torstai 17. marraskuuta 2016

Usko ja uskonnottomuus


Lapsuuskoti ei ollut uskonnollinen. Mummu oli ainoa elossa oleva isovanhempi. Hän asui 400 km päässä meistä, mutta kävi silloin tällöin luonamme ja me vierailimme hänen luonaan. Mummu oli uskovainen ja hän yritti opastaa alle kouluikäistä rukoilemaan. Luulin käsien ristimistä niiden puuhkaan laittamiseksi, mutta mummu opasti oikeat otteet. Saattoi hän opettaa myös rukoilemaan, mutta sitä en muista.

"Clean Harry"!

Kasvoin ja alakoulun uskontotunneilla tutustuin tarinoihin Jeesuksesta opettaja Kannuksen lukiessa jännittäviä tarinoita uskontokirjasta tai raamatusta.  Mielestäni Jeesus oli todellinen sankari, hänen uhmatessa fariseuksia sekä muita huonosti käyttäytyviä ja auttaessa ja arvostaessa heikompia ja huonompiosaisia. Jälkeenpäin ajatellen hän oli kuin Harry Calahan joka teki mitä piti tehdä. Johtamistavoiltaan kuin Tuntemattoman sotilaan Koskela.

Myöhemmin pohdin eri uskontoja sekä niiden varjolla tehtyjä hirmutekoja. Inkvisitiot, noitavainot, ristiretket. Mitä uskonto on? Jos jumala olisi olemassa, miksi hän sallisi kaikki hirmuteot? Miksi ihmiset sotivat ja tappavat silmittömästi toisiaan? Kautta aikojen on tapeltu, viimeisiä suuria yhteenottoja ovat olleet ensimmäinen ja toinen maailmansota, Korean sota, Vietnamin sota, Balkkanin sota sekä lukemattomat pienemmät yhteenotot ympäri maailmaa joista viimeisimpänä Syyriansota. Ihmisiä on teurastettu lähehes teollisesti kuten saksalaiset juutalaisa ja Ruandassa hutut tutseja. Voiko jumala olla hyvä jos hän antaa tapahtua nämä hirveydet. Mielestäni Jumalaa ei voi olla, sillä kuka hänet olisi luonut?

Mietin pääni puhki, mitä usko on? Lähes aikojen alusta kaikki ovat uskoneet johonkin yliluonnolliseen. Onko Jumala ihmisten itsensä ajatuksissaan luoma turva pelottavassa ja arvaamattomassa maailmassa kuten vanhemmat ovat lapsilleen. Entä jos jumala olisi olemassa kenen Jumala olisi se oikea vai olisiko Jumala sama kaikille mutta heidän käsityskykynsä on vain muodostanut siitä erilaisen. Myös se häiritsee, kun kaikki tyylisuunnat saarnaavat heidän Jumalansa olevan ainoan oikea ja muilla se on täysin väärä ja ainoastaan he pääsevät paratiisiin. Kuinka he voivat sanoa noin? Ovatko he suvaitsevaisia kuten Jeesus kun he tuomitsevat toiset.

Uskoin kaikkeen olevan tieteellisen selityksen. Kaikki alkoi alkuräjähyksestä. Keskustellessani Pertti veljeni kanssa asiasta hän heitti pahan kysymyksen joka on vaivannut minua siitä asti, yli neljäkymmnetä vuotta. Mistä se alkuräjähdys tuli? Niin mistä se tuli, tyhjästäkö? Aika paha, tyhjästä tulla putkahti maailman kaikkeus joka on mittasuhteiltaan käsittämättömän suuri! Kysymys on samaa laatua kuin mistä Jumala tuli?

Mikä tyylisuunta olisi paras? Meillä oli Väinö-sedän matkatuliaisina tuoma keraaminen Buddha jonka sisään isä asensi hehkulampun ja se valaisi kauniisti illan hämäryydessä. Olisiko Buddhalaisuus oikeaa? He eivät tee pahaa pienimmällekään luntokappaleelle ja he elävät vaatimattomasti. Se voisi olla lähimpänä oikeaa jos johonkin uskoisi.

Ollessani yksin kotona ovelle koputtivat pukupäälliset miehet mustissaan. Kaksi mormonia tuli ”kauppaamaan” aatettaan. Keskustelin pitkään heidän kanssa tiukaten vastauksia niitä saamatta. Lahjaksi he jättivät mustan kirjan joka oli pitkään puhelinpöytämme laatikossa ja sinne se hautautui.

Kuitenkin pidin itseäni ateistina. En kuulunut kirkkoon ja minut vihittiin avioon maistraatissa 1973. Appivanhemmat olivat varanneet Tuiran kirkon seurakuntasalin hääjuhlia varten. Vieraita odottaessamme tuli kirkkoherra tiedustelemaan milloin ja missä meidät oli vihitty. Istuin hyvin rentevästi ja kerroin rehellisesti, etten kuulu kirkkoon. Hän alkoi ”saarnata” uskosta ja siitä kuinka kaikki jossakin vaiheessa kääntyvät kristinuskoon. Saadessani puheenvuoron, latasin papille nuoruuden uhmalla, että kuoleman kynnyksellä olevat vanhukset pelotellaan helvetillä sekä muilla kauheuksilla, jolloin he hädissään kääntyvät uskoon. Pappi alkoi hermostua ja lopulta hän lähes huusi minulle naama punaisena, että kaikesta huolimatta toivotan teille onnea, jonka jälkeen hän poistui ovet paukkuen. Nykyään häpeän moukkamaista käytöstäni.

Kerran oven takana oli kaksi Jehovan todistaja naista ja päästin heidät sisään. Aikamme väiteltyä heitä ei meinannut saada ulos ja siinä sivussa paloi ruokakin pilalle. Päätin olla päästämättä sisään enää ketään tavaran tai aatteen ovelta ovelle kauppaajaa.

Aloin hieman pehmetä ja suostuin toisen avioliiton kirkolliseen solmimiseen. Suunnitelmiin tuli pieni mutka, koska en ollut käynyt rippikoulua. Suoritin rippikoulun yksityisopetuksena kesälomalla. Pappi oli todella mukava ja keskustelumme todella laaja-alaisia. Minun ei tarvinnut suorittaa mitään ”tasokokeita” vaan pääsin sen läpi näin kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa syntyjä syviä useita tunteja pohdiskellen. Ei se liitto tällä tavallakaan onnistunut, kesti siihen kriittiseen seitsemään vuoteen kuin edellinenkin.

Sitten tuli pitkä tauko pohdiskeluille ja syvennyin työhön, perheeseen sekä mielenkiintoisiin tieteisiin liittyviin aiheisiin. Jätin kuitenkin "ikkunan" raolleen ja pyrin välttämään loukkaamasta tarkoituksella ketään. Jos on olemassa joku korkeampi voima, niin heittäisikö hän minut manalaan vai ottaisiko luokseen eläessäni suhteellisen asiallisesti.

