maanantai 25. joulukuuta 2017

Äidit, isoäidit ja heidän edeltäjänsä!


Äiti joskus 1940-luvun alussa.
Äiti maa on useiden kansojen uskomuksissa naispuolinen henkiolento, joka hallitsee maata tai on itse sama kuin maaperä. Maaemo saattaa olla kaiken elollisen synnyttäjä ja muovaaja.

Yhtään miehen osaa väheksymättä äiti on aina äiti. Äidin emotionaaliset tunteet ovat niin syviä, ettei mies voi niitä koskaan kokea. Mies istuttaa siemenen, mutta äiti on yhdeksän kuukautta kiinteässä symbioosissa vauvan kanssa jo ennen syntymää. Syntymän jälkeen äidit imettävät, ruokkivat, hoitavat, kasvattavat, valvovat, huolehtivat lapsistaan. Ikävä ja huoli eivät lopu lasten lähtiessä kotoa, sillä tämä side on niin voimakas, että se jatkuu läpi elämän.

Suurin osa äideistä haluaa lapsilleen parasta. He auttavat ja tukevat heitä läpi elämän. He pyrkivät tekemään parhaansa. Kaikesta huolimatta he tekevät virheitä, sillä he ovat inhimillisiä ihmisiä. Virheitä he tekevät vahingossa, tarkoittamatta tai hyvää yrittäessään. Kukaan ei voi olla täydellinen, mutta uskon lähes kaikkien äitien yrittävän parhaansa. Kuka meistä pystyy sanomaan olevansa virheetön ja heittämään ensimmäisen kiven?

Kuten ”isossa kirjassa” todetaan, kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja eläisit kauan maan päällä. Miksi sitten loukkaamme äitejämme? Espanjassa suurin loukkaus äitiä kohtaa on olla kutsumatta häntä häihin. Uskon sen koskevan myös suomalaisia äitejä todella kipeästi samoin kuin sen, ettei hän saa mennä lapsenlapsen ristiäisiin tai lapsen ylioppilasjuhliin.

Tunteeni äitiä kohtaan olivat syvät. Rakastin häntä, totesin pienenä, vielä alakoululaisena, meneväni aikuisena naimisiin äitini kanssa . Äiti vain nauroi hyvätahtoisesti. Tässä Oidipuskompleksin tyyppiesimerkki. Äiti oli hellä, ymmärtäväinen ja hän luki minua kuin avointa kirjaa.

Jossakin vaiheessa murrosiän kynnyksellä häpesin liikkua äidin kanssa. En halunnut istua linja-autossa samassa penkkiparissa hänen kanssaan! Olisiko koulukiusauksella ollut tähän vaikutusta? Murrosiässä istahdin äidin viereen jolloin hän kysyi, miten sinä nyt uskallat siihen tulla. En välittänyt kysymyksestä vaan istuin siinä ylpeänä. Toki meillä oli yhteenottoja, mutta sovimme ne hyvin nopeasti. Yleensä syy oli minussa ja pyysin sovinnon yhteydessä aina anteeksi äidiltä.

Lentäessäni pois kotipesästä oli äitini itkenyt ja ikävöinyt pitkän aikaa lähtöni jälkeen. Minulle lähtö oli itsestään selvää, mutta ymmärrän äitini tunteet vasta nyt.

Runoissa ja lauluissa on koskettavia säkeitä äideistä:

Kuten Lauri Viidan runon väkevä sanoma:

"Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta…."

Mother of Mine Tuula Valkaman suomalaisilla sanoilla:

"….Luotas jos tie kerran mun vie,
suureks' kun vartun, unhoon jää et.
Muistot nää mieleen jää, rakkautes tää.
Äideistä parhain sä oot."

Henkilökohtaisesti koskettavin on Mikko Alatalon Hyasinttien aika joka sai silmäni kostumaan heti ensi kuulemalla:

"…On taas aika hyasinttien
Usko pois, sua äiti aattelen
Sinä siellä, minä täällä jossakin
Sanoinko koskaan, että sua rakastin?"

Jokainen voi esittää tämän kysymyksen itselleen!



perjantai 17. marraskuuta 2017

Duunarista yrittäjäksi!



Kulttuuri, tiede, tekniikka?

Lapsena kiinnostivat tiede, tekniikka ja kulttuuri. Tutkin kirjallisuutta missä oli mielenkiintoisia laitteita vaikka en osannut vielä lukea. Olin haltioitunut huikeista kuvista ja moottoreiden sisuskaluista. Perheemme kävi teatteri esityksissä ja elokuvissa. Myös musiikin kuuntelu oli meillä lähes jokapäiväistä äitini soittaessa lempikappaleitaan levysoittimella. Kerroin vanhemmilleni keksimiäni satuja ja piirtelin jatkuvasti jotakin. Sarjakuvia ahmin ja myöhemmin kirjoja kun opin lukemisen taidon. Tähdet, mustat aukot ja kaukaiset galaksit virittelivät myös uteliaisuuttani. Musiikin suhteen olen kaikkiruokainen. Jatsista rokkiin ja klassiseen ovat kuuluneet musiikkivalikoimiin.  

