sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Elämänura osa 11: 1988 Kupari alkoi huojua



Nuku nykyinen Valve sekä Kemira 1988-89

Rautaruukin jälkeen palasin instrumentointisuunnittelun lähteille Kemiralle jossa oli pieniä investointeja sekä kunnossapitoon liittyviä suunnittelutehtäviä.

Huhtikuussa oli jälleen haussa Kuparin squashmestari Tampereella. Kaksi otteluistani hävisin ja yhden voitin. Mestaruus meni Espooseen.

Tein telesuunnittelua Oulun kaupungin nuoriso- ja kulttuuritaloon antenni- ja puhelinverkkoon liittyen samoin kuin Ruukin vanhankotiin ja sairaalaan.

Koska olin Oulun toimiston urheiluvastaava keräsin porukan Oulun ympärijuoksuun. Kävimme testaamassa kuntoa kahdesti. Ensin oli vuorossa Cooperin testi. Viikkoa myöhemmin lyhyempien osuuksien juoksijat hakivat tuntumaa 400 metriltä ja pitempien 800 metriltä. Oksasen Kari ja Laukan Jouko juoksivat 400 metriä alle minuutin joka on todella rivakkaa vauhtia. Toukokuun 15. päivänä kävimme sitten kirmaamassa ympärijuoksun työpaikkasarjassa reippailu mielessä. Taisi olla Kuparin toimiston ainoa osallistumiskerta ympärijuoksuun.

Airix:lta tuli soitto ja minua pyydettiin käymään johtajan luona. Sovimme palkasta ja siitä milloin tulisin taloon. Ilmoitin asiasta Nybergille joka alkoi tentata minua. Puhuin hänelle hieman muunneltua totuutta, että Airix:lta olisi pyydetty minua vaikka olinkin alunperin hakenut sinne itse. Johtaja puuskahti, että miten Airix rikkoo sopimuksen, ettei toisilta hankita suunnittelijoita. Sitten hän kysyi millainen tarjous sieltä tehtiin? Kerroin summan ja palkkani nousi reilummin ja samalla luvattiin muita etuja. Päätös jäädä oli helppo tehdä, koska arvostin suuresti Kuparia työpaikkana ja saadessani vielä sen mitä halusin. Jos palkankorotusta ei olisi tullut olisin vaihtanut firmaa vaikkakin hyvin haikeana. Tämä jäi ainoaksi kerraksi vedättää tällä tavalla työnantajaa, jäi siitä sen verran paha maku.

Työkaverit halusivat pelata jalkapalloa ja sain hankittua vuoron Pohjois-Pohjanmaan ammattikoulun kentälle. Aluksi pelaajia oli kohtuullisesti, mutta lopulta kävijämäärä kuihtui olemattomiin. Lopulta pelaamassa kävi Jorma Friman, minä ja poikani Jani, Timo ja Reima.

Osallistuimme toisen kerran Suomi juoksee viestiin. Tällä kertaa oli osallistujia Oulun toimistolta kaksi autollista. Lisäksi Oulun ympäristössä juoksivat yhteen osuuteen osallistuvat. Ala-Temmeksen koululta lähti toimistomme viimeinen 14 kilometrin osuus. Tämän osuuden juoksijat olivat jakaneet urakkansa neljään osaan siten, että molemmille tuli kaksi pätkää juostavaksi. Toinen juoksijoista jäi odottamaan viestikapulan saapumista ja veimme toisen noin 3,5 kilometrin päähän heidän omalle vaihtopaikalleen. Jätimme toisen autoistamme heille, että vapaavuorolainen voi siirtyä seuraavalle vaihtopaikalle. Lähdimme ajamaan toimistolle jolloin meitä tuli vastaan tiivis juoksijajoukko. Tähyilimme missä meidän viestinviejämme on, emmekä huomanneet häntä. Jatkoimme matkaa ja kaukana ryhmän perässä tuli ambulanssi ja sen perässä juoksijamme joka ei mennyt ambulanssiin heidän pyynnöistään huolimatta. Teimme U-käännöksen, otimme juoksijan kyytiin ja kuljetimme kapulaa autolla reilun kilometrin verran. Miehemme oli mennyt maitohapoille häntäpään haitariliikkeen vuoksi ja koska kyseessä oli hätätilanne teimme tämän luvattoman teon. Lopulta toinen juoksija suoritti osuuden lopun yksin.

