sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Elämänura osa 10: 1986 Palkkaneuvotteluja ja liikuntaa



Palkanneuvottelut 1986

Kysyin talvella palkankorotusta ja Juhani lupasi nostaa minut suoraan C-palkkaryhmään. Lakisääteisten palkankorotusten aikaan sain tilinauhan jossa oli tehty normaali lakisääteinen prosenttikorotus sekä puolitus ei muuta. Menin johtajan huoneeseen ja kysyin missä se lupaamasi palkankorotus on? Hän totesi sen olevan siinä. Minä siihen, että tämähän on minulle kuuluva normaali korotus ei sitä mitä lupasit. Juhani jatkoi, ettet sinä kuulu C-ryhmään. Pyysin tarkistamaan työsopimuksen. Silti hän totesi sen olevan siinä! Koska palkkani ei ollut noussut lupauksen mukaiseen C-ryhmään alkoi sappeni kuplia uhkaavasti. Totesin Juhanille, että tiedätkö mitä sellaiset miehet saavat tehdä jotka eivät pidä lupauksiaan? Hän ei tiennyt joten suomensin sen, sellaiset miehet saavat vetää hameen päälleen. Johtajan posket alkoivat punehtua, hän katsoi seinille ja kysyi, että uhkailenko minä häntä. En uhkaillut. Hän ei voinut tehdä mitään koska palkkatiedot olivat menneet jo pääkonttorille Espooseen. Minä sihisin hampaitteni välistä, että katsotaan ja poistuin huoneesta.

Jonkun ajan kuluttua Juhani tuli sanomaan, että hän on tehnyt voitavansa eikä ratkaisu ole enää hänen kädessään. Seuraavan kuun tilinauhan tultua palkkani oli noussut alkuperäisestä 5600 markasta C-ryhmän mukaiseen 6500 markkaan. Eräs työkaveri neuvoi painostamaan palkkaneuvotteluissa firman vaihdolla vaikka ei sellaista olisi tekemässäkään. Ei minusta turhalla uhkaamiseen ole, mutta päätin varmistaa seuraavan ylimääräisen palkankorotuksen siten, ettei siitä tarvitse käydä tuollaista taistelua.

Komennuksella Kuparin Espoon toimistolla 1986

Keväällä 1986 olimme Timo Hiltusen kanssa kiireapuna Kuparin pääkonttorilla Espoossa. Yövyimme Hotelli Espoossa ja kuljimme taksilla töihin. Meitä oli kehotettu käyttämään julkisia kulkuneuvoja, mutta Timo totesi ettei me sellaisilla liikuta. Erään kerran aamupalalla ihmettelin mitä pitkiä tyttöjä täällä oikein on. Viikonloppuna se selvisi kotona, oli Miss Suomi kisat ja ehdokkaat olivat yöpyneet samassa hotellissa kuin me. Aivan tavallisen näköisiä tyttöjä he olivat, eivät mitenkään poikkeuksellisia kevyessä aamuehostuksessa.

Sitten Timo siirtyi Insinööritoimisto Polartek Oy:n sähköosaston vetäjäksi ja kävin vielä yksin Espoossa. Kuljin taksilla kuten Timonkin kanssa. Sitten matkalaskuja kuittauttaessa Oulussa Lassilan Markku tinkasi, että miksi sinä olet kulkenut taksilla etkä bussilla. Samalla tavalla olin menetellyt kuin Timonkin kanssa. Markku vaan jatkoi, että eihän se Espoon toimisto tällaisia maksa. Sain kuitenkin korvaukset kuten kuuluikin.

Toukokuun 10. päivänä kävimme Kuokkasen Arin kanssa Kuparin squashturnauksessa Tampereella. Ari pärjäsi paremmin, minä vähän heikommin. Muuten hyvä reissu, mutta firman Mazdassa eivät toimineet ajovalot. Onneksi eräällä huoltoasemalla oli avulias ja osaava huoltomies joka sai ne pelaamaan.