Olin yliopiston täydennykoulutuskeskuksen kurssilla jossa luovuuden opettaja mainitsi uskosta, rukoilusta ja sen tasapainottavasta vaikutuksesta. Mietin, että mitä tuo mies oikein horisee. Kuitenkin siitä jäi joku siemen itämään ja jossakin vaiheessa raotin ovea hieman enemmän. Päivittäinen työmatkani yli kymmenen vuoden ajan oli  2x100 kilometriä. Kuljimme kimppakyydillä ja ollessani vapaa vuorolla ajamisesta lepäsin. Koska meillä vaimon kanssa oli uusperhe ja välillä vaikeaa lasten kanssa aloin ottamaan henkilökohtaista yhteyttä yläkertaan, rehellisesti sanottuna rukoilin. Ei siitä voinut olla haittaakaan.

Nautimme eräässä työpaikassa työkaverin merkkipäivä kahveja. Sihteeri oli nähnyt edellisenä iltana televisiosta ohjelman Lestadiolaisista ja hänelle oli muistunut mieleen ikävä kokemus kouluajalta. Opettaja oli sanonut, ettet sinä pääse taivaaseen. Tämän kuultua eräs kahviporukasta aloitti palopuheen kuinka he ovat valitut ja pääsevät taivaaseen muiden joutuessa kadotukseen. Hänen pitkän saarnan aikana selvisi hänen olevan Helluntailainen. Kuinka ainoastaan jonkun tyylisuunnan ”jäsenkortti” voi oikeuttaa paikan paratiisiin? Eihän se ole lainkaan oikeudenmukaista!

Aikaa on kulunut ja olen edelleen pohtinut syntyjä syviä. Nuorena kaikki oli mustavalkoista ja joko tai, ei ollut välimuotoja. Kaiken piti olla yksinkertaista ja selkeää. He olivat viisaita jotka sanoivat asiat simppelisti ja ne ärsyttivät jotka jahkailivat, pyörittelivät vastausta. Monet vanhat tutkijat totesivat, että ei voi sanoa suoraan sillä se voi olla näin tai sitten noin. Olen myös huomannut saman kuin itseäni viisaammat, mitä enemmän tiedän herättää se vain enemmän kysymyksiä ja sen miten vähän tiedän. Mikään ei ole yksinkertaista, asiat voi nähdä niin monelta kantilta ja eri tavoin. Kuka voi sanoa, mikä niistä on sitten oikein?

Meille kaikille niin päivän selvä asia kuin syntymä on askarruttanut minua suunnattomasti. Kuinka hedelmöityneestä munasolusta voi tulla tunteva kokonaisuus jossa kaikki rakennuspalikat ovat oikeilla paikoillaan omalla persoonallisella tavalla. Mistä nenä tietää paikkansa, silmät, kädet, sormet, jalat, varpaat, kaikki oikella kohdillaan. Se geneettinen koodi on uskomaton.

Kuinka hämmästyttävä tietokone meissä kaikissa on, pienimmästä isoimpaan? Ihmisen aivot painavat noin puolitoista kiloa kun taas pienellä linnulla ne painavat muutaman gramman. Mitä tuollaisella muutamalla grammalla voi tehdä? Hallita monimutkaisia elintoimintoja, lentää vaativissa olosuhteissa akrobaattisella taidolla, pyydystää syötävää, väistellä pyydystäjää, tarkkailla ympäristöä, suunnistaa tuhansia kilometrejä oikein, kasvattaa jälkikasvua. Olen sanaton!

Minulla on Jehovan todistaja ystävä joka voisi olla poikani. Olen keskustellut hänen kanssaan hyvin laaja-alaisesti ja hän on tuonut uusia ja mielenkiintoisia näkökantoja mitään tyrkyttämättä. Olemme pohtineet maailman kaikkeutta, sen mittasuhteita ja ”valonhitautta”, sillä voiko valoa sanoa nopeaksi? Katselemme yli 13 miljardin vuoden takaisia asioita joita valo meille tuo etäisimmästä havaitusta galaksista. Suunnittelemme yhdyskuntiemme siirtoa toisiin aurinkokuntiin tuhotessamme maapalloamme ja valollakin matkustettaessa lähimpään tähteen kuluisi yli neljä vuotta. Nykyisillä avaruusraketeilla siihen menisi vaivaiset 75’000 vuotta!

Käsityskykyni on rajallista enkä voi ymmärtää kaikkea enkä voi olla varma. Olen kuin Hamlett, ollakko vai eikö olla. En myöskään voi sitoutua mihinkään ryhmää tai tyylisuuntaan koska en tiedä, sillä olen uskonnoton. Minua ei voi kukaan pakottaa. Kuitenkin olen päättänyt vapaaehtoisesti olla suorassa yhteydessä johonkin jota en tiedä, en näe, en tunnista, koska minulla on vain sellainen tunne enkä tarvitse siihen mitään välikäsiä.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Matkakertomuksia Ranskasta, 4.osa: Kaikki hyvä loppuu aikanaan



Ma 18.7.2016, yhdeksäs päivä:  Yö meni huonosti vaimon särkevien jalkojen vuoksi jonka takia hän herätti minut 03:00. Siitä eteenpäin nukuin pätkissä. Puhelimen herätys oli 07:00, mutta olin aivan puhki ja pahalla päällä enkä halunnut nousta.

Lopulta pääsin ylös ja lähdimme aamupalan jälkeen 09:30 hieman kauemmas. Kävelimme linja-auto asemalle ja hyppäsimme bussiin joka meni suoraan Marseillen linja-auto/rautatieasemalle. Hetken neuvottelun jälkeen otimme kyydin tilataksilla Välimeren uimarannalle. Kuski neuvoi heikolla englannilla käsiä apuna käyttäen mikä ranta olisi turvallinen  pienten lasten uiskennella sillä ranta jolle olimme ajatelleet mennä  oli äkkisyvä. Uskoimme kuskia ja lähdimme matalalle biitsille.

Perille päästyä siirryimme rannalle ja suoritimme ”valtauksen” sopivan vapaasta kohdasta levittämällä huovan rantahietikkolle.

Lapsilla oli hauskaa ja turvallista matalassa rentavedessä telmiessä. Itse en uskaltautunut kuin polvisyvyydelle veden ollessa turhan vilpoisaa minulle. Voin sanoa käyneeni Välimeressä.

Kauas merelle alkoi muodostua sumua joka mateli kohti oikealla olevaa kukkulaa jonka huipulla sijaitsi Notre Damen kirkko. Lopulta sumu haukkasi sisäänsä koko kukkulan kirkkoineen. Sumu alkoi hiipiä uhkaavasti myös uimarantaa kohden. Emme ole vaimon kanssa rantaihmisiä ja lähdimme tutustumaan lähiympäristöön. Tuttuun kauppaketju Lidl oli pakko käydä tutustumassa, mutta aika köyhät olivat valikoimat. Aikamme kierreltyämme sumu saavutti rannikon ja ilma viileni huomattavasti.

Palasimme uimarannalle joka oli kokonaan kostean sumun verhoama. Lasten vaateiden vaihdon ja tavaroiden kerääminen jälkeen lähdimme kävelemään rantatietä kohti keskustaaa samalla ruokapaikka etsien. Päädyimme paikalliseen hampurilaisbaariin. Tilaamani hampurilaisen makunautinto ei päätä huimannut, mutta vaimoi kehui ottamaansa salaattiannosta aivan kelvolliseksi. En ole aiemmin nähnyt niin kiireetöntä työntekijää kuin tässä baarissa. Tumma mies hoiti työnsä todella verkkaisesti eikä hänellä näyttänyt olevan hopun häivääkään.

Pois lähtiessä nelivuotias juoksi edestakaisin jalkakäytävän ja ulko-oven väliä. Sitten oli tulla vakava yhteentörmäys vauhdikkan polkupyöräilijän kanssa. Onneksi hän ehti estää tapahtuman voimaakkaalla jarrutuksella, hyvä ettei hän lentänyt ohjaustangon yli. Tilanteesta selvittiin, kiitos erinomaisten jarrujen ja refleksien, pelkällä säikähdyksellä ja pyöräilijän vihaisella mulkaisulla.

Etsimme taksiasemaa huonolla menestyksellä, koska sillä alueella ei sellaista ollut. Ei muuta kuin nivelbussiin jossa meistä ei veloitettu mitään. Eräs ystävällinen nainen tarjoitui opastamaan meidät metroasemalle saakka. Metrolla linja-autoasemalle jossa ehdimme juuri Aix-en-Provenceen menevään bussiin. Matkan varrella näkyi sakeaa savua maastossa, ilmeisesti siellä roihusi metsäpalon alku.

Viilenneestä Marseillesta oli mukava palata Aixin 32°C lämpöön, aivan kuin kotiin olisi tullut. Isompi villikoista viivytteli linja-autosta poistumista jolloin sen keskiovi ehti sulkeutua. Voi sitä huudon ja itkun määrää. Kuskilla ei ollut vaikeuksia huomata tapahtumaa ja ovi avautui nopeasti.

Linja-autoasemalla muita odotellessani keskustelin erään paikallisen miehen kanssa ja kehuin paikkakuntaa. Kerroin myös mistä olimme juuri tulossa ja hän oli samaa mieltä kanssani Marseillesta, siivoton paikka ja tähän mennessä huonoin kaupunki. Myös Pariisi oli pienoinen pettymys, mutta Aix-En-Provecen oli todella positiivinen yllätys.

Poikkesimme vielä turisti infossa varaamaan liput Carriers  de Bibémukseen. Harmi vain, kahden viimeisen matkapäivän opastetut kierrokset olivat täynnä. Kannattaisi varata liput ajoissa, terveisin Matti Myöhäiset.

Asunnon kautta ostoksille. Ensin kävimme parissa kultasepänliikkeessä tiedustelemassa  onnistuisiko saada kaiverrus Pariisista hankkimaamme rakkauslukkoon. Olimme jälleen auttamattomasti myöhässä. Toisessa liikkeessä todettiin, että siihen menee viikko, mutta ystävällinen omistaja lupasi yrittää selvittää onnistuisiko kaiverrus pikaisessa aikataulussa. Jos työ onnistuu he soittavat heti aamulla.

Löysimme todella hienon lelukaupan jonka omistaja oli todella mukava ja palvelualtis. Hän huomio videoharrastukseni ja googlasi välittömästi youtube kanavani. Kiireen vuoksi sovimme käyvämme liikkeessä seuraavana päivänä.

Sitten elintarvikkeita ostamaan vävyn laatiman listan mukaisesti. Toiveiden toteuttaminen tuotti suuria vaikeuksia sillä listan tuoteista viimeisin löytyi vasta viidennestä kaupasta.

Kauppakassi pullottaen, niska punoittaen ja pohkeet kirvellen palasimme asunnolle. Vaikka olimme totutelleet Ranskan paahteeseen jo kahdeksan päivää oli Marseillen aurinko silti liian ankara pohjoisen herkkähipiäisille turisteille. Enpä muista olisivatko pohkeeni koskaan aiemmin kärhätäneet näin pahasti.

Kevyen iltapalan ja pienen juttelu hetken jälkeen lähdimme keräämään voimia seuraavan päivän seikkailuja varten.

Ti 19.7.2016, kymmenes päivä:  Uusi päivä valkeni  aristavin pohkein ja polvitaipein.

Suomesta soitettiin koska minut oli nimetty Pyykösjärven seniorien kokoontumisen rahastonhoitajaksi ja tiedusteltiin osallistumismaksujen suorituksista. Ilmoitin tilanteen, 68 oli maksanut osallistumisen. Harmi kun kultasepän liikkeestä ei soitettu.

Shoppailupäivä, torilta evästä ja muutama purkki itselle tuliasiksi. Lämmintä riitti, hieman yli 30°C, ei Tarjaakaan pallellut. Einekset asunnolle ja uudelleen ”kehään”. Löysin itselle sopivat ja mieluisat Mephiston sandaalit. Kenkäkaupan myyjä oli Puolasta, hän ei ollut häpeäksi synnyin-  ja nykyiselle asuinmaalleen,sillä saimme niin hyvän palvelun.

Tavaramäärän vain lisäännyttyä jouduimme etsimään sopivaa lentolaukkua. Lopulta löytyi sellainen joka miellytti ja oli vielä kohtuu hintainenkin. Myös laukkuliikkeessä oli esimerkillisen hyvä palvelu ja sen kruunasi kaksi vakuuttavaa vahtia, ranskan buldoggia.

Ostoskierroksella iski nälkä ja päätimme käydä hiukapalalla. Istuimme ensimmäisessä paikassa hetken odottaen tarjoilijaa. Hänen tultua selvisi, että paikassa tarjoillaan ainoastaan juomia ja jäätelöä. Lähdimme etsimään toista paikka joka löytyikin helposti. Ruokalistaa englanniksi ei löytynyt, mutta pienen keskustelun jälkeen sopivaa purtavaa löytyi.

Hieman jouduimme odottamaa toisin kuin Villa Sofiassa. Lopulta tulivat tilaamamme muhkeat leivät, joita oli kummallekin kaksi, lisukkeina oli molemmille kulhot ranskalaisia sekä soodavedet. Annokset olivat odotettua suuremmat ja jaksoimme syödä vain toisen leivistä sekä ranskalaiset.

Viitoilin paikalle tarjoilijan ja yritin selittää vajavaisella englannillani, että leivät olivat todella maukkaat, mutta halumme loput kotipakettiin. Tarjoilija nyökkäli ja pulputti ranskaa ja häipyi astioiden ja leipien kanssa. Mietimme, että ymmärsikö hän mitä tarkoitimme vai veikö hän leivät jätteisiin.

Vierähti pitkähkö tovi eikä mitään tapahtunut. Sitten hymyilevä tarjoilija toi meille folioon käärityt eväämme. Menin kassalle maksamaan ja pyysin vielä kertomaan terveisiä toiselle tarjoilijalle, että tämä oli aivan Sandra Bullockin näköinen. Kiitimme vielä erinomaisesta annoksesta ja lähdimme asunnolle ja veimme leivät tuliaisiksi tyttären perheelle. Sitten meidän täytyi vielä lähteä hakemaan kahvia sekä maitoa jotka olivat loppuneet.

