Lapsuuden ja nuoruuden päätöksiä

Pitävätkö lapsuuden päätökset?

 Jotkut pitävät useimmat eivät. Osa jää pelkiksi haaveiksi, osa karahtaa karille ja jotkut kestävät läpi elämän.

Toteutumattomia päätöksiä

Mikään ei ollut niin varmaa kuin se, että jos minä saan tyttären, hänen nimensä tulee olemaan Heidi Johanna. Kävi vain siten, etten saanut tyttöä. Poikien nimet olivat sitten vaikeampi juttu.

Ammatti haaveita

Lapsena ammatti tähtäimenä olivat ainakin veturinkuljettaja, rekkakuski, tiedemies, taidemaalari.

Piirtelin maisemia lyijykynällä ruutupaperille ja kiersin myymässä niitä naapurustossa. Koiviston rouva osti yhden hintaa 500 mk (n.12€). Kerroin onnistumisesta ylpeänä äidilleni, joka komensi välittömästi palauttaman rahat.

Kyllä se kirpaisi alle kouluikäistä taiteilijan alkua ja siihen se kiertävän taiteilijan ura tyssäsi. Kävin silloin tällöin tarkistamassa onko piirustukseni vielä seinällä ja kyllä se siellä muutaman viikon oli.

Myöhemmin luin Korkeajännitys lehtiä ja piirtelin autoja ja lentokoneita. Haaveilin olevani taistelulentäjä, lentokone- tai autosuunnittelija. Naapurissa asuva Osmo-serkku jaksoi kärsivällisesti katsoa ja antaa myönteistä palautetta piirustuksistani.

Myöhemmin halusin ammattikouluun autopuolelle, mutta isä ohjasi minut hienovaraisen päättäväisesti sähköpuolelle. Sähköasentajana työskentelin 11 vuotta.

Minusta ei tullut rekkakuskia, taidemaalaria eikä autosuunnittelijaa. Sattumien summana, jatko-opintojen aikana ja niiden jälkeen, urani tehtävät suuntautuivat instrumentointisuunnitteluun.

Alaa kutsutaan nykyään automaatioksi. Voisiko sanoa, että läheltä liippaa, ainakin nimen osalta vaikka ne eivät aivan samaa tarkoitakaan ;)

Elämän suunnitelmia

Jo alle kouluikäisenä tiesin hankkivani lapsia. Laskin leikkiä ajatuksella, että minulla on rekkakuormallinen lapsia niin että alimmilla on vaara tukehtua.

Lapsia ei tullut rekka-autollista, sillä määrä jäi kolmeen biologiseen poikaan ja kahteen kaupantekijäisenä tulleeseen tyttöön. Lapsenlapsia on vaimon kanssa jo yhteensä yhdeksän. Kyllä näillä jo pikkubussin täyttäisi.

Pitkä Movember

 

Zorro

Viikset olivat varma valinta Zorroa ja Robin Hoodia seuratessa. Pikkupoikana tuli usein piirrettyä omat viikset tulppaanin heteen mustalla siitepölyllä, hiilellä tai vesivärillä.

 



Robin Hood

Tämä päätös on pitänyt niin kauan kuin haivenet nenän alle ovat kasvaneet. Ainoastaan kahden jakson aikana olen ollut viiksetön.

 

Movielunatic

15.2.-11.10.1972 varusmiespalveluksessa ne eivät olleet sallittuja. Keväällä 1981 kokeilin piruuttani olla ilman räkäjarruja, mutta huonolla menestyksellä. Ulkotöissä nenän alunen rohtui punaiseksi ja se kokeilu jäi parin kuukauden mittaiseksi. Siinä ne ovat uskollisesti, vaikka jo harmaantuneina.

Kirjoitustyyli

Tutkin uteliaana pikkupoikana isoveljen oppikirjoja ja kouluvihkoja. Hänellä oli kansalaiskoulussa tekstausta ja minä ihastuin tyyliin jonka taidon halusin oppia.