Rautaruukki ja toinen kohtaaminen 1986-87

Sitten tuli täysin uuden laitoksen suunnittelu Raahen Rautaruukille, Suomen ensimmäisen ja vieläkin ainoan Koksaamon. Suunnittelut tehtiin silloisella Rautaruukin pääkonttorilla Hiirosessa Kiilakiventiellä. Projektipäällikkönä oli Pentti Ramstedt jonka alaisena tulisin olemaan useammassa projektissa vuosien varrella. Minun osalle tuli Koksipatterin ja Kuivasammutuslaitoksen instrumentoinnin- sekä kaasuvalvonnansuunnittelu. Mukana Kuparilta olivat myös Jorma Friman, Samuel Rousu, Veli-Pekka Karinen. Rautaruukin henkilökunta ei halunnut käyttää uutta TP-järjestelmään, jolla oli käytetty vasta masuunilla. Opettelin perustamaan koksaamon instrumentointiin liittyvät tiedot järjestelmään, joka on nyttemmin vaihtunut Almaan.

Koksaamo toimitus tuli silloisesta Neuvostoliitosta. Koska laitos oli täysin uusi ei haluttu vaarantaa sen takuita joten mittaukset ja ohjaukset olivat toimittajalta. Kuitenkin laitokseen rakennettiin rinnalle myös länsimaiset mittaukset sekä valmiudet säädöille Damatic Classicilla. Takuun päätyttyä laitos muutettaisiin automaatiojärjestelmän ohjaamaksi.

Kaasuvalvonnan suunnittelun oli aloittanut Elektro Dynamo, mutta se oli jäänyt kesken. Jatkoin siitä mihin se oli jäänyt. Myöhemmin Elektro Dynamolta tuli käymään Ahti Auno joka oli opettanut minua tekussa. Ahti hieman arvosteli suunnitelmiani, että miksi jokaiselta Co-anturilta on tuotu hälytys automaatiojärjestelmään eikä pelkästään yhteishälytystä kaasuhälytyskeskukselta. Ahdin mielestä se oli järjestelmän inputtien tuhlausta. Ahdin lähdettyä menin tiedustelemaan Pentti Ramstedtilta, että olenko tehnyt suunnitelmat päin prinkkalaa? Pentti rauhoitteli, että olet tehnyt juuri kuten pitääkin. Tällä tavalla saadaan historiatieto siitä miltä anturilta ja milloin hälytys on tullut, jolloin kaasuvuodon paikallistaminen on helppoa. Seuraavalla kerralla Ahdin tullessa käymään perustelin miksi suunnitelmat olivat sellaiset kuin olivat. Ahti meni hiljaiseksi ja pelonsekainen kunnioitukseni opettaja-auktoriteettia kohtaan hälveni.

Mikkelin panttivankidraamaa tuli seurattua tarkasti ja ihmeteltyä Karhu-ryhmän edesottamuksia. Paavo Haavikko otti rajusti kantaa poliisin toimintaan.

Panttivankidraaman eteneminen: 

Lokakuun loppupuolella järjestin Oulun toimiston ensimmäisen squashturnauksen sarjamuotoisena. Hankin kisoihin palkinnot ja eniten pisteitä saanut sai valita ensimmäisenä ja vähiten viimeisenä. Ratkaisevassa ottelussa lentopallovirtuoosi Markku Lassila päihitti minut voimakkailla iskulyönneillä. Hävisin suoraan eräluvuin 3-0.

Pikkujoulut lähenivät ja hoidin pikkujoululahjat toistamiseen. Jäimme pakkaamaan lahjat Jorma Pirilän kanssa työajan jälkeen. Eräs lahjoista oli puinen ja pelkistetty leikkuulauta. Etsimme suuren laatikon ja käärimme lahjan lukemattomaan määrään paperia. Lopuksi laatikon päälle kaunista joulupaperia. Pikkujouluissa meinasi pukkien meno karata käsistä. Lahjat olivat numeroidut ja jokainen kävi nostamassa itselleen lahjan numeron. Kun lahjat olivat jaettu eräs henkilö tuli valittamaan lahjaksi saamastaan leikkuulaudasta, että hän sai vain tällaisen, arvonta pitää suorittaa uudestaan. Hei, tämänhän piti olla leikkimielistä touhua! Koska lahjoja jäi vielä yli suoritimme uuden arvonnan niin että mukana oli myös tyhjiä arpoja jolloin jokainen sai arvan mutta kaikki eivät voittaneet. Ikävä kyllä tämän valittajan kohdalle osui kaunis pöytävalaisin jonka jälkeen hän oli tyytyväinen. Päätin lopettaa tämän hyväntekeväisyyden tähän.

