Aggressiivisuuden
historia
Minua jäi vaivaamaan koiraa
ulkoiluttaessani saamani aggressiivinen purkaus. Aloin muistella käyttäytymisiäni
menneisyydessä.
Kouluiässä olin saavana
osapuolena niin psyykkisen kuin fyysisen pahoinpitelyn kohde. Olin viidessä eri
koulussa joista kolmessa viimeisessä koin kiusaamisen eri muotoja. Sitten
kotona "alfaserkku" möykkyytti enemmän tai vähemmän, hän oli 3½ vuotta vanhempi.
Joskus ollessani kaikella tavalla nöyryytetty, päätä pitemmän serkun toimesta,
haudoin ullakolla hyvinkin verisiä kostotoimenpiteitä. En kuitenkaan siirtänyt
niitä koskaan toteutuksen asteelle.
Olin sisimmässäni hyvin kiltti.
Eräälläkin kaverilla oli erittäin väkivaltaisia fantasioita. Myöntelin hänen
jutuilleen, mutta ajattelin, että olisin tehnyt vastaavassa tilanteessa täysin
päinvastoin.
Murrosiän
jälkeiset testosteronit
Lopulta tytöt saivat rauhoiteltua Puokkarin pojat puhumalla
ja pääsimme turvaan. Aamulla nolotti nousta aamiaispöytään
ja hetihän se äiti huomasi kuinka olin rähjääntynyt reissussa.
Demon
Koiran puolustamisesta olenkin jo
kertonut aiemmassa blogissani. Siinä tappelussa en jäänyt toiseksi. Hyökkäys oli paras puolustus!
Kellariravintola ja häirikkö
Olimme joskus syksyllä 1974 silloisen
vaimon kanssa ravintolassa. Juomia naukkaillessa seurasin erään tyypin
rehvakasta sekä riitaa haastavaa heilumista pitkin iltaa ja välttelin kontaktia
hänen kanssaan. Hänen kaveri istui hiljaa baaritiskillä osallistumatta mitenkään
ystävänsä toilailuihin.
Meille vaimon kanssa kehkeytyi riitaa
illan loppuvaiheissa ja hän häipyi ravintolasta helmat hulmuten. Lähdin perään
löytämättä häntä joten jatkoin kotimatkaa yksin Asemakatua keskustaa kohti.
Asemakadun parturikampaamon
kohdalla maleksi pari tyyppiä, ravintola reuhaaja ja hiljainen heppu.
Ohitettuani heidät äänekkäämpi alkoi huudella perääni, että annetaan tuolle
turpaan. Kävelin ripeämmin, mutta he seurasivat heitellen uhkauksia. Pelko sekä
aiempi riita vaimon kanssa sekoittivat tunnetilaani.
Konflikti kadulla
Päätin kokeilla aiemmin hyväksi kokemaani taktiikkaa, hyökkäys on paras puolustus. Käännyin taka-ajajiini päin potkaisten alkeellisen sivupotkut reuhaajan kylkeen, joka lähti välittömästi lipettiin. Silloin tämä hiljainen heppu syöksyi kohti minua tarraten kiinni. En ehtinyt tehdä mitään kun jalat jo sojottivat taivasta kohti ja rysähdin selälleni asfalttiin. Sen jälkeen tyyppi alkoi kuristaa minua kurkusta.
Päätin kokeilla aiemmin hyväksi kokemaani taktiikkaa, hyökkäys on paras puolustus. Käännyin taka-ajajiini päin potkaisten alkeellisen sivupotkut reuhaajan kylkeen, joka lähti välittömästi lipettiin. Silloin tämä hiljainen heppu syöksyi kohti minua tarraten kiinni. En ehtinyt tehdä mitään kun jalat jo sojottivat taivasta kohti ja rysähdin selälleni asfalttiin. Sen jälkeen tyyppi alkoi kuristaa minua kurkusta.
Silmissäni hämärtyi ja mietin,
että tässäkö tämä oli. Lopulta kuristajan hellittäessä otettaan jänishousu juoksi
viereen räksyttämään, että mitä sinä tuolla tavalla käyt ihmisten kimppuun.
Päästyäni ylös ei auttanut muu
kuin yritä selvitä tilanteesta puhumalla. Kaksi korttelia siinä käveltiin ja
setvittiin asiaa. Lopulta tiemme erkanivat ja pääsin hengissä kotiin.
Seuraavana aamuna huomasin kaulassani sinertävät kuristusjäljet. Jäljistä
saattoi päätellä kuristajan voimankäytön, sillä en ole mustelmaherkkä!
Tuli todistettua vanha totuus,
että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Tässä tapauksessa täydemmässä tynnyrissä
oli pelottava määrä ruutia. Opetus oli, ettei hyökkäys ole aina paras
puolustus.