Ensimmäinen selfie 60-luvulla!
Urahaaveita olivat tiedemies, kuvataiteilija auto-/lentokonesuunnittelija siis designer ja näyttelijä. Varttuessani myös elokuvaohjaajan ura oli mielessäni. Suuri osa toiveista tyssäsi, koska opiskelu ei kiinnostanut pätkääkään ja olin liian ujo.

47 vuotta duunarina

Ammattiopinnoissa halusin teknilliselle puolella ja isän ohjauksesta valmistuin sähköasentajaksi. Tätä työtä tein kolmasosan duunarin urastani.

Jatko-opiskelun jälkeen urani jatkui instrumentointisuunnittelijana ja kaksi kolmasosaa duunariutta. En halunnut esimiesasemaan tai johtotehtäviin, sillä pidin tekemisestä.

Yrittämisen meininkiä

Duunarin ura oli takana ja eläke edessä. Kauan hautunut unelma kulttuuriurasta alkoi kypsyä. Olin heilunut kameran kanssa liki 50 vuotta ja haaveillut elokuvista. Materiaalia kertyi kaitafilmistä digitaaliseen videoon ja lopulta HD-tasoiseen videoon.

Silloin vielä kun haaveilin.
Ensimmäinen haparoiva askel oli perustaa YouTube kanava 2009 jonne latailin vanhoja ja uusia videoita. Rekisteröin Movielunatic kanavani tavaramerkiksi ja varasin fi ja com tunnukset vaikka en ollut varma onko niille mitään käyttöä.

Sitten rohkaisin mieleni ja astuin yrittäjän uralle perustamalla Movielunatic toiminimen syyskuussa 2017. Lopulta pitkään kytenyt toive syttyi ja haave toteutui.

Eräällä kuljetusliikkeellä oli iskevä slogan "kuljetuksia fillarista pillariin" ja koiraa ulkoiluttaessa keksin yritykselleni oman. Olen kuvannut ystävien ja sukulaisten perhejuhlia vuodesta 1970 lähtien. Kypsyttelin ajatusta tallennuksista, pyörittelin sanoja ja lopulta se syntyi! Ristiäisistä ripille ja häistä hautajaisiin. Tuo kattaa koko ihmisen elinkaaren. Ensimmäiset hautajaiset, jotka olivat enon, kaitafilmasin 1971. Sen jälkeen on lukematon määrä syntymäpäiviä, ristiäisiä, rippijuhlia, lakkiaisia sekä hautajaisia.

Toki ura on vasta alkutekijöissä ja tulevaisuus näyttää, jääkö se pelkäksi yritykseksi vai tuleeko tästä oikea kulttuurialan YRITYS!  

P/S Puhelinmyyjiä yritys on kiinnostanut sillä parin kuukauden aikana on tullut lähes sata puhelinsoittoa vakuutusten, luetteloiden ym. sellaisen osalta. Jos olisin tilannut heidän palveluita tai tuotteita olisin konkurssissa ennen yrityksen käyntiin lähtöä!

Oman yrityksen käyntikortti!

tiistai 17. lokakuuta 2017

Artikulointi, kiekaisut ja täytesanat

En ole mikään sanojen sankari tai puheen mestari, mutta pyrin välttämään täytesanoja. Pidän puheessani mielummin vaikka tauon jos sanat ovat hakusessa. Pahin virheeni on artikulointini epäselvä mumina. Silti uskaltaudun arvostelemaan erityisesti niiden puhetta jotka tekevät sitä työkseen. Myös tavallisten pulliaisten kannattaisi kiinnittää huomiota kuinka he puhuvat.

Artikulointi ja lausahdukset

Korvaani särähtää kun turhan monet puheen ja laulun ammattilaiset artikuloivat todella heikosti ja käyttävät yllättävän paljon täytesanoja. Erityisesti artikuloinnin tarkkaileminen on lisääntynyt vaimon tarkan kielikorvan ansioista. Hän huomaa välittömästi artikulointi virheet.

Eräs ärsyttävä virhe jonka huomasin ensimmäisenä eräältä nais artistilta. Hän lauloi kauniisti, mutta hänen sanansa "radion naukaisen" särähtivät korvaani. Siis naukaiseeko hän radion vai aukaisee sen?

Miten olisi uutuus iskelmän "vähän naikaa", kehottaako se pikkuisen "sipaisemaan" vai onko se vain "vähän aikaa"?

Näitähän löytyy erityisesti laulajien parista, "haluan nantaa" tai "on naina" pilvin pimein.

Lausahduksista viimeisin inhokki on "juurikin näin"! Juuri näin on jämptisti näin, mutta juurikin näin, onko se näin vai sinne päin?

Intonaatio

Nousevan intonaation loppukiekaisu nostaa niskavillani pystyyn ja puhujan uskottavuus on välittömästi mennyttä. Ei sellainen puhetyyli ja tapa ole suomalainen. Lähinnä se muistuttaa pikkutyttöjen tai poikien vasta opittua puhetta.

