keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Statussymbolit, mainstream vai underground?



Statussymboli
Statuksen merkitys on monille todella suuri ja se on osoitettava jotenkin. Sen omistaminen pitäisi kertoa ihmisen menestyksestä.

Merkkituotteet
Statusta ja siitä tulevaa arvostusta hankitaan kalliilla merkkituotteilla vaikka niihin ei välttämättä ole varaa. Henkilöt joilla on asemaa ja varakkuutta hankkivat kalliita tuotteita, kelloja, autoja, poreammeita. Myös hierarkiassa alempana olevat pyrkivät saamaan samaa arvostusta samoilla symboleilla.

Nuoret
Varsinkin nuorilla on suuret paineet kuulua johonkin kaveriryhmään tai jengiin. Heidän täytyy epätoivoisesti noudattaa sosioekonomisia symboleja saadakseen arvostusta ryhmältä.

Konkreettisia kokemuksia
Statussymbolilla, kuten automerkillä, on valtava merkitys joihinkin ihmisiin.

Työkaveri kertoi tapauksesta joka yllätti hänet tyystin. Ollessaan 70-luvun alussa työkomennuksella Rovaniemellä ja iltarientoihin mennessään hän lainasi kaverin autoa. Valomerkin jälkeen he yrittivät päästä saattamaan muutamaa naista jotka olivat todella ynseitä. Parkkipaikalle tullessa heidän
käytöksensä muuttui aivan kuin taikaiskusta täysin päinvastaiseksi. Kuinka siinä nyt niin kävi? ”Poikien” laina-auto oli Mercedes-Benz! Kaveri ei ollut uskoa silmiään, voiko joku automerkki vaikuttaa näin voimakkaasti?

Toinen esimerkki. Olin poistumassa Ravintola Vaakunasta siirtyäkseni Albertiin kesällä 1979. Pari tuttavanaista pyysivät päästä mukaan koska kuulivat minun olevan liikkeellä autolla. Pysäköintialueella heidän kasvona venähtivät ja autoon päästyä he pyysivät, etten ajaisi aivan ravintolan eteen vaan jättäisin heidät sivukadulle. Tämä ensimmäinen autoni oli Fiat 600. Eli auton merkillä on merkitystä joillekin. Heidän käytöksellään ei ollut muuta merkitystä minulle kuin se, että he osoittivat sen mikä heille on tärkeää, ei itse henkilö vaan materia ja asema.

Löytyy myös poikkeustapauksia. Eräs kaveri oli illan päätteeksi pyytänyt seuralaistaan valitsemaan pysäköintialueen autoista sopivimman. Nuori nainen oli valinnut rättisitikan, ei miehen Audia. Se oli osoitus siitä, mikä nuorelle naiselle oli tärkeintä. Paljon, paljon myöhemmin hän löysi minut ja hänestä tuli vaimoni vaikka en omistanut BMW:tä tai muuta korkean statuksen ”pyhää lehmää”.

Mainstream ja minä

Salkku vs merimiesreppu

Ensimmäinen kokemukseni merkkituotteesta ovat James farmarit joita nykyisin kutsutaan farkuiksi. Äiti osti minulle farkut joskus 1960-luvun puolenvälin paikkeilla. Olihan se renttevää kulkea muotihousuissa joita mainostettiin joka tuutista.

Myöhemmin olin hieman erilainen kuin muut. En halunnut kulkea valtavirrassa vaan omia polkuja. Halusin jo alakoulussa salkun, kun muilla lapsilla oli reput. Kolmannella luokalla äiti osti minulle merimiesrepun koska hän ei halunnut minun raahaavan salkkua. En kauaa sitäkään reppua kantanut ja lopulta vanhempani myöntyivät toiveeseeni ja sain nahkasalkun.

Kansalaiskoulun seitsemännellä luokalla halusin maihinnousutakin, sellaisen kuin jenkeillä on. Sain takin, mutta se ei ollut malliltaan toiveitteni mukainen, enkä tuntenut siinä oloani kotoisaksi. Tämä seikkailu jäi lyhyeksi. Äiti muisti muistuttaa jos toivoin jotain poikkeavaa, että ethän sinä sitä maihariakaan pitänyt kuin muutaman kerran.

Tällaisen minä halusin!
Luokkakaveri hankki ammattikouluaikaan, joskus vuonna 1968-69,  sini-valkoraidalliset farkut ja farkkutakin. Olisin halunnut samanlaisen yhdistelmän ja samalla värillä, mutta se värihän oli jo varattu enkä halunnut matkia. Joten hankimme minulle toisen värivaihtoehdon, miehisenmittapuun mukaan poikkeavan kokonaisuuden, oranssi-sini-valkoraidalliset. Sain kuulla siitä melkoisesti, että naisten asusteissa kuljen. Yritin olla välittämättä ja pidin poikkeavat kamppeet päälläni vaikka silloin värikoodien rajat olivat paljon jyrkemmät kuin nyt.

Musiikkimakuni oli muista poikkeavaa ja omaperäistä pääosin englanninkielistä, proge (progressiivinen rock), jazz, soul, hard rock muutamia mainitakseni. En palvonut niitä tähtiä joita muut fanittivat vaan kunnioitin ja arvostin musiikintekijöitä joista pidin.

Tässä vain farkkutakki
Sanoisinko, että olin kohtuullisen syvää undergroundia!

Omat statussymbolit
Jos jotain voi sanoa statuksen tavoittelemiseksi olivat haaveeni omakotitalosta ja perheestä jossa on lapsia. Olin päättänyt asian niin, etten hanki ajokorttia ja sitä myöten autoa, sillä asunnon hankinta oli päätavoitteena. Perheen sain mutta omakotitalon hankkiminen ei onnistunut ja lopulta eron myötä perhekin hajosi.

Serkku tivasi, että miten sinä olet saanut naista vaikka sinulla ei ole autoa. Kyllä se onnistuu ilman autoakin.

Vuonna 1979 saaduilla veropalautusrahoilla ajoin ajokortin ja sitten myöhemmin hankin auton. Auton merkillä ei ollut väliä, ainoastaan se, että se on kohtuullisen hintainen ja toimintavarma. Sen statusarvolla ei ollut merkitystä vaan sillä, että pääsin tarvittaessa paikasta A paikkaan B.

Statussymbolien tarkoitus
Olen usein miettinyt kuinka jotkut metsästävät näitä symboleja ja merkkituotteita kuin viimeistä päivää. Itselle niillä ei ole suurta merkitystä. En hanki mitään pelkän symboliarvon mukaan vaan siksi, että tarvitsen jotakin ja ostan sen mikä minua miellyttää varallisuuteni huomioiden.

Herää perustavaa laatua oleva kysymys, osoittaako statussymbolien kerääminen heikkoa itsetuntoa, jota yritetään pönkittää niin sanotuilla statussymboleilla?