Ostoksilta palattuamme tyttären perhe lähti leikkipuistoon. Me jäimme tekemään illalliseksi uuniperunoita ja lihavartaita. Huoneiston lämpötila nousi kohtuulliselle tasolle helteen ja sähköuunin vaikutuksesta. Ruoan valmistuttua perhe palasi sopivasti asunnolle. Harmi vain, kun paluumatkalla toisen pojan uimahousut ja rakas pyyhe olivat tippuneet rattaista. Vävy oli juossut reitin edestakaisin ja roskiksetkin tarkastaen löytämättä pudonneita varusteita.

Lasten vanhemmat lähtivät käymään ulkona meidän jäädessä lasten kanssa. Ilta meni mukavasti ja saimme lapset nukkumaan kohtuullisen helposti. Tytär ja vävy olivat valittaneet kadunpuoleisen huoneistoon kuuluvasta yöllisestä mekkaloinnista mistä me pihanpuolen asukit  emme olleet lainkaan tietoisia. Mennessämme omaan makuuhuoneeseen jätimme molempien huoneiden ovet auki. Nyt mekin kuulimme sen möykän, joka oli todella kova äänistä.

Nukkumaan mennessä mietin, milloin olisin kävellyt tällaisia määriä vuorokaudessa kuin näinä kymmenenä päivänä. Myös loppu alkoi pikkuhiljaa häämöttää, mutta vielä pari päivää ennen kuin olemme taas kotona.

Ke 20.7.2016, yhdestoista päivä:  Aamiaisena mansikoita, kirsikoita, aprikooseja, juustoa, suolalihaa,
leipää, tuoremehua ja kahvia. Saatuamme ”tankin” täyteen lähdimme vaimon kanssa kahdestaan kävelylle ilman päämäärää. Aluksi poikkesimme kauniissa Pavillon de Vendómen puutarhassa sekä itse rakennuksessa. Kartanon hienossa miljöössä oli mielenkiintoinen valokuvanäyttely.

Sen jälkeen suunnistimme Gradn Theatre de Provenceen. Matkalla sinne oli näyttävä ja suuri kasviston peittämä seinämä sekä liikenneympyrässä eräs lukuisista suihkulähteistä. Aixista löytyy historiallisen ympäristön lisäksi myös modernia arkkitehtuuria. Erikoisesti muotoiltu Pavillon Noir jonka oli suunnitellut Rudy Ricciotti sekä Conservatoire Parius Milhaud jonka suunnittelija on Japanilainen arkkitehti Kengo Kuma.

Pistäydyimme myös Cite du Livre kirjastossa joka oli vanhassa rakennuksessa. Tämän jälkeen kävelimme keskustaan ja matkamuistokauppaan. Ostimme pienet tuliaiset lapsille ja lastenlapsille. Seuraavana vuorossa oli matkamme viimeinen taidenäyttely Granett XX:ssä, mutta sitä ennen täytyi hieman tankata. Useampi tunti yli 30°C helteessä alkoi verottaa voimia. Hetken etsittyämme löysimme pienen elintarvikekaupan josta ostimme pullovettä sekä hieman suolaista ja makeaa. Menimme lähimmälle  löytämällemme puistonpenkille nauttimaan eväät. 0,75 litraa vettä sekä mehua oli kuin olisi heittänyt kiukaalle löylyä, niin kova oli jano. Neste ja pieni purtava paransivat olon ja olimme valmiit siirtymään taidemuseoon.

Ostaettuamme liput tajusin kysyä mitä kassan antamat toiset liput olivat. Saimme myös Caumont Centre d’artista kahdet liput, joista toiset olivat tänne ja nyt saamamme olivat Caumontiin. Joten maksoimme periaatteessa turhaan. No reissatessa sattuu ja ei nuo liput niin kalliita olleet, sillä museo oli mahtava ja näyttely loistavilta taiteilijoita, suosittelemme!

Koska matkatavaramme olivat lisääntyneet huolestuttavasti matkan aikana, päätimme ostaa vielä toisenkin lentolaukun. Joten palasimme tuttuun laukkukauppaa, mutta sininen laukku johon vaimo oli kiintynyt olikin mennyt joten hänen täytyi tyytyä mustaan. Tämän jälkeen poikkesimme mukavalla lelukauppiaalla ja ostimme muutaman soittorasian tuliaisiksi. Sitten vain asunnolle pakkaamaan seuraaavan aamun lähtöä varten.

Vielä oli kokematta Aix-en-Provencen illan hämäryys. Joten ei muuta kuin illallisen jälkeen kaupungille. Voisi sanoa, että jo oli aikakin tutustua Aixiin tumman taivaan alla. Kaikki hyvä loppuu aikanaa ja ei muuta kuin nukkumaan.

To 21.7.2016, kahdestoista päivä:   Aikainen herätys ja loppujen kamojen pakkaus, että ehdimme Marseillen rautatieasemalle. Asunnon luovutus oli 11:00 ja odotimme hyvissä ajoin avaimen noutajaa, joka tulikin tällä kertaa minuutilleen oikeaan aikaan.

Kävelimme matkatavaroiden kanssa Aix-en-Provensen linja-autoasemalle. Nestehukka meinasi iskeä laukkuja raahatessa. Tavarat bussiin ja matkaan. Pari pysähdystä kaupunkialueella jonka jälkeen pysähtymättä Marseilleen. Rautatieasemalla nesteytystä ja oikeaa laituria etsimään. Aikamme odoteltua pääsimme lopulta suunnistamaan kohti vaunuamme melkoisessa ruuhkassa. Juna oli pitkä kuin nälkävuosi ja vaunumme oli toiseksi etummainen. Matka tuntui todella pitkältä matkalaukkuja raahatessa ja lapsia kuljettaessa. Ehdimme juuri paikoillemme junan jo kiihdyttäessä matkaan. Eteneminen oli jälleen melkoista haipakkaa. Tunnelien kohdalla korvat menivät lukkoon kuten lentokoneen noustessa ja laskeutuessa.

Pariisiin päästyämme vävy halusi ostaa vielä muutaman jalkapallon tuliaisiksi. Lähdimme hänen ja vanhemman pojan kanssa PSG:n myymälään, vaimon, tyttären ja kuopuksen jäädessä odottamaan rautatieasemalle. Liukuportaita alas maanalaiseen ja kohti Champs-Élyséesta. Junassa mietimme kummalla asemalla jäämme pois ja valitsimme oikean, sillä myymälä oli kadun toisella puolella pysäkkiä.

Jalkapallot olivat -70% alennuksella eivätkä maksaneet juuri mitään. Kuullessani pallojen hinnan kaupan ulkopuollella hieman harmitti, etten itse ostanut niitä. Metroaseman lippua-automaatilla oli pitkä jono puolalaisia jotka yrittivät ostaa lippuja siinä onnistumatta. Päätimme kävellä seuraavalle asemalle.

Onneksi kävelimme, sillä sain videoitua Charles de Gaulle patsaan ja näin kadun varren rakennelmat. Vävy tiedusteli rakentajilta missä lähin metroasema on? Kysyin samalla mitkä partyt täällä oikein on? Hän ei ensin ymmärtänyt kysymystäni ja yritin muotoilla sen uudestaan. Silloin hän oivalsi mitä tarkoitin ja vastasi kyseessä olevan Tour de Francen katsomot ja myyntikojut.