Täytesanat

Niinku tai niiku kaikuu liian usein puhujien tavassa käyttää sanan säilää muka vakuuttavasti. Joillakin sen viljely on jo puhumisen saastuttamista, hyvä ettei joka toinen tai kolmas sana ole NIINKU! Tuo jatkuva hokeminen vie pohjan puhujan uskottavuudelta. Parempi olisi miettiä ensin tai olla vaikka hiljaa.

Sitten toisilla on toinii, tota, totanoin tai ja tota!

Entä eräiden hokemasta katonää, mitä pitäisi katsoa noiden jatkuvien kehotusten kannustamana?

"Öööö", "äääh", "ja näin", "tuota niin", "elikkä" ja näitähän löytyy.

tiistai 3. lokakuuta 2017

Eivätkö suomalaiset osaa antaa palautetta?


Työn täpinöissä!

Palautteiden niukkuus

Katsoessani työurani taaksepäin sen ollessa jo ohi löydän sieltä todella vähän minkäänlaista palautetta. Olisin ottanut mielelläni vastaan niin kielteistä kuin myönteistä viestiä, mutta en tiedä ansaitsinko kumpaakaan, olinko pelkää ilmaa?

Palaute koulussa

Sain koulusta todella vähän palautetta. Ammattikoulussa vanhempainillassa opettaja ja rehtori olivat kehuneet minua vanhemmilleni, jotka olivat siitä todella ylpeitä. En pitänyt sitä totuuden mukaisena oman heikon panostuksen tietäen. Uskoin sen olevan vain katteetonta kehua rehtorin ollessa isäni lapsuuden leikkikaveri.

Töissä kyllä autettiin

Aloitin virallisen työurani 1970. Sähköasentajana palautetta tuli niukasti, enemmän opastusta ja ohjausta jos teki väärällä metodilla tai väärin.

Kemiran tyyliin

Ollessani Kemiralla aluesähköasentajana 1976 sain esimiehiltä ristiriitaista palautetta sekä toimintaohjeita. Ylityön- ja työnjohtaja antoivat ohjeita olla oma-aloitteinen ja korjata huomaamiaan vikoja ja puutteita. Kun käytöstä tuli suoraan ilmoituksia toiminta- tai laitevioista kävimme korjaamassa ne välittömästi. Myöhemmin tuli moitteita, ettei korjaustehtäviä saa ottaa vastaan suoraan vaan oman esimiehen kautta!?

Unohtumaton palaute työkaverilta

Muistan asentaja kaverini nokkamies Seppo Kuivalan rohkaisevan palautteen 1977. Seppo totesi, että Hannu puhuu vähän, mutta silloin kun hän puhuu, hän puhuu asiaa. Tämä palaute lämmittää vieläkin.

Moitteita liian tarkasta työstä

1980 Insinöörirakentajien korjaamolla työskennellessä uusi korjaamopäällikkö tuli arvostelemaan työtäni. Rakennustyömailta tulleet laitteet ja jatkojohdot tarkistettiin. Mittasin mittarilla jatkojohdon sähköisen toiminnan jonka jälkeen vedin sen vielä käsien läpi. Päällikkö tuli moittimaan turhasta työstä, että tapani tehdä työtä on kuin vyö ja henkselit, toinen tapa olisi riittänyt. Mittaamisella todetaan onko jokin johdin poikki mikä ei välttämättä näy pinnalle. Käsin tunnustella huomaa palkeenkielet ja muut pintaviat joita ei välttämättä mittarilla havaitse, mutta ne voivat olla vaarallisia. En muuttanut toimintatapojani moitteista huolimatta vaan yritin tehdä työni mahdollisimman hyvin. Kuitenkin arvostelu ja johtamisen tyyli sekä sen heikkeneminen vaikutti alan vaihtoon.

Joskus arvostuksen voi aistia

Suunnittelijana ensimmäisessä työpaikassa konkreettista palautetta tuli vähän, kuitenkin olin töissä erittäin arvostetussa yrityksessä. Rautaruukin masuunille oli aloitettu valaistusohjauskeskuksen suunnittelu, joka oli jäänyt vaiheeseen. Tehtävä annettiin minulle kesällä 1985. Suuri osa suunnittelutoimiston henkilökunnasta oli lomalla ja piirtäjistä oli pula. Johtaja kehotti minua myös piirtämään suunnitelmat.