Seuraavaksi palasin Kiilakiventielle naputtelemaan laitedokumentointia TP-järjestelmään Raahen Rautaruukilla olevasta Kemiran Ilmakaasutehtaan Argonpuhdistuslaitoksesta. Tiedot olivat tärkeitä, koska laitoksen kunnossapito oli Rautaruukin harteilla.

Kupari Oy:n saranat eivät päässet ruostumaan 1988-89

Veljeni Pertti houkutteli perustamaan yritystä kimpassa hänen kanssaan. Tutkimme eri vaihtoehtoja ja kävimme jo neuvotteluja virkamies tasolla. Meillä alkoi olla valmis konsepti ja olimme todella pitkällä yrittäjänuralle siirtymisessä.

Samaan aikaa ennen niin arvostetun insinööritoimiston ovet kävivät entistä tiuhempaan tahtiin. Osasyynä oli varmaankin se, kun Pöyry oli ostanut Insinööritoimisto Kuparin säilyttäen kuitenkin sen nimen. Jorma Friman lähti Polartekille. Myös Juhani Nyberg, Tero Pentti, Markku Lassila sekä monet muut jättivät toimiston. Kemiralta tiedusteltiin usein mikä on osastopäällikköjen ja toimistonjohtajan tilanne, ketä sinne on tulossa. Kun saimme Ville Tulkin johtajaksi, kävin tiedustelemassa häneltä tilannetta, mutta tuntui kuin olisin ollut ilmaa. Ilmapiiri toimistolla muuttui tyystin toiseksi. Juhani Nybergillä oli aina toimistonsa ovi auki ja sinne sai mennä käymään milloin vain jos siellä ei ollut asiakasta. Juhani kiersi säännöllisesti suunittelijoiden luona keskustellen heidän kanssan ja tiedustellen töiden edistymistä. Villellä oli ovi tiukasti kiinni ja lukittuna, eikä häntä näkynyt suunnitelutiloissa työntekijöitä juttutamassa.

Järjestin Oulun toimiston toisen squashturnauksen. Koska kovat pelimiehet Tero ja Markku eivät olleet enää Kuparilla päätin voittaa kisan. Hankkimani palkinnot olivat erinomaisia. Yleismittari, paristoparranajokone..... kaikille jotakin. Kohtasin loppuottelussa Jouko Laukan, jonka olin yleensä voittanut. Erätilanne oli tiukka 2-2, tällöin Jouko osasi entisenä kilpaurheilijana muuttaa pelitempoa ja voitti lopulta 3-2. Kyllä häviö harmitti ja vielä enemmän mittarin menettäminen. Voittaja pyöritteli palkintoja käsissään ja tuumasi, että varmasti tämä yleismittari on arvokkaampi, mutta mitä minä sillä tekisin, joten otan tämän partakoneen. En tiedä tekikö Jouko valintansa hyvää hyvyyttään vai tosissaan, mutta ainakin minä olin onnellinen saadessani yleismittarin.

Johtaja pääkallonpaikalta kävi näyttämässä kalvoja ja puhumassa mitäänsanomattomia korulauseita. Tuntui kuin kaikki jättäisivät uppoavan laivan. Risto Halmetojan kuiskatessa korvaani, että älä kerro kenellekään, mutta lähden Lassilan Markun firmaan, oli viimeinen pisara. Kuvittelin Riston vaihtavan viimeisenä työnantajaa. Oli kuin kaikki tutut häipyisivät pois, jolloin minulle harvinainen migreenikohtaus iski ja päätin lähteä kotiin. Kohtauksen hellittäessä soitin Timo Hiltuselle ja kysyin töitä Polartekilta. Timo totesi, että hän oli odottanut jo pitkään soittoani ja pyysi käymään luonaan.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Ohjeita videokuvaukseen!



Videokuvaus kurssi:

Olen kaitafilmi ajan "lapsi" ja se on vankka pohja harrastukselleni.

Mutta kuka voi sanoa, että olisi joku oikea tapa suunnitella ja kuvata videoita. Aina kannattaa kokeilla ja tehdä omanlaistaan "kädenjälkeä" oli sitten kyse kirjoittamisesta, säveltämisestä, maalaamisesta, digi- tai videokuvauksesta. Sillä ei ole merkitystä millä tavalla päädyt lopputulokseen, ainoastaan se on tärkeää mitä saat aikaan!