Siitä lähtien kaunokirjoitus ei kiinnostanut, vaan päätin tekstata aina kun se vain oli mahdollista. Kaunokirjoitusta en hallitse vielä tänä päivänäkään, minä vain tekstaan tai kirjoitan koneella.

Miesten polkupyörä

Halusin pyöräillä kuten miehet eikä kolmirattaisessa pyörässäni ollut tankoa. Sen verran se harmitti, että kyhäsin itse narusta tangon. Tämä päätös on pysynyt melkein täydellisesti siitä asti.

Olen ajanut tangollisella polkupyörällä siviiliajoni vuoden 2014 saakka. Silloin isävainajan naistenmallinen polkupyörän palautui minulle ja olen siitä asti käyttänyt sitä koiran ulkoilutuksessa koska siinä on jalkajarru. Näin on turvallisempaa liikkua koiran kanssa.

Sen verran olen joustanut hankkimalla kahdesti naisten polkupyörän kulkuvälineeksi työpaikalle. Joskus 2005 olin komennuksella Ruukilla nykyisellä SSAB:lla ja jouduin liikkumaan laajalla tehdasalueella. Sain luvan polkupyörän hankintaan esimieheltäni Polartekista. Tangottoman polkupyörän päälle ja pois on helpompi nousta työvaatteissa.

Toisen työsuhde naistenmallin polkupyörän hankin Harjavallan keikalle PCS-Engineeringin piikkiin paikallisesta pyöräliikkeestä. Pitkiä työpäiviä ja vähän liikuntaa olivat perusteluni. Työmatkat paikanpäällä Harjavallassa pyöräillessä saisi ainakin vähän liikuntaa. Otin vielä tavakseni koukata illalla asunnolle pitemmän reitin kautta (Huom! ei ravintolan), että saisi hieman reilummin raitista ilmaa sekä siinä sivussa kuntoilua. Kilometrejä on kertynyt jo yli 1200!

Vaikeuksia valinnoista

Tahdoin seurata isäni jälkiä ja halusin koulurepun sijasta salkun. Aluksi äiti ei suostunut ruinaukseeni. Kaksi ensimmäistä lukuvuotta kuljin kiltisti reppua raahaten. Äiti oli huolissaan mahdollisista ryhtivirheistä jotka salkun kantaminen aiheuttaisi. Sitten vaatimukseni kovenivat ja äiti osti minulle merimiessäkin, joka kelpasi minulle juuri ja juuri 3.luokan.

En antanut periksi ja lopulta äiti heltyi hankkimalla minulle hienon ja lähes samanlaisen salkun kuin isälläkin. Oivalsin tätä kirjoittaessani, että mahdollisesti tässä saattoi olla yksi itu kiusaamiseen, koska kaikilla muilla oli reput. Juuri niihin aikoihin koulukiusaamiseni alkoi. Kaikesta huolimatta en antanut periksi vaan kannoin ylpeänä salkkuni ja sellainen on kuulunut varusteisiini siitä saakka.

Päätös jota olen katunut yli 40 vuotta

Persoonattomat tekarit!

Hampaat….. Lapsuudessani tuntui, että kaikilla on tekohampaat eli proteesit. Se oli hyvin normaalia. Olen kuullut myös sanonnan, että ota akka joka jolla on ajokortti ja tekohampaat, sillä siinä säästä, kun niitä ei itse tarvitse myöhemmin hankkia.

Veljeni vaikeroi huonoa hammasluustoa ja sitä, ettei hän saa tekareita. Minä poika päätin, että hommaan hammasproteesin. Osittain oli syynä uhmapäisyys sekä turhamaisuus, koska minulla oli voimakkaasti esiin tulevat kulmahampaat joita häpesin.

Ja niin minä menin vuonna 1971 hammaslääkärille ja käskin hänen repiä pois ylähampaani. Nuori hammaslääkäri oli jyrkästi sitä vastaan, mutta olin tiukkana. Vaatimalla vaadin häntä poistamaan hampaani tai muuten menen toiselle hammaslääkärille.

Lopulta lääkäri taipui ja lähes itkien repi, muka risat hampaani. Aluksi oli täysi työ opetella syömään hampaitta. En suosittele sitä kenellekään. Ikenet paranivat pikkuhiljaa.