Rautaruukilta annettiin takaraja milloin työ täytyi olla valmis. Suunnittelin päivät ja piirsin ne puhtaaksi illalla. Olin kuullut, ettei ylitöistä makseta niistä kuuluvia korvauksia, ainoastaan tunti tunnista. Tein tuntilaput kuten asentajana eli kahdesta ensimmäisestä ylityötunnista 50 % ja seuraavista 100 % korvaus. Tuntilappujen luovutusten jälkeen osastopäällikkö kutsui luokseen ja alkoi kuulustella kenen luvalla olen tehnyt ylitöitä ja ovatko ne sovittu korvattaviksi? Kerroin, ettei ollut ketään esimiestä ollut lomien vuoksi paikalla jolta kysyä ja minulle annettiin määräaika jolloin suunnitelmien täytyi olla valmiit ja tein ne siihen mennessä. Moiteryöppy jatkui, että keskuksen suunnittelukulut ovat niin suuret, että vastaavan olisi saanut laitetoimittajalta halvemmalla. Totesin, että jos se siitä on kiinni, niin maksa tunti tunnista tai ole maksamatta, minulle on aivan sama. Lähdin työpisteelleni ja esimies tuli perässä jatkaen moitteita jolloin paikalle tuli toimiston päällikkö ja kutsui esimiehen luokseen todeten, ettei syy ole minun ja he poistuivat paikalta. Palkkapäivänä sain tilinauhan ja kaikki oli maksettu, kuten kuuluikin. Tuli tunne, että työtäni arvostettiin kaikesta huolimatta.

Kahdenlaista palautetta

Elektrodynamo oli aloittanut Rautaruukin tulevan koksaamon kaasuvalvonnan suunnittelun 1986. Se oli kuitenkin jäänyt kesken ja minun tehtäväni oli suunnittelun loppuun saattaminen. Sitten laitetoimittaja Elektrodynamolta tuli heidän miehensä tarkistamaan suunnitelmia ja tyrmäsi ne koska olin suunnitellut hälytyksen jokaiselta Co-anturilta Damatic automaatiojärjestelmään, hänen mielestään yhteishälytys olisi riittänyt. Menin projektipäällikön puheille ja tiedustelin, olinko tehnyt virheelliset suunnitelmat. Suunnitelmissani ei ollut mitään virhettä. Myöhemmin annoin palautteen laitetoimittajalle.

Koksaamoon liittyen sain positiivista palautetta Teknillisenkoulun luokkakaverilta. Hän oli ollut koksaamolla asennustöissä ja kehui suunnitelmiani hyviksi ja virheettömiksi.  

Palaute työpaikkaa vaihtaessa

Esimiesten vaihduttua tilanne alkoi muuttua ja henkilökunta vaihtua huolestuttavaa vauhtia. Lopulta päätin itsekin vaihtaa työnantajaa. Sain uuden työpaikan 1989 ja irtisanouduin. Uuden johtajan suhtautuminen minuun muuttui välittömästi, sitä ennen hän ei ollut noteerannut minua lainkaan. Myös pääjohtaja soitti minulle ja olinkin todella erinomainen sekä tärkeä työntekijä firmalle. Minua pyydettiin harkitsemaan vielä irtisanoutumista, mutta totesin tehneeni päätöksen joka ei muutu. Sävy muuttui ja alkoi uhkailu. Se sinetöi, että ennen arvostamani yrityksen arvostus romahti lopullisesti.

Arvostus ja palaute työnantajalta

Seuraavat 20 vuotta kuluivat uudella työnantajalla. Aluksi töitä oli aivan riittävästi. Suunnittelimme Durgapurin masuuniautomaatiota Rautaruukki Engineeringillä. Projektin sisäinen kemia oli erinomainen vaikka suunnittelijoita oli useista eri firmoista. Lama 90-luvun alussa vaikutti työtilanteeseen. Osallistuin talvella 1992 Pieksämäen Energian saneerauksen instrumentoinnin suunnitteluun. Suunnittelun valmistuttua työt loppuivat ja minut lomautettiin.

Kesällä esimies soitti ja pyysi toimistolle. Hän kertoi, että pääurakoitsija ei ollut katsonut olevan tarvetta instrumentoinnin valvojalle. Esimieheni oli soittanut voimalaitoksen johtajalle ja todennut, ettei voimalaitos tule koskaan käynnistymään jos sinne ei tule valvojaksi voimalaitos asiantuntijaa. Kyllä se laittoi puntit tutisemaan, sillä en minä ollut mikään asiantuntija enkä ollut vielä kertaakaan ollut valvojana. Pomo nauroi ja sanoi, ettei se mikään vaikea homma ole. Eikä se sitä sitten ollutkaan ja olin sekä valvojana että käyttöönotossa. Eikö tämä palaute ollut katteeton?

Palaute asiakkaalta

Työkaveri oli suunnitellut kattilalaitosten instrumentointia Venäjälle. Hänen siirtyessä Rautaruukille konvertoinnin saneerauksen suunnitteluun perin tehtävät 1993. Saksalainen kattilatoimittaja oli tilannut instrumentoinnin Elektrodynamolta joka tilasi toimistoltamme suunnittelun. Tein useamman kattilalaitoksen suunnitelmat. Projektien valmistuttua olimme loppupalaverissa Helsingissä. Elektrodynamon projektin hoitajat empivät erään asia sanomisessa. Lopulta he rohkaisivat mielensä ja kertoivat, että saksalaiset olivat kehuneet instrumentoinnin dokumentteja erinomaiseksi ja lisäsivät, että he antavat harvoin sellaista palautetta. Mainitsin myöhemmin työpaikalla saksalaisten terveisistä, johon tuli välittömästi kuitti, ettei se tarkoita suunnitelmien olevan oikein ja virheettömiä. Se siitä palautteesta!