On kuitenkin muutamia perusasioita jotka olisi hyvä hallita saadakseen aikaan katsomiskelpoista materiaalia.

1. Älkää "ruiskumaalatko"! Kuvaaja on kuin metsästäjä joka etsii talletettavaa materiaalia! Vakaa kamera ja päättäväinen kuvaus ovat siinä tärkeitä. Joskus nopea "heitto" kohteesta toiseen on paikallaan mutta ennen heittoa ja sen jälkeen täytyy olla hetki rauhallista ja staattista kuvaa. On ikävä katsoa levotonta materiaalia kameran heiluessa hullun lailla. Ei metsästäjäkään heilu aseensa kanssa holtittomasti vaan harkitsee jokaisen liikkeensä!

2. Poimi ainoastaan oleellinen se mitä haluat katsojille ja itsellesi näyttää tai kuvilla kertoa.

3. Vältä turhia zoomauksia tai poista ne viimeistään editoinnin yhteydessä (muutama zoomaus valmiissa materiaalissa riittää), muuten  katsoja voi tulla pahoinvoivaksi.

4.  Vaihtele kuvakokoja, lähikuvaa, kokokuvaa, laajakuvaa sekä kuvakulmia, alhaalta ylös ja ylhäältä alas. Läheltä, kaukaa, laajakulmalla ja telellä. Vaihda tarvittaessa myös kuvauskorkeutta, kyykisty matalalle tai kurkota väkijoukkojen yli.

5. Vältä turhaa ja ylenpalttista telepuolella kuvaamista, se latistaa kuvaa jolloin syvyysvaikutelma häviää ja kamera tahtoo väkisinkin täristä. Joskus ainoa mahdollisuus on kuvata telellä, jos ei pääse tarpeeksi lähelle kuvattavaa tai tarkoitus on antaa tiettyä etäisyyden tunnetta tai efektinä tiivistämään tunnelmaa ja saada vähä näyttämään paljolta.

6. Polttovälin vaikutus videokuvan vakauteen. Itse kuvaan useimmiten laajakulmalla, tällöin kamera on helppo pitää vakaana, pienet tärinät eivät välity kuvaan kuten telellä kuvattaessa.

7. Mene ujostelematta lähelle kuvattavia ja keskelle toimintaa, se antaa katsojalle läsnäolontunteen, aivan kuin he itse olisivat mukana tapahtumissa.

8. Ennen ja jälkeen panoroinnin, tilttauksen (pystypanorointi) ja zoomausten on oltava muutama sekunti paikallaan olevaa kuvaa.

9. Käytä hyvää jalustaa jossa on videopää. Itse en ole pitänyt jalustalla kuvauksesta koska se rajoittaa liikkumista. Käytän jalustaa hyvin harvoin, mutta pidän kamerassa yksijalkaa joka antaa tukevan otteen kamerasta jolloin kuvan tärinä vähenee. Varsinkin luontokuvauksessa kaukana olevia kohteita, eläimiä, maisemia tai ihmisiä kuvattaessa on hyvä jalusta todella välttämätön. Nykyisissä kameroissa on hyvät optiset vakaimet. Kamerassani on kaksi vakain asentoa, joista pienin on lähes aina valittuna. Jalustalla kuvattaessa kuvanvakaimet on poistettava käytöstä. Voimakkaampaa vakainta käytetään kuvattaessa liikkuvasta autosta tai kävellessä. Se on hyvänä apuna myös silloin, jos jalusta ei ole mukana ja joudut kuvaamaan kaukana olevaa kohdetta teleasennolla.

10. Turhat kikkailut pois vaikka ne ovatkin joskus paikallaan, mutta liika on aina liikaa. Kikkailuja kannattaa testailla, että niitä oppisi hyödyntämään.