Kokeilin kepillä jäätä 1988

Airix haki suunnittelijoita ja lähetin sinne hakemukseni. Minua pyydettiin haastatteluun, mutta heillä ei ollut juuri sillä hetkellä tarjota töitä. Kului varmaankin vuosi, kun sieltä tiedusteltiin silloin tällöin vieläkö olen kiinnostunut. Myönsin olevani.

Anoin vapautusta kertausharjoituksista Koksaamon suunnittelun kiireellisyyden vuoksi, mutta kevättalvella jouduin kuitenkin lähtemään Sodankylään. Tehtävien jaossa minut oli merkitty heitin mieheksi kevyelle kranaatinheittimelle. Ilmoitin komppanian päällikölle, että herra kapteeni, en ole koskaan edes nähnyt kranaatinheitintä. Kapteeni totesi olleen niin paljon poisjääntejä, että autokuljettajastakin oli tehty lataaja, joten minustakin tehtiin heitinmies. Pakkasta oli kireimmillään -35°C mutta se ei tuntunut niin kylmältä varusteiden ollessa paljon kehittyneempiä kuin  vuonna 1972. Telttamajoituksessa nukuttiin untuvamakuupusseissa ja yöllä oltiin vartiossa lämpimässä sissitakissa.

Loppuvaiheessa olleen sotaharjoituksen aamuna oli tutun kylmää sään lämmetessä päivänmittaan. Minulla oli eväänä myös suklaata. Etenimme pikkuhiljaa välillä pysähdellen. Koko päivä meni suksilla. Oletin kuntoni olevan kohtuullisen hyvä, mutta loppumatkasta en meinannut päästä tienpenkan yli ja tuntui, että nukahdan seisaalleen. Hämmästelin oloani! Porukassa oli mukana lievästi alkoholisoituneita kavereita Tuirasta, jotka eivät olleet hiihtäneet armeijan jälkeen, mutta he vain jaksoivat. Kaikki voimani olivat valuneet Sodankylän hangille. Teltan pystytyksen jälkeen vaihdoin vaatteet jotka olivat läpimärät hiestä. Jälkeenpäin olen tullut siihen tulokseen, että uupumiseni aiheutti voimakas nestehukka. Olin pukeutunut reilusti aamun pakkasen vuoksi ja sää lämpeni päivän mittaan muutamaan pakkasasteeseen! Lämpöhalvaus voi tulla myös talvella!

Kuparille tuli suunnittelijaksi myös luokkakaverini Esko Ruotsalainen. Eskon päivitti jossakin vaiheessa Lielahden voimalaitoksen piirustuksia kärsivällisesti. Punakynäversioita tuli pilvin pimein ja Esko joutui selvittämää mitkä niistä olivat viimeisimpiä ja asennusten mukaisia. Hämmästelin hänen hermojen hallintaa, oli se niin työläs ja kimurantti projektin loppuhoito.

Juhani Nyberg oli visionääri, hän oli hankkinut toimistolle tietokoneyksikön, jolla tehtiin suurten projektien suunnitelmia. Vain muutama korkeasti koulutettu henkilö osasi niitä käyttää. Hämmästelin, että miten se oikein tapahtuu ja kuinka hiirellä oikein operoidaan tuolla digitointipöydällä. Juhani totesi, että tulevaisuudessa kaikkien suunnittelijoiden työpöydällä on oma tietokone jolla hän hoitaa kaikki suunnitteluun liittyvät työt. Tuntui utopistiselta ajatukselta piirustuslautoja täynnä olevassa toimistossa.

Suomi juoksee viesti sekä muuta liikuntaa 1988

Kesä-heinäkuun vaihteessa oli Suomi juoksee viesti ja joukkueemme 177 oli Oulun ja Espoon Kuparilta sekä Pöyryltä koottu. Oulun toimistolta oli Kaamasen osuuksille lähdössä useampikin juoksija, mutta lopulta olimme Esko Ruotsalaisen kanssa ainoat lähtijät. Avuksemme Kuparia edustamaan lähti Nybergin luvalla silloinen vaimoni joka oli Pohjois-Pohjanmaan parhaita naiskestävyysjuoksijoita.