Pikkupoika alkoi uupua ja kannoin häntä loppumatkan metroasemalle. Ohitimme erittäin hyvin vartioidun Yhdysvaltain suurlähetystön. Lopulta asema löytyi ja pääsimme junaan ja vielä etummaiseen vaunuun. Siltä paikalta näki todella hyvin millaista vauhtia juna kulki ja kuinka se mutkitteli.

Palattuamma pallon haku reissulta rautatieasemalle kuopus oli sammahtanut ja nukkui täyttä häkää. Siirryimme etsimään tilataksia joka löytyikin nopeasti. Näytimme kuskille osoitteen ja hän lähti ajamaan kohti lentokenttä hotellia. Perille päästyämme jonotimme hetken vastaanotossa. Vuorollamme selvisi, että kuski oli tuonut meidät väärään hotelliin. Alkusäikähdyksen jälkeen selvisi, että hotellimme oli aivan vieressä.

Ilmoittauduimme oikeaan hotelliin ja veimme matkatavarat huoneisiin jotka olivat todella laadukkaat. Sen jälkeen illalliselle hotellin ravintolaan. Tarjoilijoista suurin osa oli tummaihoisia ja he puhuivat todella heikkoa englantia. Ruokalista oli niukka sisältäen ainoastaan pari annosta joista valita. Tytär ja vävy tilasivat lapsille lihapullia ja ranskalaisia ja tarjoilija nyökkäili kuin ymmärtäen.

Tilasimme vaimon kanssa pihvit ja juomaksi olutta, joita oli valittavina joko arfikkalaista tai Heinekeniä ja valitsimme jälkimmäisen. Myöhemmin tarjoilija tuli kysymään lasten annoksista mitä meatballsit ovat? Hetken kuluttua hän vastasi, ettei sellaisia ole. Vävy nauroi todeten, etteivät he saaneetkaan lihapullia kun en tilannut afrikkalaista olutta. Vävyn mieliksi tilasin vielä toisen oluen, afrikkailaisen.

Ruokamme oli todella maittava ja riittävä. Jälkiruoaksi tilasimme vielä kahvit. Maksettuamme laskun lähdimme lepäämään seuraavan aamun aikaisen lennon vuoksi.

Pe 22.7.2016, kolmastoista päivä:  Herätys oli 05:00, mutta vaimo oli valmistautumassa jo kahta tuntia aiemmin. Hän järjesteli matkalaukkuja niin, ettei ruumaan menevä ylitä sallittua painorajaa. Kävin vielä pikaisessa suihkussa jonka jälkeen aamupalalle joka oli todella monipuolinen ja riittävä.

Huoneiden luovutuksen ja matkalaukkujen tarkistuspunnituksen jälkeen metroasemaa kohti. Hetken käveltyämme vastaamme tuli virkailija jolta tarkistimme missä asema on, onneksi! Teimme täyskäännöksen ja ehdimme juuri ja juuri terminaaliin vievään junaan.

Suurella lentoasemalla oikean lähtöportin löytäminen tuotti pieniä vaikeuksia, mutta niistäkin selvisimme. Matkalaukut ruumaan ja odottamaan koneeseen pääsyä. Ostimme vielä tuliaisia ja sitten olikin aika siirtyä matkustajakoneeseen vievään linja-autoon josta Finnairin lennolle AY878.

Tarjosin meille ja tyttären perheelle 22-vuotis kihlapäivämme kunniaksi shampanjat ja lapsille mehut. Mainitsin ohimennen lentoemännälle matkalle osuneista merkkipäivistämme. Hetken päästä koneen kenkilökunta yllätti meidät tuomalla onnittelut, shampanjat ja pientä purtavaa. Tuntui todella hienolta! Lento meni mukavast ja turvallisesti.

Vantaalle päästyämme haimme matkalaukut hihnalta ja ilmoitus FlyParkiin josta meitä tultiin hakemaan autojemme luokse. En ollut muistanut informoida nuorinta poikaamme, että meidät noudetaan ja hän oli meitä vastassa lentoasemalle. Saimme auton ja pistäydyimme vielä pikaisesti Helsingissä katsomassa ”tuoreinta” lastenlasta, poika Lihavaista ja jolle veimme pienet tuliaiset.

Lähdimme sen jälkeen kiireesti kohti Seinäjokea, että ehtisimme hakemaan koiramme yli kahden viikon hoidosta Haukiputaalta. Alkumatka taittui ripeästi, kunnes Hämeenlinnaa lähestyämme liikenne jonoutui ja lähes pysähtyi. Tietyö vai mikä siellä oli hidasteena.

Lopulta selvisi, että moottoritiellä Lahden liittymän kohdalla pohjoisen suuntaan menevällä ajoradalla oli tapahtunut kuorma-auton ja yhdeksän henkilöauton kolari jossa oli kuollut kaksi henkeä useita oli loukkaantunut. Pääsimme moottoritien liittymästä ulos 45 minuutin jonottamisen jälkeen josta kiertoteitä myöten takaisin moottoritielle.

Se oli siinä ja siinä ettemme olisi joutuneet keskelle rytinää, kyse oli korkeintaan kymmenestä minuutista. Onneksi meille ei sattunut mitään. Viivästys oli kuitenkin sen verran pitkä, ettemme olisi ehtineet hakemaan koiraa sovittuna ajankohtana  joten emme pitäneet enää kiirettä.

Lauantai aamuna Jaskaa noutamaan, joka ei ollut moksiskaan. Sillä oli ollut hyvä hoito ja nyt lauma oli taas kasassa. Mukava oli olla matkalla, mutta mukava oli tulla takaisin kotiin. 






perjantai 16. syyskuuta 2016

Matkakertomuksia Ranskasta, 3.osa Aix-en-Provence



Ke 13.7.2016, neljäs päivä:   Kello soi 05:00, ylös, suihku ja viimeisten kamojen pakkaus matkalaukkuun. Kävin vielä heittämässä kirjoitetut ja postimerkeillä varustetut postikortit postilaatikkoon. 06:30 huoneen luovutus ja tilataksilla Gare Lyon rautatieasemalle.

Melkoinen juna!
Raiteita oli niin paljon, ettei oikea meinannut löytyä, mutta ystävällinen virkailija neuvoi meidät oikealle laiturille joka sijaitsi uudemmassa osassa asemaa. Löysimme junan ja paikkamme jotka olivat junan ylemmässä kerroksessa. Matka taittui joutuisasti 07:37-10:54 ja kyyti oli todella miellyttävää.

TGV-juna, suurnopeusjuna tai luotijuna millä nimellä sitä halutaankaan kutsua. Huippunopeus on 320km/h ja keskinopeus 260km/h, hieman nopeampia kuin Pendolinot ja IC:t.

Junalippuja ei ollut voinut tilata netistä Aix-en-Provenceen ja matkalippumme olivat Marseilleen. Kuitenkin juna pysähtyi Aix-enissä, joten hyppäsimme pois kyydistä. Rautatieasemalla ei ollut tilataksia ja jouduimme ottamaan kaksi autoa päästäksemme kaupungin keskustaan.