11. Käsikirjoitus ei ole välttämätön jos kuvaat yksin ja sinulla on idea jonka toteutat itse. Tehtäessä töitä suuremmalla porukalla on käsikirjoituksesta suuri hyöty. Hyvästä käsikirjoituksesta ei ole haittaa, se apuna on helpompi edetä eikä mitään tärkeää jää kuvaamatta. Itse olen toiminut pääosin yksin. Minulla on ollut idea tai toimin spontaanisti ympäristön ehdoilla. Kuvaus on tapahtunut vapaamuotoisesti jo kuvausvaiheessa materiaalia mielessäni leikaten. Opin tämän toimintatavan kuvatessani kaitafilmille. Materiaali oli kallista ja yksi filmikasetin kesto oli kolme ja puoli minuuttia. Siitäkin määrästä materiaalia sai joko pitkästyttävän tai mielenkiintoisen.

12. Kaitafilmille kuvatessani kehitin "kolmen-säännön", siinä otoksen pituus oli noin kolme sekuntia, otin kuvattavasta kohteesta kolme otosta eri kuvakulmista ja kuvakoolla, kaksi oli liian vähän ja neljä useasti jo liikaa. Nyt videolle kuvattaessa olen pidentänyt kuvaamani otoksen pituuden yleensä 5-10 sekunnin pituiseksi, editoidessani voin lyhentää sen sopivan pituiseksi.

13. Mitä enemmän kuvaat materiaalia sen työläämpää on editointi. Jos kuvaat liian vähän jotain oleellista voi jäädä uupumaan.

14. Katso elokuvia (Alfred Hitchcock, Quentin Tarantino), sarjoja, dokumentteja kuinka ne ovat toteutettu. Mikä kuvauksessa, editoinnissa (leikkauksessa) tai kokonaisuudessa kiinnostaa tai häiritsee.

15. Nykyään kamerat ovat jo niin kehittyneitä, että kuvaus onnistuu moitteettomasti automaatti säädöillä. Valkotasapaino, vastavalo ja hämäryys tuottavat suurimmat ongelmat.

16. Ole yhtä kamerasi kanssa, rennosti ja jännittämättä, silloin tulee hyvää ja onnistunutta jälkeä. Ei muuta kuin rohkeasti toteuttamaan itseään!


Linkien kautta löytyy laajempaa oppimateriaalia:

Elokuvapolku 

Kameroista

Sain kaitafilmikameran vuonna 1969. Sillä kuvaaminen oli todella opettavaista.

Myöhemmin haaveilin videokamerasta toistakymmentä vuotta. Sitten törmäsin Panasonicin DV-kameraan 1998 ja sen kuvanlaatu yllätti minut. Vaikka hinta oli kova ja työkaverit huomauttelivat hinnasta olin tyytyväinen hankintaani. Hieman keljuilu kaihersi, mutta kun vähän laskeskelin niin huomasin, ettemme vaimon kanssa olisi tupakoineet kameran hinnalla vuottakaan. Koska emme polta hankita oli jopa edullinen.

DV-kameran rikkouduttua sain lahjaksi HD-kameran. Kuvan laatu parani entisestään. Myös tallennustilaa ja vääntöä tarvittiin lisää tietokoneelta eikä editointi onnistunut enään  Moviemakerilla vaan täytyi hankkia uusi ohjelma. 

Myös nykyisissä kännyköissä on erinomaiset kamerat.

Zoomista sen verran, ettei digitaalisella ei ole mitään merkitystä, ainoastaan optinen zoom on oikea zoom. Jo 10-kertainen on riittävä. Mainoksissa olevat 100-kertaiset digizoomit ovat vain markkinointi kikka. Jos on mahdollista valita niin suosittelen laajakulmapuolelle painottuvaa optiikkaa. Se on hyvä ahtaissa tiloissa samoin kuin vapaalla kädellä kuvatessa. Tärinät eivät välity kuvaan. Tarpeeksi suuri lcd-näyttö ei ole huono mutta normaali ”tähtäin” olisi toivottava, sillä pelkällä lcd-näytöllä tulee valoisissa olosuhteissa näkemisen kanssa ongelmia.

Hinta ja laatu kulkevat käsikkäin. Jos vain mahdollista kannattaa hankkia kolmikennoinen kamera mutta yksikennoisellakin tulee toimeen, itselläni vain yksikennoinen.

Optinen vakain parempi kuin digitaalinen. Itse käytän vakainta hyvin harvoin. Pyrin rauhalliseen ja päättäväiseen kuvaukseen joka on peruja kaitafilmikuvauksesta sillä siinä formaatissa pienetkin tärinät näkyivät ikävänä nykimisenä.