Mazda oikutteli taas matkalla, kun sateen alkaessa lasinpyyhkijöiden mekanismi irtosi boorista. Silloin huomasi kuinka tärkeä kapistus pyyhkijät ovatkaan. Vettä tihuutti ja kävimme pyytämässä eräältä huoltoasemalta lainaksi lasinpesulastan, jolla yritimme parantaa näkyvyyttä. Lopulta ehdimme vaihtopaikalle Kaamaseen josta juoksimme kauniissa kesäyössä osuutemme.

Toiset osuutemme olivat Rovaniemen paikkeilla ja siellä Paula juoksi kaksi pitkää vaihtoa yhteen putkeen, matkaa kertyi noin 32 kilometriä. Muut juoksijat hämmästelivät hänen suoritustaan.

Viimeiset osuudet juoksimme Eskon kanssa Kärsämäen molemmin puolin. Harmi vain, että Eskolle tuli osuutensa loppuvaiheessa rasitusvamma polveen ja hänellä teki tiukkaa päästä vaihtoon. Juoksu oli vaihdon tapahtuessa useita minuutteja myöhässä! Ihmettelin kärkijuoksijoiden vauhdin jakoa alkumatkasta, sillä se tuntui olevan hitaampaa kuin suunniteltu 5:20/km vaikka olisi pitänyt kuroa umpeen menetettyä aikaa. Viimeisillä kilometreillä vauhti kiihtyi alle viiden minuutin ja porukkaa alkoi tulla selkä edellä vastaan. Siinä vaiheessa karsta irtosi "koneesta" ja juoksu alkoi sujua nautittavasti. Luovutin kapulan 16 kilometrin osuuteni jälkeen Pöyryn porukalle. Meidän urakka oli siltä osin ohi.

Suomi juoksee tapahtumasta innostuneena Paula halusi juosta maratonin. Simossa oli PSM-maraton 29.8 johon hän ilmoittautui ilman suurempia valmisteluja. Pyysin johtajalta lainaa firman autoa ja hän lupasi VW Golfin. Kisassa oli mukana kokenut Asta Peura. Kehotin Paulan seuraamaan häntä ja jos lopussa olisi voimia voisi yrittää omaa ratkaisua.

Miesten kisassa oli mukana juoksija Irlannista joka eteni kärjen mukana. Kisan alettua tarjosin juomaa Paulalle noin 15 minuutin välein. Paula malttoi vain 10 kilometriä Astan kannoilla jonka jälkeen hän lähti vetämään omaa vauhtia. Yritin toppuutella häntä siinä onnistumatta.

Tarkalleen 30 kilometrin kohdalla tuli vastaan se kuuluisa seinä. Paula päätti keskeyttää koska hänen kehonsa oli kuin tulessa. Pyysin häntä jatkamaan, sillä aika olisi hyvä vaikka hän kävelisi loppumatkan. Hieroin uupuneen juoksijan jalkoja ja levitin niihin linimenttiä. Juoksu jatkui ja edellä näköetäisyydellä hoiperteli Irlantilainen jota oli kohdannut myös hiilihydraattien loppuminen.

Asta ohitti Paulan ja hänestä tuli Pohjois-Suomen mestari ajalla 2:56:20. Paula oli toinen kelvollisella tuloksella 3:11:00, ei paha ensikertalaiselle. Kilpailun aikana suoritetusta 12 kilometrin "loppuverryttelystä" oli se hyöty, ettei aloittelijalla tullut edes paikat kipeäksi.

Firabeli hommina tussailen sähköpiirustuksia!
Syyskuussa järjestettiin henkilökunnalle yleisurheilun kolmiottelu, 100 m, pituushyppy ja kuulantyöntö. Lopputulokset laskettiin kymmenottelun pistetaulukon mukaisesti. Kevytrakenteinen Jouko Laukka, entinen seiväshyppääjä, voitti kisan. Kuulaakin hän työnsi melkein yhtä pitkälle kuin firman mörssärit. Jouko vain totesi, että nopeus on voimaa!

Koksaamo valmistui ja paikanpäällä Raahessa kävin ainoastaan kerran. Päivitin suunnitelmiin asennusten loppuvaiheessa kahteen kenttäkoteloon tehdyt muutokset. Aloin päästä sinuiksi instrumentointisuunnittelun kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti