tiistai 8. tammikuuta 2019

Kansanparantajat, jäsenkorjaajat ja vaihtoehtohoidot

He ovat häviävä luonnonvara!

Miksi tämä aihe?
Kansanparantajia on haukuttu poppaukoiksi tai muiksi pelleilijöiksi! Heidän hoitojen parantavat vaikutukset ovat plaseboa tai herkkäuskoisuutta. No miten voi selittää heidän hoitojensa positiiviset vaikutukset, mielikuvitukseksi tai pelkäksi kuvitelmaksi.

Lääkärit varoittelevat heidän hoidoista ja tarjoavat ainoastaan särkylääkettä tai leikkausveistä! Voivatko he suuressa viisaudessaan ja kaikkivoipaisuudessaan olla oikeassa?  

Seuraavassa muutamia omakohtaisia ja muilta kuulemiani kokemuksia näistä manipulaatio hoidoista.

Paldanius
Hän oli ammatiltaan kengitysseppä, mutta häneltä onnistui myös jäsenkorjaus. Isä käytti minua useasti hänen luonaan 50-60 luvuilla.

Ensimmäinen kohtaaminen  
Hyppäsin joulukuusenkoristeita purettaessa keittiöjakkaralta lattialle ja nyrjäytin ukkovarpaani. Myöhemmin samana päivänä lähdimme kyläilemään sukulaisten luona Kuivasjärvellä. Kotiin lähtiessämme varpaani oli niin kipeytynyt, etten pystynyt kävelemään. Isä kantoi minut linja-autoon ja vähän ennen Iskon kotiamme hän tuumasi, että käydäänpä Paldaniuksella. Poistuimme ”onnikasta” nykyisen Syynimaan kohdalla ja isä vei minut jäsentenkorjaajan hoitoon. Hetken tutkittuaan varvasta hän hieroi sitä ja niksautti varpaan paikoilleen. Kyllä helpotti, kävelin omin jaloin kotiin. Plaseboa, mielikuvitusta vai totta?

Osmon tapaturma
Poikien hyppiessä pituutta riippukeinusta Osmo-serkku loukkasi pahasti kätensä. Veljeni kävi hakemassa Paldaniuksen joka hetken tutkittua totesi, ettei hän voi auttaa vaan tämä on lääkärien hoidettava koska kyynärvarren luu oli murtunut.

Myöhemmin jo Pyykösjärvellä asuessamme niskani menivät joskus pahasti jumiin ilman mitään syytä. Isä vei minut jälleen Paldaniuksen pakeille. Tutkiminen, pehmittely ja niksautus, siinä se oli. Jälleen tuntui kuin niska ei olisi koskaan ollut kipeä. Ja jälleen minä vain kuvittelin?

Hakala ja äidin polvi
Äidin polvi oli reistaillut pikku tytöstä lähtien ja sitä oli leikattu 40-luvulla. Leikkauksesta huolimatta polvilumpio lähti helposti pois sijoiltaan. 60-luvun puolessa välissä tullessani koulusta pihassamme oli ambulanssi. Äitini oli ollut vaihtamassa verhoja ja oli tippunut keittiöjakkaralta. Hänen polvensa oli lähtenyt pois paikoiltaan. Äiti oli yrittänyt saada polvilumpio takaisin paikoilleen siinä onnistumatta. Sairaalassa lääkärit olivat laittaneet polven oikeaan asentoon ja kipsanneet sen. Äiti oli valittanut, ettei se ole paikoillaan, johon lääkärit, että kyllä se on, olemme sen röntgenkuvista tarkistaneet.

Äidin jalka oli niin kipeä, että hänen oli vaikea liikkua koko kipsissä olo ajan. Kipsin poiston jälkeen sairaalassa äiti oli valittanut, ettei polvi ole oikeassa asennossa. Lääkäri oli tiuskaissut vihaisesti, että kyllä se on, ei muuta kuin kävelkää. Äiti ei voinut varata jalalle ja hänelle annettiin kyynärsauvat.

Isä oli todennut, että nyt lähdemme Haukiputaalle ja oli soittanut Hakalalle. Hakala oli kieltäytynyt ottamasta vastaan väsymykseen vedoten. Isä ei antanut periksi vaan talutti äidin sauvoineen autoon ja lähti kohti Haukipudasta. Perillä Hakala oli ottanut äidin vastaan. Hetken tutkittuaan hän oli todennut, että tämä ei ole oikeassa asennossa, kuten äiti itsekin oli tuntenut. Sitten Hakala oli varoittanut operaation sattuvan, koska polvi oli rustottunut väärään asentoon pitkästä kipsissä olosta johtuen. Äiti oli saanut luvan huutaa ja oli hän huutanutkin kivun ollessa niin sietämätön. Hoito operaation jälkeen äiti oli antanut kyynärsauvat isälle ja kävellyt omin jaloin autolle. Olivatko viisaat lääkärit olleet oikeassa? Mistä äiti oli saanut todellisen avun? Onko tämä joidenkin mielestä pelkää mielikuvitusta?

Hakala ja peukalo
1966 meillä oli isoveljen kanssa arvovalta yhteenotto, jossa satutin oikean peukaloni. Se kipeytyi niin pahasti, että isä vei minut illalla sairaalaan. Lääkäri pyöritteli todella kipeää peukaloani todeten, ettei hän voi tehdä sille mitään koska röntgen ei ollut enää auki, tulkaa huomenna uudestaan.

Seuraavana aamuna isä vei minut Hakalan luokse joka tutki hetken vammaani ja totesi peukaloluun murtuneet. Hän puristi luunpäät yhteen jolloin vinttini meinasi pimetä kovan kivun vuoksi. Sitten hän antoi ohjeet joita noudatin. Käytössäni oli vain vasen käsi jolla opettelin myös kirjoittamaan. Peukalo parani kolmessa viikossa.