Vertaile kameroita lue testejä, keskustele käyttäjien ja myyjien kanssa niin löydät sopivan ja hyvä kameran.

Hyvää "metsästys" onnea kaikille!



MOVIELUNATIC © 2013

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Elämänura osa 10: 1986 Palkkaneuvotteluja ja liikuntaa



Palkanneuvottelut 1986

Kysyin talvella palkankorotusta ja Juhani lupasi nostaa minut suoraan C-palkkaryhmään. Lakisääteisten palkankorotusten aikaan sain tilinauhan jossa oli tehty normaali lakisääteinen prosenttikorotus sekä puolitus ei muuta. Menin johtajan huoneeseen ja kysyin missä se lupaamasi palkankorotus on? Hän totesi sen olevan siinä. Minä siihen, että tämähän on minulle kuuluva normaali korotus ei sitä mitä lupasit. Juhani jatkoi, ettet sinä kuulu C-ryhmään. Pyysin tarkistamaan työsopimuksen. Silti hän totesi sen olevan siinä! Koska palkkani ei ollut noussut lupauksen mukaiseen C-ryhmään alkoi sappeni kuplia uhkaavasti. Totesin Juhanille, että tiedätkö mitä sellaiset miehet saavat tehdä jotka eivät pidä lupauksiaan? Hän ei tiennyt joten suomensin sen, sellaiset miehet saavat vetää hameen päälleen. Johtajan posket alkoivat punehtua, hän katsoi seinille ja kysyi, että uhkailenko minä häntä. En uhkaillut. Hän ei voinut tehdä mitään koska palkkatiedot olivat menneet jo pääkonttorille Espooseen. Minä sihisin hampaitteni välistä, että katsotaan ja poistuin huoneesta.

Jonkun ajan kuluttua Juhani tuli sanomaan, että hän on tehnyt voitavansa eikä ratkaisu ole enää hänen kädessään. Seuraavan kuun tilinauhan tultua palkkani oli noussut alkuperäisestä 5600 markasta C-ryhmän mukaiseen 6500 markkaan. Eräs työkaveri neuvoi painostamaan palkkaneuvotteluissa firman vaihdolla vaikka ei sellaista olisi tekemässäkään. Ei minusta turhalla uhkaamiseen ole, mutta päätin varmistaa seuraavan ylimääräisen palkankorotuksen siten, ettei siitä tarvitse käydä tuollaista taistelua.

Komennuksella Kuparin Espoon toimistolla 1986

Keväällä 1986 olimme Timo Hiltusen kanssa kiireapuna Kuparin pääkonttorilla Espoossa. Yövyimme Hotelli Espoossa ja kuljimme taksilla töihin. Meitä oli kehotettu käyttämään julkisia kulkuneuvoja, mutta Timo totesi ettei me sellaisilla liikuta. Erään kerran aamupalalla ihmettelin mitä pitkiä tyttöjä täällä oikein on. Viikonloppuna se selvisi kotona, oli Miss Suomi kisat ja ehdokkaat olivat yöpyneet samassa hotellissa kuin me. Aivan tavallisen näköisiä tyttöjä he olivat, eivät mitenkään poikkeuksellisia kevyessä aamuehostuksessa.

Sitten Timo siirtyi Insinööritoimisto Polartek Oy:n sähköosaston vetäjäksi ja kävin vielä yksin Espoossa. Kuljin taksilla kuten Timonkin kanssa. Sitten matkalaskuja kuittauttaessa Oulussa Lassilan Markku tinkasi, että miksi sinä olet kulkenut taksilla etkä bussilla. Samalla tavalla olin menetellyt kuin Timonkin kanssa. Markku vaan jatkoi, että eihän se Espoon toimisto tällaisia maksa. Sain kuitenkin korvaukset kuten kuuluikin.

Toukokuun 10. päivänä kävimme Kuokkasen Arin kanssa Kuparin squashturnauksessa Tampereella. Ari pärjäsi paremmin, minä vähän heikommin. Muuten hyvä reissu, mutta firman Mazdassa eivät toimineet ajovalot. Onneksi eräällä huoltoasemalla oli avulias ja osaava huoltomies joka sai ne pelaamaan.

Rautaruukki ja toinen kohtaaminen 1986-87

Sitten tuli täysin uuden laitoksen suunnittelu Raahen Rautaruukille, Suomen ensimmäisen ja vieläkin ainoan Koksaamon. Suunnittelut tehtiin silloisella Rautaruukin pääkonttorilla Hiirosessa Kiilakiventiellä. Projektipäällikkönä oli Pentti Ramstedt jonka alaisena tulisin olemaan useammassa projektissa vuosien varrella. Minun osalle tuli Koksipatterin ja Kuivasammutuslaitoksen instrumentoinnin- sekä kaasuvalvonnansuunnittelu. Mukana Kuparilta olivat myös Jorma Friman, Samuel Rousu, Veli-Pekka Karinen. Rautaruukin henkilökunta ei halunnut käyttää uutta TP-järjestelmään, jolla oli käytetty vasta masuunilla. Opettelin perustamaan koksaamon instrumentointiin liittyvät tiedot järjestelmään, joka on nyttemmin vaihtunut Almaan.

Koksaamo toimitus tuli silloisesta Neuvostoliitosta. Koska laitos oli täysin uusi ei haluttu vaarantaa sen takuita joten mittaukset ja ohjaukset olivat toimittajalta. Kuitenkin laitokseen rakennettiin rinnalle myös länsimaiset mittaukset sekä valmiudet säädöille Damatic Classicilla. Takuun päätyttyä laitos muutettaisiin automaatiojärjestelmän ohjaamaksi.

Kaasuvalvonnan suunnittelun oli aloittanut Elektro Dynamo, mutta se oli jäänyt kesken. Jatkoin siitä mihin se oli jäänyt. Myöhemmin Elektro Dynamolta tuli käymään Ahti Auno joka oli opettanut minua tekussa. Ahti hieman arvosteli suunnitelmiani, että miksi jokaiselta Co-anturilta on tuotu hälytys automaatiojärjestelmään eikä pelkästään yhteishälytystä kaasuhälytyskeskukselta. Ahdin mielestä se oli järjestelmän inputtien tuhlausta. Ahdin lähdettyä menin tiedustelemaan Pentti Ramstedtilta, että olenko tehnyt suunnitelmat päin prinkkalaa? Pentti rauhoitteli, että olet tehnyt juuri kuten pitääkin. Tällä tavalla saadaan historiatieto siitä miltä anturilta ja milloin hälytys on tullut, jolloin kaasuvuodon paikallistaminen on helppoa. Seuraavalla kerralla Ahdin tullessa käymään perustelin miksi suunnitelmat olivat sellaiset kuin olivat. Ahti meni hiljaiseksi ja pelonsekainen kunnioitukseni opettaja-auktoriteettia kohtaan hälveni.

Mikkelin panttivankidraamaa tuli seurattua tarkasti ja ihmeteltyä Karhu-ryhmän edesottamuksia. Paavo Haavikko otti rajusti kantaa poliisin toimintaan.

Panttivankidraaman eteneminen: 

Lokakuun loppupuolella järjestin Oulun toimiston ensimmäisen squashturnauksen sarjamuotoisena. Hankin kisoihin palkinnot ja eniten pisteitä saanut sai valita ensimmäisenä ja vähiten viimeisenä. Ratkaisevassa ottelussa lentopallovirtuoosi Markku Lassila päihitti minut voimakkailla iskulyönneillä. Hävisin suoraan eräluvuin 3-0.

Pikkujoulut lähenivät ja hoidin pikkujoululahjat toistamiseen. Jäimme pakkaamaan lahjat Jorma Pirilän kanssa työajan jälkeen. Eräs lahjoista oli puinen ja pelkistetty leikkuulauta. Etsimme suuren laatikon ja käärimme lahjan lukemattomaan määrään paperia. Lopuksi laatikon päälle kaunista joulupaperia. Pikkujouluissa meinasi pukkien meno karata käsistä. Lahjat olivat numeroidut ja jokainen kävi nostamassa itselleen lahjan numeron. Kun lahjat olivat jaettu eräs henkilö tuli valittamaan lahjaksi saamastaan leikkuulaudasta, että hän sai vain tällaisen, arvonta pitää suorittaa uudestaan. Hei, tämänhän piti olla leikkimielistä touhua! Koska lahjoja jäi vielä yli suoritimme uuden arvonnan niin että mukana oli myös tyhjiä arpoja jolloin jokainen sai arvan mutta kaikki eivät voittaneet. Ikävä kyllä tämän valittajan kohdalle osui kaunis pöytävalaisin jonka jälkeen hän oli tyytyväinen. Päätin lopettaa tämän hyväntekeväisyyden tähän.