Lomaillessani Helsingissä 1980
meillä oli vauhti päällä, kaverilla ehkä vielä enemmän. Kiertelimme
ravintoloita yrittäen päästä sisään. Joka kerta se tyssäsi ystävän reiluun
laitamyötäiseen. Yhden ravintolan ovella hän hermostui ja läpsäisi naispuolista
järjestyksenvalvojaa poskelle. Hyvä ettemme joutuneet siitä hyvästä putkaan.
Ravintola Alibi oli viimeinen toiveemme ja sisään pääsy näytti hyvältä kunnes
portsari huomasi takanani olevan humalatilan. Siihen tyssäsi sekin mahdollisuus
ja minäkin aloin jo hermostua.
Lähdimme kokeilemaan
Tikkurilan kuppiloita ja suuntasimme kohti rautatieasemaa. Vastaamme käveli neljän
hengen porukka keskellä jalkakäytävää. Kaverini repi minua sivuun kehottaen väistämään, mutta olin
päättänyt pitää valitsemani kulkuväylän. Olkapäät kolisivat yhteen ja jatkoimme
matkaa kunnes ystävä karjaisi, että varo! Yksi vastaantulevista oli tempaissut
tiepuomista lankun ja lähestyi takaapäin kohti minua puomi tanassa! Silloin
sappi kiehahti lopullisesti yli äyräidensä. Päätin ensimmäisen kerran ottaa
oppimani itsepuolustus taidot käyttöön ja lähdin kohti hyökkääjää.
Tartuin kiinni lankusta jolloin
hyökkääjä irrotti siitä otteensa kuin sähköiskun saaneena. Olin heittämässä
puomia sivuun, että voimme mitellä voimiamme mies miestä vastaan. Silloin joku hyppäsi takaapäin niskaani takoen minua, samalla
kaverini hakkasi minua käsivarteen toistellen, että älä lyö sitä, älä lyö!
Olan yli kurkatessani huomasin selässä roikkujan olevan vastaan tulleen porukan tyttö. Viskatessani
lankun maahan hyökkääjät säntäsivät karkuun.
Päästessämme lopulta Tikkurilassa olimme selvinneet
jo niin paljon, että pääsimme muutamalle oluelle.
Seuraavana päivänä kaverini
totesi, että huomasitko kuinka löin sitä kaveria! Vastasin, että kyllä sinä hakkasit
minua, etkä ketään muuta ;)
Peikonpesä
ja rukkaset
Olimme "kuumakalle" kaverini kanssa
Ravintola Peikonpesässä. Hän haki tanssimaan pitkähiuksista blondia, mutta sai
rukkaset. Siitä kimmastuneena hän heitti tytön hiukset selän takaa tämän
kasvoille poistuen sen jälkeen paikalta. Samasta pöydästä nousi ylös pitkä
ritarillinen mies seuraten ystävääni.
Myös minä pomppasin ylös,
oikaisin tanssilattian poikki ehtien juuri heidän väliinsä. Selvitin tilanteen
puhumalla. Jälkeenpäin kaverini totesi minun olleen taistelu asennossa, minkä
kiistän jyrkästi. Olin päättäväisesti puolustamassa ystävääni varautuen
muuhunkin jos ei puhe auta, mutta siinä vaiheessa karateotteet olivat kaukana.
Tämä tilanne nosti
adrenaliinitasoni hälytävän korkealle, eivätkä päässeet purkautumaan normaalisti vaan ne hiipuivat
turhan hitaasti. Tämä kostautui narikkajonossa. Joku tyyppi töni minua takaa
päin. Silloin kytemään jäänyt sytytyslanka roihahti liekkeihin ja horjutin tönijää
ojentamalla käteni terävästi ja astumalla askeleen eteenpäin. Heppu lennähti
puhelinkupuun kuin leppäkeihäs. Samalla hetkellä joku hyppäsi taas niskassani
ja ravintolan portsari, joka oli Oulun Tarmon raskaansarjan nyrkkeilijä,
yritti päästä ihmismassan läpi luoksemme.
Käännyin katsomaan kuka se oikein niskassani
roikkui ja huomasin hänen olevan Peikonpesän naishovi. Kerroin mitä tapahtui ja
se oli siinä. Myöhemmin kaverini, joka on melkoinen juttujen värittäjä, väitti
minun lyöneen tyrkkijää! En lyönyt, ainoastaan horjutin.
Näitä tilanteita kehkeytyi myös
Helsingin paikallisjunissa. Kaveri haastoi riitaa ja minä selvitin ne
puhumalla. Jälkeenpäin olen miettinyt miksi työnsin nokkani näihin kaverin
järjestämiin kahnauksiin. Ehkä se, ettei ystävää jätetä pulaan. Olisiko ollut
parempi antaa hänen saada turpiinsa oikein kunnolla? Miten se olisi muuttanut
hänen käyttäytymistään?