Haimme turistineuvonnasta kartat ja sitten etsimään lounaspaikkaa. Ensimmäisessä todettiin, ettei tähän aikaan vielä saa ruokaa. Uusi haku päälle ja löysimme Place François Villon aukion reunasta viihtyisän näköisen ravintola Les Artistes:in. Saimme odottaa tarjoilijaa pitkän tovin eikä palvelukaan ollut kehuttavaa, tympeän oloinen nuorehko nainen. Oli muuten ensimmäinen ”hapannaama” reissullamme. Ruoka oli kohtuullista, mutta ei matkamme huippua, sellaista semitasoa!

"Kotikadulta"
Olimme 13:40, siis hyvissä ajoin, odottamassa avaimien luovutusta. Varausta tehtäessä oli erityisesti painotettu tarkkaa ajankohtaa kello 14:00. Kellon lyödessä kaksi, ketään ei näkynyt, eikä kymmenen yli. Hienoinen huolestuminen hiipi puseroon. Tytär ja vävy yrittivät saada yhteyttä välittäjään ja vuokraajaan siinä onnistumatta. Mielessä häivähti, että oliko tämä huijausta! 14:20 vävyn pinna alkoi kiristyä samoin meidän. Yllättäen matkan pääarkkitehti tytär, jonka saattaa kiihtyä nollasta sataan alle aikayksikön, oli nyt kaikista tyynein ja rauhallisin. Hän vain totesi, jos tämä ei onnistu on muitakin vaihtoehtoja.

Sitten 14:30 rapun ulko-ovi avautui ja asunnon omistaja, iäkkäämpi nainen, tiedusteli, että oletteko te ne vuokralaiset. No mehän olimme ja pääsimme vihdoin viimein sisälle ja purkamaan matkatavaroita. Asunto oli vanhan kerrostalon kolmannessa kerroksessa. Se oli kohtuullisen kokoinen tupakeittiö, kaksi makuuhuonetta, pesuhuone ja WC. Ruhtinaallinen ja idyllinen pieneen hotellihuoneeseen verrattuna.

Huoneisto oli varattu meille reiluksi viikoksi. Nyt tuli taukoa ulkona syömiseen vävyn alkaessa pääkokiksi, tarvikkeet hankimme torilta ja kaupasta.

Kotiuduttuamme kävimme tutustumaan lähiympäristöön ja ostimme ruokatarvikkeita. Sitten iltapalan jälkeen lepäämään.

To 14.7.2016, viides päivä:  Oli Ranskan kansallispäivä, mutta sitä ei huomannut muuten kuin hieman useammasta Ranskan lipusta ja muutamasta kiinni olevasta kaupasta, ei muusta.

Eräs keskeisimmistä suihkulähteistä!
Aix en Provence on historian, taiteen ja arkkitehtuurin sekä useiden museoiden, monumenttien ja suihkulähteiden kaupunki. Tunnelma on aidosti eteläeurooppalainen. Kaupunki oli myös taidemaalari Paul Cézannen (1839-1906) kotipaikka. Patsaita, muistomerkkejä ja kirkkoja vierivieressä. Mahdoton määrä pieniä ja isoja kauppoja ja puoteja sekä useampi tori.

Päivä alkoi tuulisena ja hieman viileänä, mutta päivän mittaan sää muuttui mukavan lämpimäksi. Shoppailua ja suihkulähteiden bongailua joita pitäisi olla alueella liki tuhat. Viihtyisän mutkittelevia kapeita katuja reunustavat vanhat ja kauniit rakennukset. Turisteja on kohtuullisen paljon, mutta ei häiritsevästi. Suurin osa kuulosti ranskankielisiltä, japanilaisia oli seuraavaksi eniten, englantilaisia vaikutti olevan todella vähän  muihin suomalaisiin emme törmänneet. Vaikka taisimmekin olla ainoat suomalaiset Aixissa olo tuntui kotoisalta toisin kuin hälisevässä Pariisissa.

Lapset kävivät leikkipuistossa joka oli melko vaatimaton laitteiden osalta. Kiertelyä, kaartelua ja ympäristöoppia. Pikku ”viikarit” jaksoivat mukana yllättävän hyvin muutamaa väsymyksen ja nälän aiheuttamaa kiukunpuuskaa lukuun ottamatta.

Väsymys houkutteli asunnolle iltapalalle, sitten lapset nukkumaan jonka jälkeen muutama viinilasillinen ja mekin lähdimme untenmaille.

Pe 15.7.2016, kuudes päivä:  Heräsimme tekstiviestien piipitykseen joissa tiedusteltiin huolestuneina vointiamme. Nizzassa oli tapahtunut tuhoisa terroristi-isku jossa oli kuollut 80 ihmistä. Vastasimme
Gezannen jalanjäljillä!
välittömästi, ettei meillä ole mitään hätää, koska olimme 175 km etäisyydellä järkyttävistä tapahtumista. Meistä katsottuna suhteellisen kaukana, mutta koti Suomesta huolestuttavan lähellä.

Aamupalan jälkeen lähdimme etsimään lelukauppaa ja sitten torille tuoreita elintarvikkeita ostamaan. Etsimme postilaatikkoa parille postikortille, mutta emme sellaista löytäneet ja postikin oli lounastauolla. Ostimme tuliaiset poika Lihavaiselle, suvun nuorimmalle tulokkaalle. Palasimme asunnolle ja menimme ansaituille päiväunille.

Päivällisen jälkeen lähdimme iltakävelylle edelleen postilaatikkoa etsimään vaimon ja tyttären kuopuksen kanssa. Kävimme turisti infolla saakka, mutta emme löytäneet mistään postituspaikkaa . Pikkupoika jaksoi kävellä pitkän päivän päätteeksi yllättävän hyvin. Palatessamme vävy soitti ja pyysi tuomaan kirjoituslehtiön. Poiketessamme pienelle poikkikadulle löysimme aivan sattumalta sen kauan kaipaamamme ja erinomaisesti piilotetun postilaatikon ja saimme kortit matkalle. Laatikoita oli vaikea havaita, kun niiden ollessa niin epämääräisen sotkuisia, enemmänkin roskalaatikon näköisiä.

Pikkuinen alkoi uupua ja otin hänet loppumatkaksi harteilleni josta hän innostuneena tykkäsi. Asunnossa nautimme vielä ranskalaisen iltapalan.

La 16.7.2016, seitsemäs päivä:  Tähänhän alkaa tottua. Kevyt aamupala jonka jälkeen vaimon kanssa kahdestaan kaupungille. Tarkoituksenamme oli mennä Carrieres de Bibemukselle. Turisti infoon tiedustelemaan kuinka sinne pääsee. Ikävä kyllä myöhästyimme hiukan lähdöstä. Totesimme, että mehän
Mukavan kapeita katuja.
voimme kävellä sinne. Tuli ehdoton kielto, sillä reitti vuoristossa olevaan luolastoon oli vaarallinen ja olosuhteet vaihtelevia ettei sinne saanut mennä omin päin kulkemaan, ainoastaan opastetusti. Infossa palvelu oli erinomaista ja henkilökunta todella miellyttävää ja uskoimme heidän ohjeitaan.

Päätimme lähteä katsastamaan taidemuseoita, mutta olimme liian aikaisessa niiden ollessa vielä kiinni. Kävelimme ja nautimme kauniista ympäristöstä ja upeasta säästä.