Kokeilin kepillä jäätä 1988

Airix haki suunnittelijoita ja lähetin sinne hakemukseni. Minua pyydettiin haastatteluun, mutta heillä ei ollut juuri sillä hetkellä tarjota töitä. Kului varmaankin vuosi, kun sieltä tiedusteltiin silloin tällöin vieläkö olen kiinnostunut. Myönsin olevani.

Anoin vapautusta kertausharjoituksista Koksaamon suunnittelun kiireellisyyden vuoksi, mutta kevättalvella jouduin kuitenkin lähtemään Sodankylään. Tehtävien jaossa minut oli merkitty heitin mieheksi kevyelle kranaatinheittimelle. Ilmoitin komppanian päällikölle, että herra kapteeni, en ole koskaan edes nähnyt kranaatinheitintä. Kapteeni totesi olleen niin paljon poisjääntejä, että autokuljettajastakin oli tehty lataaja, joten minustakin tehtiin heitinmies. Pakkasta oli kireimmillään -35°C mutta se ei tuntunut niin kylmältä varusteiden ollessa paljon kehittyneempiä kuin  vuonna 1972. Telttamajoituksessa nukuttiin untuvamakuupusseissa ja yöllä oltiin vartiossa lämpimässä sissitakissa.

Loppuvaiheessa olleen sotaharjoituksen aamuna oli tutun kylmää sään lämmetessä päivänmittaan. Minulla oli eväänä myös suklaata. Etenimme pikkuhiljaa välillä pysähdellen. Koko päivä meni suksilla. Oletin kuntoni olevan kohtuullisen hyvä, mutta loppumatkasta en meinannut päästä tienpenkan yli ja tuntui, että nukahdan seisaalleen. Hämmästelin oloani! Porukassa oli mukana lievästi alkoholisoituneita kavereita Tuirasta, jotka eivät olleet hiihtäneet armeijan jälkeen, mutta he vain jaksoivat. Kaikki voimani olivat valuneet Sodankylän hangille. Teltan pystytyksen jälkeen vaihdoin vaatteet jotka olivat läpimärät hiestä. Jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen, että uupumiseni aiheutti voimakas nestehukka. Olin pukeutunut reilusti aamun pakkasen vuoksi ja sää lämpeni päivän mittaan muutamaan pakkasasteeseen! Lämpöhalvaus voi tulla myös talvella!

Kuparille tuli suunnittelijaksi myös luokkakaverini Esko Ruotsalainen. Eskon päivitti jossakin vaiheessa Lielahden voimalaitoksen piirustuksia kärsivällisesti. Punakynäversioita tuli pilvin pimein ja Esko joutui selvittämää mitkä niistä olivat viimeisimpiä ja asennusten mukaisia. Hämmästelin hänen hermojen hallintaa, oli se niin työläs ja kimurantti projektin loppuhoito.

Juhani Nyberg oli visionääri, hän oli hankkinut toimistolle tietokoneyksikön, jolla tehtiin suurten projektien suunnitelmia. Vain muutama korkeasti koulutettu henkilö osasi niitä käyttää. Hämmästelin, että miten se oikein tapahtuu ja kuinka hiirellä oikein operoidaan tuolla digitointipöydällä. Juhani totesi, että tulevaisuudessa kaikkien suunnittelijoiden työpöydällä on oma tietokone jolla hän hoitaa kaikki suunnitteluun liittyvät työt. Tuntui utopistiselta ajatukselta piirustuslautoja täynnä olevassa toimistossa.

Suomi juoksee viesti sekä muuta liikuntaa 1988

Kesä-heinäkuun vaihteessa oli Suomi juoksee viesti ja joukkueemme 177 oli Oulun ja Espoon Kuparilta sekä Pöyryltä koottu. Oulun toimistolta oli Kaamasen osuuksille lähdössä useampikin juoksija, mutta lopulta olimme Esko Ruotsalaisen kanssa ainoat lähtijät. Avuksemme Kuparia edustamaan lähti Nybergin luvalla silloinen vaimoni joka oli Pohjois-Pohjanmaan parhaita naiskestävyysjuoksijoita.

