Palkanneuvottelut
1986
Kysyin talvella palkankorotusta
ja Juhani lupasi nostaa minut suoraan C-palkkaryhmään. Lakisääteisten
palkankorotusten aikaan sain tilinauhan jossa oli tehty normaali lakisääteinen
prosenttikorotus sekä puolitus ei muuta. Menin johtajan huoneeseen ja kysyin
missä se lupaamasi palkankorotus on? Hän totesi sen olevan siinä. Minä siihen,
että tämähän on minulle kuuluva normaali korotus ei sitä mitä lupasit. Juhani
jatkoi, ettet sinä kuulu C-ryhmään. Pyysin tarkistamaan työsopimuksen. Silti
hän totesi sen olevan siinä! Koska palkkani ei ollut noussut lupauksen
mukaiseen C-ryhmään alkoi sappeni kuplia uhkaavasti. Totesin Juhanille, että
tiedätkö mitä sellaiset miehet saavat tehdä jotka eivät pidä lupauksiaan? Hän
ei tiennyt joten suomensin sen, sellaiset miehet saavat vetää hameen päälleen.
Johtajan posket alkoivat punehtua, hän katsoi seinille ja kysyi, että
uhkailenko minä häntä. En uhkaillut. Hän ei voinut tehdä mitään koska palkkatiedot
olivat menneet jo pääkonttorille Espooseen. Minä sihisin hampaitteni välistä,
että katsotaan ja poistuin huoneesta.
Jonkun ajan kuluttua Juhani tuli
sanomaan, että hän on tehnyt voitavansa eikä ratkaisu ole enää hänen kädessään.
Seuraavan kuun tilinauhan tultua palkkani oli noussut alkuperäisestä 5600
markasta C-ryhmän mukaiseen 6500 markkaan. Eräs työkaveri neuvoi painostamaan
palkkaneuvotteluissa firman vaihdolla vaikka ei sellaista olisi tekemässäkään.
Ei minusta turhalla uhkaamiseen ole, mutta päätin varmistaa seuraavan
ylimääräisen palkankorotuksen siten, ettei siitä tarvitse käydä tuollaista taistelua.
Komennuksella
Kuparin Espoon toimistolla 1986
Keväällä 1986 olimme Timo
Hiltusen kanssa kiireapuna Kuparin pääkonttorilla Espoossa. Yövyimme Hotelli
Espoossa ja kuljimme taksilla töihin. Meitä oli kehotettu käyttämään julkisia
kulkuneuvoja, mutta Timo totesi ettei me sellaisilla liikuta. Erään kerran
aamupalalla ihmettelin mitä pitkiä tyttöjä täällä oikein on. Viikonloppuna se
selvisi kotona, oli Miss Suomi kisat ja ehdokkaat olivat yöpyneet samassa
hotellissa kuin me. Aivan tavallisen näköisiä tyttöjä he olivat, eivät
mitenkään poikkeuksellisia kevyessä aamuehostuksessa.
Sitten Timo siirtyi
Insinööritoimisto Polartek Oy:n sähköosaston vetäjäksi ja kävin vielä yksin
Espoossa. Kuljin taksilla kuten Timonkin kanssa. Sitten matkalaskuja kuittauttaessa
Oulussa Lassilan Markku tinkasi, että miksi sinä olet kulkenut taksilla etkä
bussilla. Samalla tavalla olin menetellyt kuin Timonkin kanssa. Markku vaan
jatkoi, että eihän se Espoon toimisto tällaisia maksa. Sain kuitenkin
korvaukset kuten kuuluikin.
Toukokuun 10. päivänä kävimme
Kuokkasen Arin kanssa Kuparin squashturnauksessa Tampereella. Ari pärjäsi
paremmin, minä vähän heikommin. Muuten hyvä reissu, mutta firman Mazdassa eivät
toimineet ajovalot. Onneksi eräällä huoltoasemalla oli avulias ja osaava
huoltomies joka sai ne pelaamaan.