Hieman ennen kello kymmentä Caumon Centre d’Artsin eteen alkoi muodostua jonoa ja menimme sen jatkoksi. Hetken jonotettuamme pääsimme sisään näyttävään museoon. Näyttelyssä oli esillä mm. Turnerin upeita maalauksia joita sain talletettua videolle. Siirtyessämme toiseen huoneeseen vartija tuli kieltämään kuvauksen. Seuraavassa huoneessa pyörähdin nopean panoroinnin GoPro kameran kanssa ja vartija kiiruhti seuraavan väijyn luokse. Vaimo totesi, että minut on rekisteröity. Lopetin kuvaamisen siihen, ettei minua vaan heitetä ulos. Onneksi sain hieman materiaalia matkavideoon.

Itse mestari Paul Cézanne
Museon matkamuistomyymälässä oli todella mittavat valikoimat ja hinnat olivat suolaisia. Samassa yhteydessä oleva ravintola oli upea interiööriltään. Vielä nimet vieraskirjaan ja poistuimme museosta tarkoituksenamme siirtyä seuraavaan. Vävy soitti ja pyysi meitä Verdunin suurtorille jonne sitten suunnistimme. Siellä oli valtava määrä myyntipöytiä, myyjiä ja valikoimat olivat mitä mittavimmat rihkamasta antiikkiin, vaatteista elintarvikkeisiin ja kaikkeen mahdolliseen siltä väliltä. Aikamme kierreltyä hehkuvan helteen paahteessa palasimme asunnolle tankkaamaan energia varastojamme.

Lähdimme myöhemmin iltakävelyllä tyttären perheen kanssa. Precheurista he jatkoivat matkaansa lastenpuistoon meidän lähtiessä kiertelemään ja katselemaan ympäristöä omin päin. Huomasimme St. Jean de Malten kirkon ovien olevan auki ja sieltä kantautui kaunis kuorolaulu. Menimme sisään jälleen todella näyttävään kirkkoon jossa oli upeita maalauksia, veistoksia ja kuviolasi-ikkunoita.

Aikamme kierreltyä palasimme Saint-Sauvenr katetraalin vieressä olevan ravintolan terassille odottamaan tyttären perhettä. Ajattelin tilata meille Irish coffeet, mutta se taisi olla etikettivirhe koska sitä ei tunnettu tai haluttu tuntea Ranskassa, eikä siellä ollut englantilaistakaan kahvia. Lopulta valitsimme normaalikahvin joka oli pelkää kermavaahdolla kuorrutettua kylmää kahvia. Ei huono kokemus.

Lopulta lapsiperhekin saapui ja pääsimme ansaitulle iltapalalle ja sen jälkeen levolle.

Su 17.7.2016, kahdeksas päivä:  Sunnuntai ja aloitimme aamun verkaisemmin. Pitkähkö loikoilu sängyllä ennen ylösnousua. Kevyt aamupala ja liikenteeseen. Aluksi kävelimme ilman päämäärää. Vävy nosti rahaa automaatista ja minäkin päätin kartuttaa käteisvarojani S-Visalla. Ensimmäinen yritys ei onnistunut ja vävy tuli avuksi ja hän huomasi, etten ole tainnut laajentaa käyttöoikeutta koko EU-alueelle. No täytyi pärjätä mukana olevilla käteisvaroilla  sekä vaimon luottokortilla.

Tyttären perhe lähti eri suuntaa meidän suunnistaessa kohti Granet museota nauttimaan päivän kulttuuriannosta. Sisäänpääsy oli edullisempi kuin edellisessä taidemuseossa eivätkä vartijat olleet kimpussa kuvausta kieltämässä. Saimme myös toiset liput, mutta emme ymmärtäneet mihin ne olivat.

Charles Camoin: Lola sur le balcon
Taidevalikoima oli laaja ja omaa taidemakua miellyttäviä taideteoksia löytyi kosolti. Varsinkin eräät 1700-1800 lukujen taiteilijoiden työt olivat aivan huikeita. Myös modernimpaa tarjontaa löytyi Gezannesta ja Camoinesta lähtien. joista alla viimeksi mainitun pelkistetyn herkkä Lola sur le balcon.

Sitten asunnolle lounastamaan, jonka jälkeen tyttären perhe jäi päiväunille meidän poistuessa Saint-Pieren hautausmaalle. Aika tavalla se poikkesi vaatimattomista suomalaisista hautausmaista. Valtavia monumentteja ja hautakappeleita, ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneiden muistomerkki johon oli lisätty myös toisessa maailmansodassa kaatuneiden nimiä sekä muistolaattoja myöhemmissä kahakoissa kaatuneille. Papit olivat saaneet oman muistomerkin johon oli kaiverrettu mahdollisesti Aixissa työskennelleiden pappien nimet.

Kierroksen jälkeen suunnistimme helteisessä säässä asunnolle valmistautumaan seuraavan päivän koetuksiin.

Kaatuneiden muistomerkki Aix-en-Provencessa!


tiistai 13. syyskuuta 2016

Matkakertomuksia Ranskasta, osa 2 Pariisi


Ti 12.7.2016, kolmas päivä:   20-vuotis hääpäivämme aamuna söimme aamupalan hotellilla. Aivan kelvollinen ja kilpailukykyinen aiempiin aamiaisiin verrattuna. Päivän tavoite oli kova, kiertää tunnetuimpia nähtävyyksiä. Lähdimme matkaan kohtuullisen aikaisin ja ahtauduimme jälleen tupaten täyteen metroon. Onneksi meillä oli oppaana vävy ja oikeat linjat ja asemat löytyivät vaivattomasti, ei tarvinnut vaivata omaa päätään.

 

Ensimmäinen osoite oli yksi Pariisin tunnetuimmista maamerkeistä, Eiffel-torni. Uskon lähes kaikkien Pariisin kävijöiden haluavan nähdä se ainakin läheltä. Meilläkin oli tavoitteena käydä tornin juurella, eikä meistä kukaan halunnut lähteä jonottamaan huipulle pääsyä.

 

Poistuttuamme metrosta, kiersimme Seinen rantaa pitkin Eiffelille. Siellä oli monenlaista jokilaivaa ankkurissa ja itse joella risteili aluksia edestakaisin mukana myös poliisin vene. Eiffel-tornille päästyämme ruuhka oli aivan valtava. Vävy pyysi ikuistamaan heidät yhteiseen kuvaan monumentin kanssa. Valaistus oli huono vastavalon vuoksi. Ehdotin, että kiertäisimme toiselle puolelle tornia jolloin kuvan ottaminen onnistuisi paremmin.

 

Lähdimme kiertämään tornia, mutta lähipuistot olivat aidattu isolta alalta. Syynä oli varmaankin 14.4 oleva Ranskan kansallispäivä. Jatkuvasti törmäsi nimien pyytäjiä johonkin asunnottomien keräyslistaan. En halunnut kirjoittaa nimeäni mihinkään epämääräisiin lappuihin. Kieltäydyin aluksi kohteliaasti, mutta sitten jyrkemmin ja lopulta erittäin päättäväisesti, eivätkä ”kerjääjät” sen jälkeen enää häirinneet. Vävy oli kirjoittanut kerran nimensä ja kerääjät olivat sen jälkeen vailla rahaa. Seuraavalle pyytäjälle vävy oli todennut jo osallistuneensa, eikä aikonut enää allekirjoittaa jolloin kerääjä oli sylkäissyt heidän eteensä. Hyvä, että olin osoittanut päättäväisesti kieltäytymiseni.