Palaute asentajalle

Ensimmäinen komennus Harjavallassa oli Cu-kuonarikastamon automaationjärjestelmän uusiminen. Alkuselvittelyjen ja suunnittelujen jälkeen oli paikanpäällä asennusvalvojana. Instrumentointiasentaja oli huomannut palamyllyn pulttien ja uuden työtason olevan törmäyskurssilla, kun isoa myllyä pyöritettäisiin. Kävin välittömästi ilmoittamassa asiasta mekaaniselle puolelle jotka aloittivat korjaustoimet. Kävin vielä kiittämässä asentajaa jonka seurassa oli heidän esimiehensä ja muita asentajia. Pomo ja asentajat alkoivat keljuilla työtoverilleen, että mitä sinä siitä kostut, saatko isotkin korvaukset? He jatkoivat vielä ilmoittajan mollaamista, mikä tuntui minusta todella ikävältä. Kävin myöhemmin kiittämässä asentajaa kahden kesken huomiostaan ja siitä ilmoittamisesta kaikkien etuna. Kehotin häntä olemaan välittämästä kavereiden ”hattuiluista”, sillä se osoitti vain heidän typeryytensä.

Työnantajan reagointi?

Seuraava pitkä työrupeama alkoi Rautaruukilla Raahessa vuoden 1995 lopussa. Sain paljon vastuuta, mutta omalta yritykseltä ei tullut minkäänlaista palautetta. Projektin parissa oli tunne, että työtäni arvostettiin vaikka siitä ei suurta meteliä pidettykään ja tiimi toimi tasapainoisesti. Kuten olen aiemminkin todennut, kolmen valukoneen rakentamiset olivat elämäni parhaat projektit.

Sintraamo ja koksaamo

Suurten projektien parista palaaminen rivisuunnittelijaksi oli tietyllä tapaa traumaattinen. Suunnittelu vaati ehkä liikaa aikaa. Tein suunnittelua sekä sintraamolle että koksaamolle. Suunnittelutyön tilaaja sintraamon kunnossapidosta oli todella mukava kaveri. Koksaamon vastaava oli erittäin pelottavassa maineessa. Toimen kuva oli muuttunut siten, että suunnittelun valmistuttua tunnit täytyi käydä kuittauttamassa työn tilaajalla. Mennessäni tuntilappujen kanssa sintraamolle tilaaja haukkui minut tuntien suuresta määrästä. Siitä pelästyneenä minun piti kerätä pitkään rohkeutta uskaltautuakseni mennä koksaamolle.

Lopulta menin tuntilappujen kanssa koksaamon kunnossapitoon. Pyysin anteeksi todella suurta tuntimäärää ja kerroin minkälaiset moitteet olin jo saanut sintraamolta. Tilaaja kirjoitti välittömästi tunnit ja totesi, että tärkeintä oli saada myös päivitetty loppudokumentointi kunnossapitoon mikä liian usein suunnittelijalta unohtui. Olin toiminut juuri hänen toivomallaan tavalla ja tämä palaute hieman auttoi sintraamolta saamani palautteen pehmentämiseen.

Vuoden 2002 lopussa tuli määräys poistaa suuri määrä ulkopuolisista suunnittelijoista, olin yksi heistä.

KOVA projekti 2003

Kemiran voimalaitoksen automaatiojärjestelmä päivitettiin uuteen ja olin siinä mukana. Sain siellä positiivista palautetta, mutta se ei tullut projektiryhmältä tai omalta työnantajalta vaan urakoitsijan edustajalta. ”Vanhanliiton” suunnittelijana tein myös kaapelointikaaviot helpottaakseni suunnittelua ja asennuksia. Urakoitsijan pomo tuli kiittämään kaavioista. Kaavioiden avulla oli helppo hahmottaa ja suunnitella kaapeleiden vedot niiden havainnollisuuden ansiosta toisin kuin pelkän kaapeliluettelon perustella. Myöhemmin sama henkilö tuli hämmästelemään miksi suunnittelija lähetetään pois asennusten kiivaimmassa vaiheessa. Hän totesi, että jos ilmenee mahdollisia ongelmia, minua on helppo syyttää niistä. Vastasin, että ei haittaa kyllä minun reppuun moitteita mahtuu. Kemira karsi kustannuksia vähentämällä ulkopuolista työvoimaa.

Tuuli ajolla

Olin viimeisellä komennuksella Ruukilla 2004-2009. Motivaatio oli hukassa, palautetta ei tullut ylemmältä tasolta, ei positiivista eikä negatiivista. Olo oli vähän kuin tuuliajolla, en oikein tiennyt missä mennään. Hoidimme työkaverin kanssa oman yrityksen markkinointia, mikä olisi kuulunut omalle esimiehelle. Käytimme Rautaruukin/Ruukin esimiehiä pari kertaa vuodessa lounailla, jääkiekko ja pesäpallo otteluissa. Jaoin 12 vuoden aikana lukemattoman määrän firman kalentereita. Terässulaton asentajat kyselivät vuoden vaihteen lähestyessä missä kalenteri viipyy? Loppuvaiheessa he totesivat, että kun Hannu lähtee, niin mistä he saavat upea kalenterin. Silti oma työnteontaso laski kuin lehmän häntä. Joskus harvoin selvän työtehtävän tullessa tein sen innolla ja välittömästi. Lopulta tilanne johti työtehtävieni loppumiseen, työttömyysjaksoon ja puolentoista vuoden lomautuksen jälkeen irtisanoutumiseeni 20 vuoden työsuhteesta.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Yllätykseksi työpanokseni kelpasi vielä 2011 ja pääsin 59-vuotiaana uuden työnantajan palvelukseen. Vaikka tähänkin työsuhteeseen sisältyi lomautusjaksoja, sain jäädä eläkkeelle työnparista. Minulla oli onni saada roppakaupalla positiivista palautetta sekä omalta työnantajalta että komennuspaikalta. Muistin laittaa palautteet myös kiertämään ja annoin sitä kaikille, joille sen katsoin kuuluvan.

Oli onni päättä työura tuntien olevansa muutakin kuin pelkkä nimi henkilökuntaluettelossa.

Onko se niin vaikeaa

Onko se suomalaisten perisynti, että ei osata eikä kehdata antaa asiallisesti positiivista tai negatiivista palautetta. Kyse ei ole ylettömästä ja katteettomasta kehumisesta maasta taivaisiin tai haukkumista syvimpään alhoon. Toisen työn huomioiminen henkilökohtaisesti, aito palaute onnistumisista ja tarvittaessa missä on parantamisen vara. Ei se vaadi paljon, muutaman sanan joilla voi olla todella suuri merkitys niiden saajalle. Aidot sanat riittävät.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Olenko rikollinen!



Täälläkö on tulevaisuuteni?

 
Rikosuran alku

Ensimmäinen kontaktini poliisiin oli riidellessäni äitini kanssa. Suutuin ja lähdin kotoa ovet paukkuen. Hyppäsin pyörän satulaan ja poljin vihaisena pimeään iltaan. Aikani pyöräiltyä huomasin poliisien ratsaavan pimeitä polkupyöriä Järvitien varrella. Jatkoin matkaa poliisien ohi kun yksi heistä yritti pysäyttää minut. Lisäsin vauhtia, ettei virkavalta saa minua kiinni. Harmi vain kun nuori poliisi oli niin nopea kinttuinen, että hän juoksi minut kiinni ja raahasi poliisiauton takapenkille. Hän puhisi vihaisen vanhemmalle konstaapelille, että tämä yritti paeta rikospaikalta. Vanhempi poliisi vain myhäili ja kirjoitti sakkolapun joka oli muistaakseni 70 mk noin 105€ nykyrahassa. Vein sakkolapun nolona kotiin, jonka sitten isä ja äiti maksoivat. Mihin tämä johtaakaan, kun jo 17-vuotiaana oli rikosrekisterimerkintä?

Rikoksia polkupyörällä 1971

Pari vuotta myöhemmin syyllistyin uudelleen vakavaan rikokseen ja jälleen polkupyörällä. Saatoin tyttöystävää kotiin takatarakalla. Tarmontiellä rinnallemme ajoi poliisiauto. He veivasivat auki sivuikkunan ja huikkasin heille, että enhän minä aja ylinopeutta. Eivät he sellaista pelleilyä sietäneet vaan kehottivat pysähtymään ja tutustumaan jälleen heidän takapenkkiinsä. Sakkojahan siitä taas tuli ja hieman reilummin kuin edellisellä kerralla. Olin ilmiselvä kierteessä oleva rikoksenuusija!

Autohurjastelua Helsingissä 1979

Sitten pysyin kuivilla kokonaista 8 vuotta, kunnes rikosvälineenä oli jo auto. Lähdimme keväällä 1979 veljen vanhalla Datsunilla kohti tanssipaikka. Olin kuskina ja ajoin Urheilukatua pohjoiseen. Nordenskiöldinkatua vasemmalta tuli auto ja meillä oli kolmio ja tein äkkijarrutuksen jolloin auto puolsi pahasti, mutta onneksi se pysähtyi. Tuli todettua, etteivät auton jarrut olleet täydessä iskussa. Jatkoimme matkaa ja kantaamme ajoi auto jonka totesin vihreäksi Ladaksi ja huokaisin helpotuksesta. Lada ajoi rinnallemme ja sen ikkunasta heilutettiin poliisin kylttiä ja pysähdyimme. Veljeni ei parantanut tilannetta käytöksellään ja jouduimme Pasilan poliisiasemalle jossa sain 200 mk sakot viallisella autolla ajamisesta, se tekee nykyrahassa noin 114€. Rikoskumppani sai 600 mk eli 342€ joten tekemättömän tanssireissun hinnaksi kertyi 456€.