Zivago,
nykyinen 45 Special
Istuin iltaa syksyllä 1981 tuoreen tyttökaverin kanssa. Meno ei ollut vielä alkanut, mutta parketilla tanssahteli yksinäinen mies tiskijukan
musiikin säestyksellä.
Tanssilattian täyttyessä lähdimme
mekin pyörähtelemään. Siellä jorasi se yksinäinen mohikaani tyrkkien
ja tönien kaikkia muita tanssijoita. Yritimme väistellä häntä parhaamme mukaan
siinä kuitenkaan onnistumatta.
Huikkasin tyypin korvaan: "Jos haluat
tanssia yksi niin tanssi sitten kun on tauko!" Kaveri hiiltyi ja
pullisteli hauistaan sanoen, että roiku tuossa. Vastasin, että mene
roikkumaan tuonne seinälle. Heppu jatkoi uhoiluaan jolloin minulla napsahti. Lähestyin
kaveria napsien keveitä mutta nopeita iskuja rintaan sekä potkuja nilkoille.
Uhoaja perääntyi kauhuissaan taaksepäin, samalla tanssilattian tiivis väkijoukko
lakosi perääntyjän takana nopeasti kapeaksi solaksi.
Pysähdyin ja mietin mitä minä oikein teen! Kaveri ryhdistäytyi ja alkoi taas pullistella joten päätin jatkaa.
Tyyppi oli kevyiden napautusteni kartoittamana aivan riskinoloinen, mutta arka
kuin mikäkin. Hän pysähtyi seinän tullessa vastaan suojellen epätoivoisesti
itseään. Paikalle pelmahti myös portsari, jolle kaveri alkoi välittömästi
itkeä, että tuo se aloitti. Totesin rauhallisesti hänen aloittaneen, jolloin
ovimies raahasi tyypin ulos. Se episodi päättyi siihen.
Pohjankartano
ja vaarallinen isku
Pyöräillessämme syksyinen lauantai-ilta 1982 raskaana olevan vaimoni kanssa kyläilemään appivanhempien luokse
Kaukovainiolle. Olimme Pohjankartanon koulun kohdalla Kollaantiellä, kun vastaamme
käveli tyttö joka iski nyrkillä vaimonia vatsaan. Kysyn vaan, mitä olisitte tehneet
vastaavassa tilanteessa?
Näin punaista hypätessäni pois
polkupyörän päältä. Tiedustelin vaimon vointia ja hän totesi, ettei käynyt
pahasti. Samalla loikkasin tytön luokse otin kiinni rinnuksista ja napsautin häntä
terävästi mutta keveästi otsaan. Huom! En lyönyt vaan pysäytin iskun niin, että se vastasi
korkeintaan luunapin voimakkuutta.
Tyttö alkoi huutaa kuin hullu,
että lönt häntä tehostaen sanojaan sivupotkuilla ja iskuilla jotka
blokkailin (torjuin) sivuun. Samalla tytön jengiin kuuluva kymmenen hengen joukko
lähti juoksemaan minua kohti vajaan sadan metrin päästä kaljakassit kilisten.
Ensimmäisten saapuessa peräännyin
torjuen samalla tytön hyökkäyksiä. Pidin myös huolen, ettei kukaan pääse
selkäni taakse. Muut uhosivat mutta eivät osallistuneet muuten
kuin verbaalisesti. Sitten huomasin yhden pojista juoksevan kohti ja hypäten
lentopotkuun. Astuin askeleen taaksepäin väistäen potkun. Kaverin leijui ohitseni kuin
hidastetussa filmissä rojahtaen lopulta asfalttiin kyljelleen. Kömpiessään ylös hän sopersi itkunsekaisesti tappavansa minut.
Vaimo oli poistunut hälyttämään paikalle
poliisit. Nyt ei auttaneet kuin opitut torjunnat sekä puheenlahjat. Kysyin
hyökkääjiltä mitä he olisivat tehneet jos heidän raskaana olevaa tyttökaveria
olisi lyöty vatsaan ilman mitään syytä? He vaahtosivat minun lyöneen tyttöä.
Totesin, etten lyönyt vaan näytin miten olisin voinut lyödä, mutta en lyönyt.
Jos olisin todella lyönyt, ei tyttö vaahtoaisi vaan makaisi asfaltissa tajut
kankaalla.