 

Aikamme kierreltyä pääsimme lopulta valaistukseltaan tornin paremmalle puolelle. Täytyy sanoa, että on se alhaaltakin katsottuna todella kaunis monumentti kaikkine yksityiskohtineen. Ei uskoisi sitä haukutun rumilukseksi sen valmistuttua. Onneksi sitä ei purettu Pariisin maailmannäyttelyn jälkeen kuten alun perin oli ollut tarkoitus.

 

Tummat miehet piirittivät naisväen meidän miesten kuvatessa kuuluisaa Eiffel-tornia. Piirittäjät olivat punoneet naisille ja lapsille rannekkeet. He yrittävät tarjota minullekin, mutta kieltäydyin punoksesta todeten heille olevani lunatic (hullu) ja näytin Movielunatic (elokuvahullu) T-paitaani ja nauroin päälle. He kysyivät olenko paidan kuvassa ja myönsin olevani, jonka jälkeen he nyökyttelivät kunnioittavasti.

 

Palasimme  takaisin Seinen rantaan ja tutkailimme jokiristeilyjen hintoja, jotka olivat turhan suolaisia. Kuvasin vielä jokivartta nojaten lyhtypylvääseen jolloin sain ”lentopostia” valaisimen päällä istuneelta lokilta. Onneksi osuma ei ollut napakymppi, ainoastaan hieman roiskeita kengälle. Jatkoimme Seinen vartta ja aikamme kuljettua ja ylitimme joen.

 

Tovin patikoinnin jälkeen  pysähdyimme ruokailemaan ravintola Villa Sophiaan, joka oli lähes tyhjä. Ruokalistaa tutkittuamme tilasimme annoksemme ja hetki siitä ravintola täytyi ääriään myöten. En ole aiemmin nähnyt sellaista vipinää mikä ravintolassa oli. Henkilökunta säntäili hektisesti, mutta todella järjestelmällisesti hoitaen sujuvasti ja nopeasti tilaukset, tarjoilut, laskut ja astioiden keräykset. Koneisto oli hiottu huippuunsa ja sen toimintaa oli vanhan urakkamiehen ilo seurata. Eikä siinä kaikki, myös palvelu sekä ruoka olivat erinomaista eikä sitä oltu hinnalla pilattu, täyden kympin paikka.

 

Maittavan ja ravitsevan myöhäislounaan jälkeen lähdimme taivaltamaan kohti Riemukaarta. Yllättävän iso monumentti sekin oli. Ympäri kiersi katkeamaton ajoneuvojono ja ympärillä hääri turisteja kuvaamassa massiivista nähtävyyttä. Tiedustelimme Riemukaaren lähistöllä olevien riksojen hintaa, mutta kuultuamme summan tyydyimme jatkamaan matkaamme jalan Champs Elyseetä myöten.

 

Kadun varrella oli lukematon määrä kaiken tasoisia putiikkeja ja kauppoja. Renaultin liikkeessä oli esillä heidän tallin F1 auto joka täytyi tallettaa myös videolle. Poikkesimme PSG:n myymälään etsimään tuliaisia, mutta päädyin ostamaan itselleni lippiksen. Lähtiessämme myymälästä meidät yllätti sadekuuro. Juoksimme lähimmälle metroasemalle ja siirryimme maanalaisella lyhyehkön matkan huvipuistoon.

 

Sade lakkasi ja sää lämpeni. Vanhemmat veivät lapset leikkimään puistoon minun lähtiessä etsimään vielä puuttuvia postimerkkejä. Monesta paikasta olimme merkkejä kysyneet niitä löytämättä. Otin suunnan turistineuvontaan, josta olimme hakeneet Louvren liput. Tiedustelin siellä mistä voisin ostaa postimerkkejä ja minut opastettiin parinsadan metrin päässä olevaan tupakkakauppaan. Ja sieltähän ne postimerkit löytyivät, mutta tarvitsemani suurehko määrä yllätti myyjän. Hänen täytyi käydä hakemassa lisää merkkejä toimistostaan. Palasin huvipuistoon josta suunnistimme Louvren takaa Seinen varteen ja kohti Notre Damea.

 

Joen rannassa oli paikoin kuvottavan voimakas virtsan haju. Muuten kaunis kaupunki, mutta yllättävän siivoton. Pitkä päivä alkoi uuvuttaa lapset ja matka eteni hitaasti. Ostimme eräältä kojulta rakkauslukon, tarkoituksena oli ripustaa se jonnekin Pariisiin. Lopulta selvisimme Notre Damelle, jonka edessä parveili suuri määrä turisteja. Kohdetta kaukaa kuvattuani huomasin pitkän jonon joka johti kirkon ovelle. Ajattelimme testata kuinka kauan jonottaminen kestää. Sen nopea eteneminen yllätti meidät ja päätimme päästä sisään. Kutsuimme myös tyttären perhettä jonottamaan, mutta heitä ei kiinnostanut. Edetessämme kohti kappelia kävi poliisi hätistämässä jonosta kerjäävän naisen pois.

 

Sisäänpääsy ei maksanut muuta kuin reppujen ja kassien avaamisen turvatarkastuksessa. Se oli niin ylimalkaista, että vaimo tiuskaisi kiukkuisesti suomeksi, etkö sinä aio katsoa sitä reppua. Aivan kuin vartija olisi ymmärtänyt kieltämme hän vilkaisi hieman tarkemmin kantamustani. Ihmettelin miksi myös lakki oli raksittu, ennen kuin oivalsin sen tarkoittavan lakin pois ottamista päästä kirkon tiloissa.

 

Jonotus kannatti, sillä kirkon valtavat mittasuhteet, hämäryys, holvistosta kaikuva kirkonmenojen ääni sai aikaan todella pysäyttävän hartaan tunnetilan. Se rauha oli jotain ennen kokemattoman vaikuttavaa. Ehdottomasti kaikkein koskettavin ja paras kokemusPariisissa olo aikanamme.

 

Kierroksen jälkeen haimme tyttären perheen Notre Damen takana olevasta puistosta ja lähdimme etsimään seiskan metroasemaa. Matkalla yllätti pieni sadekuuro. Löysimme aseman, mutta linjan 7 laituri ei meinannut löytyä millään puutteellisten opasteiden vuoksi. Aikamme etsittyä löysimme oikean laiturin ja junakin tuli välittömästi ja pääsimme heti matkaan.

 

Jäimme pois junasta edellisellä pysäkillä kuin aiemmin hankkiaksemme seuraavan päivän matkaeväät. Emme olleet oikein kartalla ja kävelimme melkein hotellille, enne kuin paikallistimme sijaintimme. Koska päivä oli pitkä niin tytär, lapset ja vaimo menivät hotellille ja me vävyn kanssa lähdimme ostamaan aamupala tarpeita ja matkaeväitä. Minun oli pakko ostaa samanlainen Pariisi kauppakassin jollaisen myös tytär oli hankkinut. Sitten hotellille valmistautumaan aikaiseen herätykseen.