Sitten menin isän suosituksesta hammasteknikko Kallisen luokse, joka teki erinomaiset tekohampaat. Luulin sen olevan yhtä juhlaa, kun saa uutuuttaan kiiltävän hammasproteesin suuhunsa. Ei se niin helppoa ollutkaan, ei lainkaan. Tekarit lonksahtelivat miten sattuu eivätkä ne olleet lähellekään omien veroiset.

Tätäkö minä olin niin palavasti halunnut sekä näyttää, että olin parempi kuin isoveli.

Kaikesta huolimatta haaveilin vielä alaproteesista vuonna 1974. Kiitos silloisen vaimoni päättäväisyyden, hänen ollessa hammashoitoharjoittelijana ja vaatiessa, että hoidatan alahampaani. Se oli viisas kehotus johon nöyrryin ja joka pelasti sen mitä vielä oli pelastettavissa. Sitä päätöksen muutosta en ole katunut päivääkään.

Olen taistellut näiden ”muka hampaiden” kanssa, kun taas veljelläni on vieläkin oma ja aito kalusto suussaan. Kyllä hävettää ja nolottaa oma jääräpäisyys.

Muistakaa jokapäiväinen hampaiden pesu ja säännöllinen hammaslääkärillä käynti. Omat hampaat ovat kullan arvoiset.

Haave omakotitalosta

Omakotitalo on suuri haaveeni 70-luvulla, mutta se ei toteutunut. Lopulta luovuin toiveesta ja hautasin haaveeni.

Yli 20 vuotta vierähti kunnes toiveeni nousi haudasta meistä tuli omakotitalon omistajia pankin kera.

Yksi avioliitto

Vaikka kouluaineessa hieman irrottelin lukuisilla vaimoilla, oli todellinen tarkoitukseni olla vain kerran avioliitossa. Toiveeni ei toteutunut ja ajauduin kahteen raskaaseen avioeroon. Olin todella pettynyt itseeni. Ehkä aloitin liian nuorena ja kokemattomana, koska epäonnistuin ensimmäisissä avioliitoissani.

Täytyy vain myöntää kypsymättömyytensä sekä puutteensa ja ottaa kokemukset kovana elämänkouluna. Lopulta kolmas kerta toden sanoi ja tämä viimeinen on kestänyt jo liki 20 vuotta.

Tietämättä ja tieten tehdyt valinnat

Säästäväisyydessä tekemäni valinnat olivat myös ekologisia sekä vihreitä. Päätöksemme käyttää kestovaippoja oli luontoa säästävä samoin kuin lastemme peppuja suojeleva. Lapset eivät olleet päivä tolkulla märissä kemikaaleilla kyllästetyissä vaipoissa ja he oppivat todella nopeasti potalle ja sen seurauksena vaippoja ei tarvittu kuin vähän aikaa.

Koska haaveenani oli omistusasunto, en ajanut ajokorttia, koska silloin olisin hankkinut myös auton. Tämän vuoksi liikun suuren osan 70-lukua pääosin polkupyörällä sekä jonkun verran julkisilla kulkuvälineillä. Myös tämä valinta oli todella ekologinen sekä terveellinen ja kuntoa kohottava valinta.

Jo 70-luvun puolessa välissä varoitettiin deodoranttipullojen ponnekaasujen aiheuttamasta otsonikadosta. Alkuun luonnon suojeluni ei onnistunut, kun en löytänyt sellaisia roll on tai stick deodorantteja jotka eivät olisi ärsyttäneet herkkiä kainaloitani.

Valinnat ja päätökset

Elämä on täynnä valintoja ja päätöksiä. Osa niistä kestää osa ei. Jotkut ovat koko elämän kestäviä toiset taas hakevat muotoaan koko pitkän kaaren. Joskus kannattaa olla tinkimätön, toisinaan taas on hyvä nöyrtyä tai taipua.

Elämä on pujottelua ja ultramaratonia. Elämä on alhoa ja glooriaa. Elämä on oppimista eikä se tule koskaan valmiiksi!