Äiti joskus 1940-luvun alussa. |
Yhtään miehen osaa väheksymättä äiti on aina äiti. Äidin
emotionaaliset tunteet ovat niin syviä, ettei mies voi niitä koskaan kokea.
Mies istuttaa siemenen, mutta äiti on yhdeksän kuukautta kiinteässä
symbioosissa vauvan kanssa jo ennen syntymää. Syntymän jälkeen äidit imettävät,
ruokkivat, hoitavat, kasvattavat, valvovat, huolehtivat lapsistaan. Ikävä ja
huoli eivät lopu lasten lähtiessä kotoa, sillä tämä side on niin voimakas, että
se jatkuu läpi elämän.
Suurin osa äideistä haluaa lapsilleen parasta. He
auttavat ja tukevat heitä läpi elämän. He pyrkivät tekemään parhaansa. Kaikesta
huolimatta he tekevät virheitä, sillä he ovat inhimillisiä ihmisiä. Virheitä he
tekevät vahingossa, tarkoittamatta tai hyvää yrittäessään. Kukaan ei voi olla
täydellinen, mutta uskon lähes kaikkien äitien yrittävän parhaansa. Kuka meistä
pystyy sanomaan olevansa virheetön ja heittämään ensimmäisen kiven?
Kuten ”isossa kirjassa” todetaan, kunnioita isääsi ja äitiäsi, että
menestyisit ja eläisit kauan maan päällä. Miksi sitten loukkaamme äitejämme? Espanjassa suurin loukkaus äitiä kohtaa on olla kutsumatta häntä häihin. Uskon sen
koskevan myös suomalaisia äitejä todella kipeästi samoin kuin sen, ettei hän saa
mennä lapsenlapsen ristiäisiin tai lapsen ylioppilasjuhliin.
Tunteeni äitiä kohtaan olivat syvät. Rakastin häntä, totesin pienenä, vielä alakoululaisena, meneväni aikuisena naimisiin äitini kanssa .
Äiti vain nauroi hyvätahtoisesti. Tässä Oidipuskompleksin tyyppiesimerkki. Äiti oli
hellä, ymmärtäväinen ja hän luki minua kuin avointa kirjaa.
Jossakin vaiheessa murrosiän kynnyksellä häpesin liikkua
äidin kanssa. En halunnut istua linja-autossa samassa penkkiparissa hänen kanssaan! Olisiko
koulukiusauksella ollut tähän vaikutusta? Murrosiässä istahdin äidin viereen jolloin hän
kysyi, miten sinä nyt uskallat siihen tulla. En välittänyt kysymyksestä vaan istuin siinä ylpeänä. Toki
meillä oli yhteenottoja, mutta sovimme ne hyvin nopeasti. Yleensä syy oli
minussa ja pyysin sovinnon yhteydessä aina anteeksi äidiltä.
Lentäessäni pois kotipesästä oli äitini itkenyt ja ikävöinyt pitkän aikaa lähtöni jälkeen. Minulle lähtö oli itsestään selvää, mutta ymmärrän äitini tunteet vasta nyt.
Lentäessäni pois kotipesästä oli äitini itkenyt ja ikävöinyt pitkän aikaa lähtöni jälkeen. Minulle lähtö oli itsestään selvää, mutta ymmärrän äitini tunteet vasta nyt.
Runoissa ja lauluissa on koskettavia säkeitä äideistä:
Kuten Lauri Viidan runon väkevä sanoma:
"Äidit vain, nuo
toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta…."
Mother of Mine Tuula Valkaman suomalaisilla sanoilla:
"….Luotas jos tie kerran mun vie,
suureks' kun vartun, unhoon jää et.
Muistot nää mieleen jää, rakkautes tää.
Äideistä parhain sä oot."
Henkilökohtaisesti koskettavin on Mikko Alatalon
Hyasinttien aika joka sai silmäni kostumaan heti ensi kuulemalla:
"…On taas aika hyasinttien
Usko pois, sua äiti aattelen
Sinä siellä, minä täällä jossakin
Sanoinko koskaan, että sua rakastin?"
Sinä siellä, minä täällä jossakin
Sanoinko koskaan, että sua rakastin?"
Jokainen voi esittää tämän kysymyksen itselleen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti