sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

ARVET, TATUOINNIT JA MURTUMAT



Olen urokseksi aika vähäarpinen.

Ensimmäinen arpi jonka muistan tuli alle kouluikäisenä. Sain lahjaksi hauen muotoisen linkkuveitsen. Virittelin sitä käyttöön ylpeänä. Linkkari oli uutuuden jäykkä ja aukaistessani sain sen melkein auki kun se luiskahtikin kiinni ja vasen peukaloni jäi terän ja kahvan väliin. Voi sitä verenvuodon ja kivun aiheuttamaa huutoa. Taisi linkkuveitsi häipyä sen siliän tien.

Myöhemmin polvet olivat kovilla kesätamineissa kompuroinneista. Paljain kintuin juostessa juurakkoon tai muuhun esteeseen kompuroidessa polvet olivat auki. Arvet ovat jo karvoituksen peitossa. 


Nuorukaisena pelleilin ruokapöydässä osittain rikkoutuneen kahvikupin kanssa ja puristelin sitä voimieni tunnossa. Kuppi halkesi viiltäen palkeenkielen vasempaan etusormeen. Verenvuoto oli voimakasta ja äiti sitoi sormen sideharsolla. Myöhemmin sidettä poistettaessa se ei meinannut irrota ja äiti leikkasi kiinni jääneen osan joka taisi koteloitua sormen sisään. Se oli pitkään kosketusarka ja vieläkin mukavasti kohollaan.

Hankimme kansalaiskoulussa luokan suunnitteleman luokkasormuksen. Se oli sitten aina sormessa. Kerran kiipeilimme heinävajassa ja pudottauduin sieltä ulos korkealla olevasta luukusta. Roikuin hetken ja päästin irti jolloin jäin kiinni keskisormessa olevan sormuksen varaan. Se ei kestänyt kuin hetken ja sormus antoi periksi ja tipahdin maahan. Nahka kuoriutui sormesta ja sormuskin löytyi soikeaksi venyneenä. Onneksi ei käynyt pahemmin ja sormi säilyi, että sillä voi tarvittaessa näyttää kansainvälistä merkkiä. Keskarissa näkyy arvet jos oikein tarkasti katsoo. 

Murrosiän ja sen jälkeisen aknen muistot löytyvät kasvoilta. Kuten Lyly Rajala totesi, myös minun naama on yhtä reikäinen kuin naulapussi. Kadehdin nuorena siloposkisia ja finnittömiä kavereita. Nyt en luopuisi rosoisuudestani mistään hinnasta.

Seurustelin 1971 ensimmäistä kertaa erittäin temperamentikkaan tytön kanssa. Kerran olleessaan luonani hän hermostui jostakin, tempaisi pöydällä olleen terävän hedelmäveitsen ja huitaisi minua kohden. Sain viillon vasemman käden kämmenselkään. Huomatessaan tekonsa hän säikähti hysteerisesti. Laastarilla verenvuoto tyrehtyi. Nuoruuden hulluudessa päätin muistaa tämän teon ja laitoin siihen useita kertoja suolaa, että teosta jäisi muistoksi näkyvä arpi. Ja siinähän se näkyy edelleen, muisto menneiltä ajoilta.


Sitten tuli pitempi tauko näkyvien arpien muodostumisessa.

Seuraavana sainkin ammattimiehen tekemän muiston 1990. Kirurgin veitsen viillosta katkenneen akillesjänteen jatkamisesta jäi pisin arpi. Hieman ihmettelin aamuöisen leikkauksen S-muotoista arpea, olisiko leikkaaja ollut kenties tulossa yöjuoksulta suoraan leikkaussaliin? Myöhemmin hoksasin, että ei se johtunut käden vapinasta vaan siten saadaan suurempi aukko operoida rispaantunutta jännettä.






Viimeisin arpi tuli uutta rosterista ledivalaisinta kattoon asentaessa. Oli hieman tiukka ja työnsin valaisinta ruuvitaltalla joka lipsahti. Ensin säikähdin, sillä oli horjahtaa asetusten mukaisilta tikkailta lyöden reiden voimakkaasti ylätukeen. Tarrasin kiinni tukeen ja purin hampaani yhteen kun jalkaan sattui. Samalla huomasin, että mikä punainen lammikko se tuonne lattialle muodostuu? Sitten oivalsin viiltäneeni keskisormen valaisimen terävään reunaan ja haavasta vuoti aika tavalla verta! Tämä ei ollut ensimmäinen kerta tälle sormelle.

Löytyy vielä kolme komeaa arpea on karvaisten säärten kätköistä. Yksi tuli rullaluistelussa kaatuessani ja kaksi tuli pyöräilyssä, joista toinen asfaltista ja toinen polkupyörän polkimesta.

Tatuoinnit

”Tatuointeja” minulla on kaksi. En ole koskaan ihaillut tatuoituja tai tatuointeja enkä ole sellaisia halunnut. Tahtomattani kuitenkin sain sellaiset ”työtapaturmana. Olin töissä insinööritoimisto Kupari Oy:ssä ja jouduin kiireisenä aikana suunnittelun lisäksi piirtämistöihin. Kaksi kertaa tussi lipsahti kädestä ja ensimmäisellä kerralla tipahti suoraan vasemman keskisormen päähän. Sormenpää meni vitivalkoiseksi eikä siitä tullut pisaran pisaraa verta. Siinä on ollut muistona musta piste yli kolmekymmentä vuotta. Toisella kertaa piirtäessäni kiireessä, luiskahti tussi paidan läpi pallean yläosaan ja siinäkin on minimalistinen tatuointi. Nämä saavat tällä erää riittää!

Murtumat ja revähdykset

Myös murtumia on tullut useampaan kohtaan kehoa. Ensimmäinen tiedostettu murtuma tuli veljesriidan päätteeksi joskus 1965-66. Isoveli kehotti minua laittamaan portaiden juureen jättämäni polkupyöräni isän hankkimaan pyörätelineeseen. Änkyrällä päällä ollessani kieltäydyin veljen määräilystä ja juoksin naapuriin turvaan äidin ollessa kaupassa.  Aikani odoteltua oletin äidin kotiutuneen ja menin kotiin. Ei ollut tuki ja turva vielä palannut ja veli toisti komentonsa isän tiskatessa astioita kylmän viileästi. Juoksin karkuun kamariin veli perässä. Sitten alkoi raju kamppailu jonka häviäjäksi olin tuomittu liki seitsemän vuoden ikäeron vuoksi. Yritin vielä tappionkin hetkellä sinnitellä pidellen kiinni sohvan jalasta veljen repiessä minua jaloistani. Lopulta otteeni lipesi ja jouduin nielemään tappion katkeraa kalkkia ja siirtämään pyöräni sille osoitettuun paikkaan. Peukaloon vain alkoi sattua niin vietävästi. Selvisi, että peukalon luu oli murtunut kamppailun tiimellyksessä.

Nilkan nivelside revähti 1979 lentopalloa pelatessa. Jalka röntgenkuvattiin jonka jälkeen lääkäri totesi nilkan murtuneen, johon minä, että niinkö? Lääkäri tarkensi kommenttiaan jatkaen, että milloin tämä on murtunut? En tiennyt, ilmeisesti joskus lapsena, kun nilkka silloin tällöin nyrjähti ja äiti tuki sen idealisiteellä. Muuta tietoa minulla ei nilkan murtumasta ollut.

1981 Polven nivelsiteen revähtivät. Nilkka parani nopeasti, mutta tämä oli paljon hankalampi tapaus nivelen laajaliikkeisyyden vuoksi. Kyllä sekin korjautui kohtuulliseen kuntoon ajan myötä.

Sitten taas siirryttiin oikeaan käteen ja sen toiseen reunaan. Pikkusormen kämmenluu murtui hieman ikävässä ja nolossa tilanteessa. En ole yleensä väkivaltainen, mutta rehdisti sanottuna vedin erästä kaveria turpiin. Omasta mielestä olisin muuten saanut vetää hameen päälle, joten katsoin oikeutetuksi tämän ikävän teon josta sain välittömästi myös rangaistuksen. Käsi kipsattiin ja seuraavana päivänä ortopedi soitti ja käski tulemaan takaisin sairaalaan, sillä kämmenluu oli väärässä asennossa. Kipsi poistettiin ja luu väännettiin lähes oikeaan asentoon. Muistona tästä 1989 tapahtuneesta lyönnistä on luussa oleva pieni mutka. 

Kuntoillessani 1990 Rautaruukki engineeringin kuntosalilla tapahtui seuraava murtuma. Treenin loppuverryttelynä nostelin reilun 10 kg käsipainoa penkillä maaten ja välillä nousin heiluttelemaan jalkoja laajakaarisesti puolapuista kiinni pitäen. Muutaman kerran sitä tehtyäni tapahtui tapaturma. Potkaisin vahingossa metalliseen käsipainoon joka lensi muutaman metrin päähän. Kipu oli kova, mutta tein harjoitukset loppuun ja sen jälkeen saunaan jossa laitoin jalan kylmään vesisankoon.

Näkymättömät arvet

Lisäksi meillä kaikilla on arpia jotka eivät näy ja niitä voi olla enemmän kuin pinnallisia. Ne ovat syvällä ja saattavat olla paljon kivuliaampia kuin pinnalliset Onneksi omat ovat arpeutuneet ajan saatossa. Toki ne saattavat joskus hieman ”kirrata”.