Rautaruukki
ja toinen kohtaaminen 1986-87
Sitten tuli täysin uuden
laitoksen suunnittelu Raahen Rautaruukille, Suomen ensimmäisen ja vieläkin
ainoan Koksaamon. Suunnittelut tehtiin silloisella Rautaruukin pääkonttorilla
Hiirosessa Kiilakiventiellä. Projektipäällikkönä oli Pentti Ramstedt jonka
alaisena tulisin olemaan useammassa projektissa vuosien varrella. Minun osalle
tuli Koksipatterin ja Kuivasammutuslaitoksen instrumentoinnin- sekä
kaasuvalvonnansuunnittelu. Mukana Kuparilta olivat myös Jorma Friman, Samuel
Rousu, Veli-Pekka Karinen. Rautaruukin henkilökunta ei halunnut käyttää uutta
TP-järjestelmään, jolla oli käytetty vasta masuunilla. Opettelin perustamaan koksaamon
instrumentointiin liittyvät tiedot järjestelmään, joka on nyttemmin vaihtunut Almaan.
Koksaamo toimitus tuli
silloisesta Neuvostoliitosta. Koska laitos oli täysin uusi ei haluttu vaarantaa
sen takuita joten mittaukset ja ohjaukset olivat toimittajalta. Kuitenkin laitokseen
rakennettiin rinnalle myös länsimaiset mittaukset sekä valmiudet säädöille
Damatic Classicilla. Takuun päätyttyä laitos muutettaisiin
automaatiojärjestelmän ohjaamaksi.
Kaasuvalvonnan suunnittelun oli
aloittanut Elektro Dynamo, mutta se oli jäänyt kesken. Jatkoin siitä mihin se
oli jäänyt. Myöhemmin Elektro Dynamolta tuli käymään Ahti Auno joka oli
opettanut minua tekussa. Ahti hieman arvosteli suunnitelmiani, että miksi
jokaiselta Co-anturilta on tuotu hälytys automaatiojärjestelmään eikä
pelkästään yhteishälytystä kaasuhälytyskeskukselta. Ahdin mielestä se oli
järjestelmän inputtien tuhlausta. Ahdin lähdettyä menin tiedustelemaan Pentti
Ramstedtilta, että olenko tehnyt suunnitelmat päin prinkkalaa? Pentti
rauhoitteli, että olet tehnyt juuri kuten pitääkin. Tällä tavalla saadaan
historiatieto siitä miltä anturilta ja milloin hälytys on tullut, jolloin
kaasuvuodon paikallistaminen on helppoa. Seuraavalla kerralla Ahdin tullessa
käymään perustelin miksi suunnitelmat olivat sellaiset kuin olivat. Ahti meni
hiljaiseksi ja pelonsekainen kunnioitukseni opettaja-auktoriteettia kohtaan
hälveni.
Mikkelin panttivankidraamaa tuli seurattua tarkasti ja ihmeteltyä Karhu-ryhmän edesottamuksia. Paavo Haavikko otti rajusti kantaa poliisin toimintaan.
Panttivankidraaman eteneminen:
Lokakuun loppupuolella järjestin
Oulun toimiston ensimmäisen squashturnauksen sarjamuotoisena. Hankin kisoihin palkinnot
ja eniten pisteitä saanut sai valita ensimmäisenä ja vähiten viimeisenä. Ratkaisevassa
ottelussa lentopallovirtuoosi Markku Lassila päihitti minut voimakkailla iskulyönneillä.
Hävisin suoraan eräluvuin 3-0.
Pikkujoulut lähenivät ja hoidin
pikkujoululahjat toistamiseen. Jäimme pakkaamaan lahjat Jorma Pirilän kanssa työajan
jälkeen. Eräs lahjoista oli puinen ja pelkistetty leikkuulauta. Etsimme suuren
laatikon ja käärimme lahjan lukemattomaan määrään paperia. Lopuksi laatikon
päälle kaunista joulupaperia. Pikkujouluissa meinasi pukkien meno karata
käsistä. Lahjat olivat numeroidut ja jokainen kävi nostamassa itselleen lahjan numeron.
Kun lahjat olivat jaettu eräs henkilö tuli valittamaan lahjaksi saamastaan
leikkuulaudasta, että hän sai vain tällaisen, arvonta pitää suorittaa
uudestaan. Hei, tämänhän piti olla leikkimielistä touhua! Koska lahjoja jäi
vielä yli suoritimme uuden arvonnan niin että mukana oli myös tyhjiä arpoja
jolloin jokainen sai arvan mutta kaikki eivät voittaneet. Ikävä kyllä tämän
valittajan kohdalle osui kaunis pöytävalaisin jonka jälkeen hän oli
tyytyväinen. Päätin lopettaa tämän hyväntekeväisyyden tähän.