Ensimmäinen P-sakko 1988

Löysin parkkipaikan kaupan edestä Isokadulta. Menimme liikkeeseen jossa muistin unohtaneeni pysäköintisakon pyyhkijänsulan alle. Maksoin virhemaksu välittömästi. Myöhemmin sain postissa karhukirjeen maksamattomasta laskusta. Olisin voinut epähuomiossa maksaa virhemaksun uudestaan, mutta muistini pelasi ja dokumentit löytyivät. Soitin pysäköintivalvontaan ja he syyttivät pankkia ;)

Helsingistä alkanut rikoskierre ja ensimmäinen rangaistus 23.9.1995

Olin työviikot komennuksella Harjavallassa. Viikonloput kotona olivat kiireisiä. Tulimme kaupungista kohti kotia ja meillä oli kiire naapurin kaksosten syntymäpäiville. Ajoin reipasta ylinopeutta pitkin Pohjantietä. Raitotien kohdalla vaimo totesi, että liittymästä tulee poliisiauto vilkut päällä. Hiljensin nopeutta, mutta se oli myöhäistä sillä poliisit pysäyttivät minut. Luulin kortin lähtevän, mutta poliisin mukaan ylinopeutta oli 28 km/h, huokaisin helpotuksesta ja myönsin ensimmäinen ylinopeus rikkeeni. Olin oppinut huonon tavan Helsingissä kesällä 1980, jos siellä ajoi rajoitusten mukaan oli tien tukkona joten opin tavan ajaa 15-20 km/h ylinopeutta. Tätä oli jatkunut yli 15 vuotta ennen kiinnijäämistä.

Revonlahti kevättalvella 21.2.2012

Kotimatkalla Rautaruukilta 8-tietä ennen Revonlahtea tuli vastaan poliisiauto vilkut päällä. He tekivät U-käännöksen ja kehottivat ajamaan seuraavalle levikkeelle joka oli Revonlahden kupeessa. En tiedä mistä he nopeuteni nappasivat ja omasta mielestä en ajanut mittarin mukaan kuin tuttua ylinopeutta, korkeintaan 20 km/h eli mittarivirhe vähennettynä 13 km/h ylinopeutta. Poliisiautossa virkamies totesi minun ajaneen 28 km/h ylinopeutta. Olin hämmästynyt, mutta en pystynyt kiistämään ja totesin meillä olleen lasten kanssa hankaluuksia ja mietin niitä joten olen voinut huomaamatta ajaa kyseistä ylinopeutta. Sitten he yrittivät saada koneidensa kautta palkka tietojani. Koska se ei onnistunut, he kysyivät tulotietoni minulta ja kerroin kuukausituloni. Tämän jälkeen he saivat linjansa toimimaan ja totesivat ne huomattavasti suuremmiksi kuin kertomani. Vuosiansioni olivat olleet edellisvuosina huomattavasti isommat suuren ylityömäärän vuoksi jota se ei enää ollut he huomioivat kertomani. Lopulta he totesivat lähes anteeksi pyydellen, että heidän on määrättävä kymmenen päiväsakkoa, mutta he ovat huomioineet kertomani tulot, talvirajoituksen loppuvaiheet, kuivan tien sekä hyvä kelin ja vähäisen liikenteen päiväsakon suuruudessa.

Moottoripyöräpoliisi 18.6.2007

Tyttärellä oli tullut kiireellinen asia jonka hoitamisessa hän tarvitsi apuani. Lähdin kesken työpäivän Raahen Rautaruukilta. Revonlahden jälkeen ohitin pitkän autojonon ”reipasta” vauhtia, sillä vastaan tuli traktori. Ohituksen jälkeen hiljensin pikkuhiljaa normaalin ylinopeuteni rajoihin. Suhteellisen pitkän matkan jälkeen tuli vastaani moottoripyöräpoliisi pysäytysvilkut palaen. Nyt ei tarvinnut mennä takapenkille vaan hoidimme asian moottoripyörän sivulla seisten. Poliisi totesi, ettet sinä ajanut pahaa nopeutta, mutta vastaan tullut siviiliauto oli mitannut 28 km/h ylinopeuden. Jälleen kerran huokaisin helpotuksesta. Sakkolapun saatuani kiitin ja toivotin hyvää Juhannusta. Poliisi totesi hymyillen, ettei tällaisesta tarvitse kiittää. Mukava juhannuslahja ja myöhemmin vaimo kertoi saaneensa lähes samanaikaisesti sakot ylinopeudesta Välivainion Paulaharjuntiellä, eikä hänen kokemuksensa poliisista ollut yhtä miellyttävä.

Peltipoliisi 1.5.2008 sekä

Nuorin poikamme muutti Kemistä Vantaalle ja autoimme häntä muutossa. Haimme muuttokuorman Kemistä paketti- ja henkilöautolla sekä kahdella peräkärryllä. Yövyimme kotona Haukiputaalla ja lähdimme aamulla viettämään Vappua 1.5.2008 tienpäälle. Vaimolla oli flunssa ja hän nukkui huonosti. Vähän ennen Rantsila, soitin vaimolle tiedustellen onko tarvetta pysähtyä? Samalla välähti peltipoliisi, vilkaisin välittömästi nopeusmittaria joka näytti tasan 80 km/h ja totesin puhelimeen, että välähti! Vaimo sanoi, että niin täälläkin. Juuri kun soitin, nopeusrajoitus vaihtui 60 km/h.