Mazda oikutteli taas matkalla, kun sateen alkaessa lasinpyyhkijöiden mekanismi irtosi boorista. Silloin huomasi kuinka tärkeä kapistus pyyhkijät ovatkaan. Vettä tihuutti ja kävimme pyytämässä eräältä huoltoasemalta lainaksi lasinpesulastan, jolla yritimme parantaa näkyvyyttä. Lopulta ehdimme vaihtopaikalle Kaamaseen josta juoksimme kauniissa kesäyössä osuutemme.

Toiset osuutemme olivat Rovaniemen paikkeilla ja siellä Paula juoksi kaksi pitkää vaihtoa yhteen putkeen, matkaa kertyi noin 32 kilometriä. Muut juoksijat hämmästelivät hänen suoritustaan.

Viimeiset osuudet juoksimme Eskon kanssa Kärsämäen molemmin puolin. Harmi vain, että Eskolle tuli osuutensa loppuvaiheessa rasitusvamma polveen ja hänellä teki tiukkaa päästä vaihtoon. Juoksu oli vaihdon tapahtuessa useita minuutteja myöhässä! Ihmettelin kärkijuoksijoiden vauhdin jakoa alkumatkasta, sillä se tuntui olevan hitaampaa kuin suunniteltu 5:20/km vaikka olisi pitänyt kuroa umpeen menetettyä aikaa. Viimeisillä kilometreillä vauhti kiihtyi alle viiden minuutin ja porukkaa alkoi tulla selkä edellä vastaan. Siinä vaiheessa karsta irtosi "koneesta" ja juoksu alkoi sujua nautittavasti. Luovutin kapulan 16 kilometrin osuuteni jälkeen Pöyryn porukalle. Meidän urakka oli siltä osin ohi.

Suomi juoksee tapahtumasta innostuneena Paula halusi juosta maratonin. Simossa oli PSM-maraton 29.8 johon hän ilmoittautui ilman suurempia valmisteluja. Pyysin johtajalta lainaa firman autoa ja hän lupasi VW Golfin. Kisassa oli mukana kokenut Asta Peura. Kehotin Paulan seuraamaan häntä ja jos lopussa olisi voimia voisi yrittää omaa ratkaisua.

Miesten kisassa oli mukana juoksija Irlannista joka eteni kärjen mukana. Kisan alettua tarjosin juomaa Paulalle noin 15 minuutin välein. Paula malttoi vain 10 kilometriä Astan kannoilla jonka jälkeen hän lähti vetämään omaa vauhtia. Yritin toppuutella häntä siinä onnistumatta.

Tarkalleen 30 kilometrin kohdalla tuli vastaan se kuuluisa seinä. Paula päätti keskeyttää koska hänen kehonsa oli kuin tulessa. Pyysin häntä jatkamaan, sillä aika olisi hyvä vaikka hän kävelisi loppumatkan. Hieroin uupuneen juoksijan jalkoja ja levitin niihin linimenttiä. Juoksu jatkui ja edellä näköetäisyydellä hoiperteli Irlantilainen jota oli kohdannut myös hiilihydraattien loppuminen.

Asta ohitti Paulan ja hänestä tuli Pohjois-Suomen mestari ajalla 2:56:20. Paula oli toinen kelvollisella tuloksella 3:11:00, ei paha ensikertalaiselle. Kilpailun aikana suoritetusta 12 kilometrin "loppuverryttelystä" oli se hyöty, ettei aloittelijalla tullut edes paikat kipeäksi.

Firabeli hommina tussailen sähköpiirustuksia!
Syyskuussa järjestettiin henkilökunnalle yleisurheilun kolmiottelu, 100 m, pituushyppy ja kuulantyöntö. Lopputulokset laskettiin kymmenottelun pistetaulukon mukaisesti. Kevytrakenteinen Jouko Laukka, entinen seiväshyppääjä, voitti kisan. Kuulaakin hän työnsi melkein yhtä pitkälle kuin firman mörssärit. Jouko vain totesi, että nopeus on voimaa!

Koksaamo valmistui ja paikanpäällä Raahessa kävin ainoastaan kerran. Päivitin suunnitelmiin asennusten loppuvaiheessa kahteen kenttäkoteloon tehdyt muutokset. Aloin päästä sinuiksi instrumentointisuunnittelun kanssa.