka jahkailivat, pyörittelivät vastausta. Monet vanhat tutkijat totesivat, että ei voi sanoa suoraan sillä se voi olla näin tai sitten noin. Olen myös huomannut saman kuin itseäni viisaammat, mitä enemmän tiedän herättää se vain enemmän kysymyksiä ja sen miten vähän tiedän. Mikään ei ole yksinkertaista, asiat voi nähdä niin monelta kantilta ja eri tavoin. Kuka voi sanoa, mikä niistä on sitten oikein?

Meille kaikille niin päivän selvä asia kuin syntymä on askarruttanut minua suunnattomasti. Kuinka hedelmöityneestä munasolusta voi tulla tunteva kokonaisuus jossa kaikki rakennuspalikat ovat oikeilla paikoillaan omalla persoonallisella tavalla. Mistä nenä tietää paikkansa, silmät, kädet, sormet, jalat, varpaat, kaikki oikella kohdillaan. Se geneettinen koodi on uskomaton.

Kuinka hämmästyttävä tietokone meissä kaikissa on, pienimmästä isoimpaan? Ihmisen aivot painavat noin puolitoista kiloa kun taas pienellä linnulla ne painavat muutaman gramman. Mitä tuollaisella muutamalla grammalla voi tehdä? Hallita monimutkaisia elintoimintoja, lentää vaativissa olosuhteissa akrobaattisella taidolla, pyydystää syötävää, väistellä pyydystäjää, tarkkailla ympäristöä, suunnistaa tuhansia kilometrejä oikein, kasvattaa jälkikasvua. Olen sanaton!

Minulla on Jehovan todistaja ystävä joka voisi olla poikani. Olen keskustellut hänen kanssaan hyvin laaja-alaisesti ja hän on tuonut uusia ja mielenkiintoisia näkökantoja mitään tyrkyttämättä. Olemme pohtineet maailman kaikkeutta, sen mittasuhteita ja ”valonhitautta”, sillä voiko valoa sanoa nopeaksi? Katselemme yli 13 miljardin vuoden takaisia asioita joita valo meille tuo etäisimmästä havaitusta galaksista. Suunnittelemme yhdyskuntiemme siirtoa toisiin aurinkokuntiin tuhotessamme maapalloamme ja valollakin matkustettaessa lähimpään tähteen kuluisi yli neljä vuotta. Nykyisillä avaruusraketeilla siihen menisi vaivaiset 75’000 vuotta!

Käsityskykyni on rajallista enkä voi ymmärtää kaikkea enkä voi olla varma. Olen kuin Hamlett, ollakko vai eikö olla. En myöskään voi sitoutua mihinkään ryhmää tai tyylisuuntaan koska en tiedä, sillä olen uskonnoton. Minua ei voi kukaan pakottaa. Kuitenkin olen päättänyt vapaaehtoisesti olla suorassa yhteydessä johonkin jota en tiedä, en näe, en tunnista, koska minulla on vain sellainen tunne enkä tarvitse siihen mitään välikäsiä.