Kokeilin
kepillä jäätä 1988
Airix haki suunnittelijoita ja lähetin
sinne hakemukseni. Minua pyydettiin haastatteluun, mutta heillä ei ollut juuri
sillä hetkellä tarjota töitä. Kului varmaankin vuosi, kun sieltä tiedusteltiin silloin
tällöin vieläkö olen kiinnostunut. Myönsin olevani.
Anoin vapautusta
kertausharjoituksista Koksaamon suunnittelun kiireellisyyden vuoksi, mutta kevättalvella
jouduin kuitenkin lähtemään Sodankylään. Tehtävien jaossa minut oli merkitty
heitin mieheksi kevyelle kranaatinheittimelle. Ilmoitin komppanian päällikölle,
että herra kapteeni, en ole koskaan edes nähnyt kranaatinheitintä. Kapteeni
totesi olleen niin paljon poisjääntejä, että autokuljettajastakin oli tehty lataaja,
joten minustakin tehtiin heitinmies. Pakkasta oli kireimmillään -35°C mutta se ei tuntunut niin kylmältä varusteiden ollessa
paljon kehittyneempiä kuin vuonna 1972.
Telttamajoituksessa nukuttiin untuvamakuupusseissa ja yöllä oltiin vartiossa lämpimässä
sissitakissa.
Loppuvaiheessa
olleen sotaharjoituksen aamuna oli tutun kylmää sään lämmetessä päivänmittaan.
Minulla oli eväänä myös suklaata. Etenimme pikkuhiljaa välillä pysähdellen.
Koko päivä meni suksilla. Oletin kuntoni olevan kohtuullisen hyvä, mutta
loppumatkasta en meinannut päästä tienpenkan yli ja tuntui, että nukahdan seisaalleen.
Hämmästelin oloani! Porukassa oli mukana lievästi alkoholisoituneita kavereita Tuirasta,
jotka eivät olleet hiihtäneet armeijan jälkeen, mutta he vain jaksoivat. Kaikki
voimani olivat valuneet Sodankylän hangille. Teltan pystytyksen jälkeen
vaihdoin vaatteet jotka olivat läpimärät hiestä. Jälkeenpäin olen tullut siihen
tulokseen, että uupumiseni aiheutti voimakas nestehukka. Olin pukeutunut
reilusti aamun pakkasen vuoksi ja sää lämpeni päivän mittaan muutamaan
pakkasasteeseen! Lämpöhalvaus voi tulla myös talvella!
Kuparille tuli suunnittelijaksi
myös luokkakaverini Esko Ruotsalainen. Eskon päivitti jossakin vaiheessa
Lielahden voimalaitoksen piirustuksia kärsivällisesti. Punakynäversioita tuli
pilvin pimein ja Esko joutui selvittämää mitkä niistä olivat viimeisimpiä ja
asennusten mukaisia. Hämmästelin hänen hermojen hallintaa, oli se niin työläs
ja kimurantti projektin loppuhoito.
Juhani Nyberg oli visionääri, hän
oli hankkinut toimistolle tietokoneyksikön, jolla tehtiin suurten projektien
suunnitelmia. Vain muutama korkeasti koulutettu henkilö osasi niitä käyttää. Hämmästelin,
että miten se oikein tapahtuu ja kuinka hiirellä oikein operoidaan tuolla
digitointipöydällä. Juhani totesi, että tulevaisuudessa kaikkien suunnittelijoiden
työpöydällä on oma tietokone jolla hän hoitaa kaikki suunnitteluun liittyvät
työt. Tuntui utopistiselta ajatukselta piirustuslautoja täynnä olevassa
toimistossa.
Suomi
juoksee viesti sekä muuta liikuntaa 1988
Kesä-heinäkuun vaihteessa oli
Suomi juoksee viesti ja joukkueemme 177 oli Oulun ja Espoon Kuparilta sekä
Pöyryltä koottu. Oulun toimistolta oli Kaamasen osuuksille lähdössä useampikin
juoksija, mutta lopulta olimme Esko Ruotsalaisen kanssa ainoat lähtijät. Avuksemme
Kuparia edustamaan lähti Nybergin luvalla silloinen vaimoni joka oli
Pohjois-Pohjanmaan parhaita naiskestävyysjuoksijoita.
