maanantai 25. joulukuuta 2017

Äidit, isoäidit ja heidän edeltäjänsä!


Äiti joskus 1940-luvun alussa.
Äiti maa on useiden kansojen uskomuksissa naispuolinen henkiolento, joka hallitsee maata tai on itse sama kuin maaperä. Maaemo saattaa olla kaiken elollisen synnyttäjä ja muovaaja.

Yhtään miehen osaa väheksymättä äiti on aina äiti. Äidin emotionaaliset tunteet ovat niin syviä, ettei mies voi niitä koskaan kokea. Mies istuttaa siemenen, mutta äiti on yhdeksän kuukautta kiinteässä symbioosissa vauvan kanssa jo ennen syntymää. Syntymän jälkeen äidit imettävät, ruokkivat, hoitavat, kasvattavat, valvovat, huolehtivat lapsistaan. Ikävä ja huoli eivät lopu lasten lähtiessä kotoa, sillä tämä side on niin voimakas, että se jatkuu läpi elämän.

Suurin osa äideistä haluaa lapsilleen parasta. He auttavat ja tukevat heitä läpi elämän. He pyrkivät tekemään parhaansa. Kaikesta huolimatta he tekevät virheitä, sillä he ovat inhimillisiä ihmisiä. Virheitä he tekevät vahingossa, tarkoittamatta tai hyvää yrittäessään. Kukaan ei voi olla täydellinen, mutta uskon lähes kaikkien äitien yrittävän parhaansa. Kuka meistä pystyy sanomaan olevansa virheetön ja heittämään ensimmäisen kiven?

Kuten ”isossa kirjassa” todetaan, kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja eläisit kauan maan päällä. Miksi sitten loukkaamme äitejämme? Espanjassa suurin loukkaus äitiä kohtaa on olla kutsumatta häntä häihin. Uskon sen koskevan myös suomalaisia äitejä todella kipeästi samoin kuin sen, ettei hän saa mennä lapsenlapsen ristiäisiin tai lapsen ylioppilasjuhliin.

Tunteeni äitiä kohtaan olivat syvät. Rakastin häntä, totesin pienenä, vielä alakoululaisena, meneväni aikuisena naimisiin äitini kanssa . Äiti vain nauroi hyvätahtoisesti. Tässä Oidipuskompleksin tyyppiesimerkki. Äiti oli hellä, ymmärtäväinen ja hän luki minua kuin avointa kirjaa.

Jossakin vaiheessa murrosiän kynnyksellä häpesin liikkua äidin kanssa. En halunnut istua linja-autossa samassa penkkiparissa hänen kanssaan! Olisiko koulukiusauksella ollut tähän vaikutusta? Murrosiässä istahdin äidin viereen jolloin hän kysyi, miten sinä nyt uskallat siihen tulla. En välittänyt kysymyksestä vaan istuin siinä ylpeänä. Toki meillä oli yhteenottoja, mutta sovimme ne hyvin nopeasti. Yleensä syy oli minussa ja pyysin sovinnon yhteydessä aina anteeksi äidiltä.

Lentäessäni pois kotipesästä oli äitini itkenyt ja ikävöinyt pitkän aikaa lähtöni jälkeen. Minulle lähtö oli itsestään selvää, mutta ymmärrän äitini tunteet vasta nyt.

Runoissa ja lauluissa on koskettavia säkeitä äideistä:

Kuten Lauri Viidan runon väkevä sanoma:

"Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta…."

Mother of Mine Tuula Valkaman suomalaisilla sanoilla:

"….Luotas jos tie kerran mun vie,
suureks' kun vartun, unhoon jää et.
Muistot nää mieleen jää, rakkautes tää.
Äideistä parhain sä oot."

Henkilökohtaisesti koskettavin on Mikko Alatalon Hyasinttien aika joka sai silmäni kostumaan heti ensi kuulemalla:

"…On taas aika hyasinttien
Usko pois, sua äiti aattelen
Sinä siellä, minä täällä jossakin
Sanoinko koskaan, että sua rakastin?"

Jokainen voi esittää tämän kysymyksen itselleen!