Porukka ympärilläni harveni ja
lopulta kimpussani oli vain väkivaltainen tyttö sekä kaksi hänen kaveriaan. Sitten joku huusi heille, että poliisi tulee jolloin porukka otti jalat alleen. Olin
perääntynyt noin sata metriä torjuessani tytön hyökkäyksiä. Palatessani
polkupyörien luokse huomasin heidän tehneen vielä yhden ilkiteon, polkupyörän renkaista oli päästetty ilmat.
Onneksi vaimon vatsaan osuneesta iskusta
ei tullut mitään komplikaatioita.
Naapurin
apinat
90-luvun lopulla lauantai-iltana kaadoimme
puita pihalta ja naapurin pojat huusivat, että hullu tuo
naapuri. Olin väsynyt ja silloin meinasin keittää. Olin lähdössä suomentamaan kavereille kuka
se oikein on hullu, mutta vaimo tarttui hihasta estäen aikeeni todeten, että
anna heidän olla.
Syy hiiltymiseeni oli se, kun
nämä heput mellastivat pihallaan ilta toisensa jälkeen. Siellä oli
autonromuja joiden päällä he hyppivät ja huusivat kuin apinalauma. Olimme kestäneet heidän touhunsa valittamatta, mutta poikien kommentit laukaisivat tunnekuohun.
Tällä kertaa tilanne ei
eskaloitunut aikomusta pitemmälle, kiitos vaimon.
Työssä
olen ollut pitkäpinnainen
En ole mielestäni tappelualtis
vaan enemmänkin sovittelevaa sorttia. Töissä olen ollut yli 40-vuotta enkä ole muistini
mukaan menettänyt malttiani kuin kahdesti sekä kerran melkein.
Joskus 80-90-lukujen taitteessa
teimme muutossuunnitelmia Raaheen Rautaruukin koksaamolle. Olimme lyöneet lukkoon suunnitteluperiaatteet. Eräs myöhemmin tullut suunnittelija alkoi urputtaa, että miksi
tämä ja tämä on tehty näin? Eikö sitä voisi toteuttaa tällä tavalla?
Selitin
hänelle miksi suunnitelmat täytyy tehdä tällä yhteisesti sovitulla tavalla. Kaverin
naputus vain jatkui! Silloin menetin malttini ja huusin kollegalle, että sinä
teet näin, koska tällä tavalla on sovittu sillä muutkin suunnittelijat noudattavat samoja
metodeja! Sinä et voi alkaa sooloilemaan toisella tavalla kuin muut. Sen jälkeen hän toteutti suunnittelmat
kuten muutkin.
Toinen hermostuminen tapahtui
joskus 1997 kun olin Rautaruukilla Raahessa ja teimme uutta vedenkäsittelylaitosta.
Vesilaitoksen automaatiojärjestelmän sovellussuunnitelija oli hiljainen ja sisäänpäin
kääntynyt kaveri.
H-hetken lähestyessä yritin saada
vastausta kysymykseen: ”Onko järjestelmän ohjelmointi valmis kuten sopimuksiin on
kirjattu vai teetkö sinä sitä vasta nyt”. En saanut muuta vastausta kuin
omituista muminaa. Toistin kysymyksen, eikä vastaus ollut sen selvempi.
Koska projektin aikataulu oli
todella tiukka ja vesilaitoksen käynnistymisen lopullinen päivämäärä lähestyi,
alkoi sappeni kuplia todella uhkaavasti.
Lopulta se kiehahti yli,
lähestyin kaveria niin että nenämme melkein koskettivat toisiaan. Huusin
kysymyksen hänelle vielä kerran, että oletko sinä tehnyt ohjelman vai teetkö
sinä sitä vasta nyt?
Hän tunsi varmaankin kuuman henkäykseni eikä välttynyt
pisaroilta joita suustani lensi. Silloin irtosi vapiseva vastaus,
teen sitä vasta nyt. Kiitin vastauksesta ja poistuin.
Kävin myöhemmin pyytämässä
anteeksi käytöstäni. Kerroin myös, että tehdessämme työtä yhdessä täytyy meidän
kyetä myös kommunikoimaan toistemme kanssa. Ei näistä hommista tule yhtään
mitään, jos jokainen puuhastelee yksinään omissa oloissaan eikä kukaan tiedä mikä
on todellinen tilanne.
Hän oli varmaankin pätevä työssään,
mutta hän ei soveltunut tiimityöskentelyyn eikä käyttöönottotehtäviin.
Sen melkein kerran kertomisen
jätän jollekin muulle kerralle.
Yhteenveto
P/S Pyysin useampaakin henkilöä kuvittamaan tätä blogia, mutta kaikki kieltäytyivät. No ei auttanut muu kuin alkaa itse tuhertamaan piirroksia. Lisäilen niitä sitä mukaa tekstin sekaan kun saan sellaisia aikaiseksi.