Mazda oikutteli taas matkalla,
kun sateen alkaessa lasinpyyhkijöiden mekanismi irtosi boorista. Silloin
huomasi kuinka tärkeä kapistus pyyhkijät ovatkaan. Vettä tihuutti ja kävimme pyytämässä
eräältä huoltoasemalta lainaksi lasinpesulastan, jolla yritimme parantaa
näkyvyyttä. Lopulta ehdimme vaihtopaikalle Kaamaseen josta juoksimme kauniissa
kesäyössä osuutemme.
Toiset osuutemme olivat Rovaniemen
paikkeilla ja siellä Paula juoksi kaksi pitkää vaihtoa yhteen putkeen, matkaa
kertyi noin 32 kilometriä. Muut juoksijat hämmästelivät hänen suoritustaan.
Viimeiset osuudet juoksimme Eskon
kanssa Kärsämäen molemmin puolin. Harmi vain, että Eskolle tuli osuutensa
loppuvaiheessa rasitusvamma polveen ja hänellä teki tiukkaa päästä vaihtoon.
Juoksu oli vaihdon tapahtuessa useita minuutteja myöhässä! Ihmettelin
kärkijuoksijoiden vauhdin jakoa alkumatkasta, sillä se tuntui olevan hitaampaa
kuin suunniteltu 5:20/km vaikka olisi pitänyt kuroa umpeen menetettyä aikaa.
Viimeisillä kilometreillä vauhti kiihtyi alle viiden minuutin ja porukkaa alkoi
tulla selkä edellä vastaan. Siinä vaiheessa karsta irtosi "koneesta"
ja juoksu alkoi sujua nautittavasti. Luovutin kapulan 16 kilometrin osuuteni
jälkeen Pöyryn porukalle. Meidän urakka oli siltä osin ohi.
Suomi juoksee tapahtumasta
innostuneena Paula halusi juosta maratonin. Simossa oli PSM-maraton 29.8 johon
hän ilmoittautui ilman suurempia valmisteluja. Pyysin johtajalta lainaa firman
autoa ja hän lupasi VW Golfin. Kisassa oli mukana kokenut Asta Peura. Kehotin
Paulan seuraamaan häntä ja jos lopussa olisi voimia voisi yrittää omaa
ratkaisua.
Miesten kisassa oli mukana juoksija
Irlannista joka eteni kärjen mukana. Kisan alettua tarjosin juomaa Paulalle noin
15 minuutin välein. Paula malttoi vain 10 kilometriä Astan kannoilla jonka
jälkeen hän lähti vetämään omaa vauhtia. Yritin toppuutella häntä siinä
onnistumatta.
Tarkalleen 30 kilometrin kohdalla
tuli vastaan se kuuluisa seinä. Paula päätti keskeyttää koska hänen kehonsa oli
kuin tulessa. Pyysin häntä jatkamaan, sillä aika olisi hyvä vaikka hän kävelisi
loppumatkan. Hieroin uupuneen juoksijan jalkoja ja levitin niihin linimenttiä.
Juoksu jatkui ja edellä näköetäisyydellä hoiperteli Irlantilainen jota oli
kohdannut myös hiilihydraattien loppuminen.
Asta ohitti Paulan ja hänestä tuli
Pohjois-Suomen mestari ajalla 2:56:20. Paula oli toinen kelvollisella
tuloksella 3:11:00, ei paha ensikertalaiselle. Kilpailun aikana suoritetusta 12
kilometrin "loppuverryttelystä" oli se hyöty, ettei aloittelijalla
tullut edes paikat kipeäksi.
|
Firabeli hommina tussailen sähköpiirustuksia! |
Syyskuussa järjestettiin
henkilökunnalle yleisurheilun kolmiottelu, 100 m, pituushyppy ja kuulantyöntö.
Lopputulokset laskettiin kymmenottelun pistetaulukon mukaisesti. Kevytrakenteinen
Jouko Laukka, entinen seiväshyppääjä, voitti kisan. Kuulaakin hän työnsi
melkein yhtä pitkälle kuin firman mörssärit. Jouko vain totesi, että nopeus on
voimaa!
Koksaamo valmistui ja paikanpäällä
Raahessa kävin ainoastaan kerran. Päivitin suunnitelmiin asennusten
loppuvaiheessa kahteen kenttäkoteloon tehdyt muutokset. Aloin päästä sinuiksi
instrumentointisuunnittelun kanssa.