Myöhemmin tuli kutsu poliisilaitokselle jossa vaimon nopeus oli rikesakkorajan puitteissa ja minulla meni päiväsakon puolelle eli ylitys oli enemmän kuin 20 km/h. Kiistin tämän, sillä pakettiauton nopeusmittari on todella tarkka ja juuri välähdyshetkellä nopeuteni oli tasan 80 km/h ja siitä vähennetään 3 km/h jolloin sen olisi pitänyt mennä rikesakon puolelle. Poliisi huomautti ohimennen kuvia tutkiessamme, että teillä molemmilla on kuvassa kännykkä korvalla. Kuvat olivat hyvä laatuisia ja rikkeen tekijät täysin tunnistettavissa. Tapaukseni siirrettiin seuraavalle tasolle.

Meni liki 10 kuukautta ja minulle tuli kutsu oikeuskäsittelyyn, mikä oli minun ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa. Hieman jännitti ja kysyin ohjeita edesmenneen isän tuttavalta! Hän totesi, että ei siinä sen kummempaa ole, vastaa vain silloin kun sinulta kysytään, ei muuta. Sitten oikeudessa kiistin vuorollani syytteen. Vetosin nopeusmittauksen mahdolliseen virheeseen, jonka olin huomannut useasti automaattisella mittauspisteellä.

P-sakko 5.5.2009

Vein taiteilijapojan taulua Oulun Taidemuseon yhteisnäyttelyyn. P-alue oli täynnä ja pysäköin nurmikolle. Suoritettuani tehtävän ajoin Pohjankartanon kirjastolle, kävin lukemassa lehtiä ja palatessa huomasin omituisen lapun pyyhkijöiden sulan alla. Ihmettelin, että onko tässä kiekollinen pysäköinti. Ei ollut, pysäköintisakko oli tullut Taidemuseolta enkä ollut sitä huomannut koska sakkolappu oli sen verran syvällä. Nyt ei tyttären poika pelastanut parkkisakolta kuten aiemmin, jolloin hän huomattavasti alle kouluikäisenä huomautti minua parkkikiekon käytössä.

Kannus 29.3.2012

Ollessani komennuksella Harjavallassa poikkesin kotimatkalla Vähäkyrössä noutamassa tyttären pojat viikonloppu vierailulla mummolaan. Kehotin heitä olemaan kunnolla, mutta jo parinkymmenen minuutin jälkeen he alkoivat kisuta ja meteli vain kohosi komennuksistani huolimatta. Kestin poikien metelöintiä reilun 100 kilometriä kunnes pinnani paloi lopullisesti. Kokkolan jälkeen käännyin kasitieltä kohti Ylivieskaa. Nopeusrajoitus oli 100 km/h ja edessäni olevan rekan perässä roikkui pitkä jono henkilöautoja. Aikani odotettua kukaan ei tehnyt mitään ratkaisua joten sopivan suoran kohdalla polkaisin kaasun pohjaa. Nopeus nousi reippaasti yli rajoituksen. Ohitettuani letkan hiljensin hieman vauhtia. Ei aikaakaan kun mäen takaa tuli esiin sinivalkoinen auto vilkut päällä. Silloin komensin poikia olemaan hiljaa, sillä pelkäsin matkanteon päättyvän siihen. Pysähdyin tien varteen ja poliisi ajoi autonsa taakseni. Veivasin sivuikkunan auki poliisin kävellessä autoni viereen. Hän totesi, että taisi tulla ajettua ylinopeutta. Vastasin, että minulla menee hermot takapenkillä olevien poikien takia. Poliisi hymyili ja pyysi minua oman autonsa takapenkille. Minulle kerrottiin rikkomukseni joka oli jälleen se sama maaginen 28 km/h. Sanoin puolustuksekseni, että tuolla oli liikennemerkissä jo kesärajoitus 100 km/h. Poliisi vain naurahti ja totesi pojanviikarien käännelleen niitä. En kiistänyt tuomiota koska nopeuteni ohitustilanteessa oli huomattavasti suurempi. Tämän jälkeen kaasujalka keveni kummasti ja loput 220 kilometriä ajoin tarkasti rajoitusten mukaisesti.

Sitten hankin navigaattorin, etten ajaisi ainakaan peltipoliisin haaviin ylinopeutta. Ihmettelen edelleen kolmea ylinopeusrikkomustani, mistä poliisi nappasi nopeuteni? Poliisiautot tulivat joko liittymästä tai mäen takaa, eivätkä he kertoneet oliko toinen auto mitannut nopeuteni joka todellisuudessa ylitti huomattavasti sen 28 km/h, vai vetivätkö he lukeman vain hatusta?

Luetaanko minut näillä perusteilla jo taparikolliseksi?