Koululääkärin tarkastuksessa mainitsin näistä jäsenkorjaajien hoidosta. Siitähän lääkäri kimmastui, hyvä ettei hän naulannut minua seinälle. Hän huusi vihaisena, ettei niiden poppaukkojen luona saa käydä. Silloin päätin, etten enää koskaan kerro lääkäreille näistä parantavista hoidoista. Korkeintaan haen heiltä sairasloman ja särkylääkereseptin, jonka jälkeen käyn hoitamassa itseni kuntoon jäsenkorjaajalla.

Myöhemmin Hakalan arvostus nousi ja Lääninsairaalaa konsultoi häntä.

Kansanparantaja Viivi
Käteni kipeydyttyä 2009 tiedustelin tuttavalta tietäisikö hän ketään jäsenkorjaajaa? Hän totesi tietävänsä, mutta tämä oli jo edesmennyt.

70-luvulla Oulussa oli paljon kansainvälisiä yleisurheilukilpailuja, Meskuskisoista maaotteluihin. Tämä nainen oli parantanut useita urheilijoita eri maista. Esimerkiksi eräs suomalaisen keihäänheittäjä oli saanut avun vaivoihinsa. Toinen keihäänheittäjä oli kuullut tästä ja pyytänyt päästä naisen hoitoon. Koska tämä pahasuinen heittäjä oli loukannut puheillaan tuttavaani, oli hän neuvonut olemaan hoitamatta tätä.

Kestävyysjuoksija Seppo Matelan akillesjänne oli oireillut ja se leikattiin. Kuitenkaan se ei parantunut leikkauksen jälkeen. Tuttava kehotti häntä käymään kansanparantajan luona joka lopulta sai akillesjänteen kuntoon.

Viivin maine oli kiirinyt myös pääkallonpaikalle. Hänet oli pyydetty hoitamaan presidentti Kekkosen Sylvi vaimoa! Hänet oli noudettu yksityiskoneella Oulunsalon lentokentältä presidentinlinnaan. Rouva Sylvi Kekkonen oli saanut avun vaivoihinsa.

Kansaparantaja oli yrittänyt opettaa taitojaan tuttavalleni, mutta hänestä ei ollut siihen vaikka kuinka yritti. Joillakin se taito vain on ja toisilla taas ei vaikka kuinka haluaisi.

Hieroja Insinöörirakentajilla
Minulla oli työkaverina hitsari, joka hallitsi myös hieronnan sekä jäsenkorjauksen. Hän oli saanut opit Paldaniukselta toimiessaan hänen kanssa yhdessä 30 vuotta.

Sain häneltä monta kertaa avun vaivoihini. Hän antoi avun myös muille työkavereille. Eräällä sähköasentaja ystävällä oli käsi niin kipeä, ettei hän ajaessaan pystynyt kunnolla vaihtamaa vaihteita. Suosittelin hänelle hitsarin manipulaatiota. Aluksi hän kieltäytyi, mutta kivun vain pahetessa lopulta suostui arastellen hoitoon. Aikansa hierottua hitsari väänteli ja punoi kättä eri asentoihin lopulta niksauttaen sen kuntoon. Ystäväni hämmästeli myöhemmin iloisena, että nyt pystyy käyttämään vaihdekeppiä sekä pyyhkimään takaliston ilman kipua. Hän oli erittäin tyytyväinen hoidon lopputulokseen!

Työkaverin kyynärluu
Riski suunnittelijakaveri oli ”ryskähommissa” vääntänyt vipuvartta ja kättä hyväksikäyttäen isoa taakkaa. Ikävä kyllä käsi ei ollut sitä kestänyt vaan hänen kyynärvarren luu oli katkennut. Hänen ystävänsä oli kehottanut käymään ennen lääkäriä paikallisella kansanparantajalla. Kansanparantaja oli laittanut luut oikeaan asentoon. Sairaalassa lääkäri oli hämmästellyt kuinka on mahdollista, että katkenneet luut ovat täysin oikeassa asennossa.

Manipulaatio
Kuulin ensimmäistä kertaa 90-luvun alussa Brittiläisestä tutkimuksesta, jossa oli saatu positiivisia tuloksia manipulaatiohoidoista. Oli todettu, että se nopeuttaa huomattavasti parantumista. Se minkä olin jo omakohtaisesti kokenut, oli nyt tieteellisesti todistettu. Asiasta en ole sen jälkeen kuullut, ainoastaan Antti Heikkilä on ollut samoilla linjoilla, mutta eräät tahot ovat teilanneet hänet maanrakoon!

Parantaja Yliopistolla
Juhani Oikarinen oli vahtimestarina Oulun Yliopistolla. Hänellä oli myös kyky/taito parantaa. Juhanille oli annettu oma hoitohuone jossa hän hoiti työaikanaan yliopiston henkilökuntaa. Ollessani yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen kurssilla 1992 näin Juhanin jolloin hän kertoi kyvyistään. Käytin hänen palvelujaan monta kertaa samoin kuin tuttavani ja perheenjäseneni hyvällä menestyksellä.

Eräs naprapaatti oli käsitellyt tuttavaani kovakouraisesti sillä seurauksella, että hänen olkapäähän oli tullut erittäin voimakas kipu. Tuttava oli komentanut lopettamaan hoidon välittömästi. Kipu oli sietämätön ja soitin Juhanille. Hän antoi ensin etähoitoa, jonka tuttava koki auttava hieman. Sitten Juhani suostui ottamaan potilaan tutkittavaksi. Hänen mukaansa olkapää oli revähtänyt pahasti, eikä hän voinut tehdä sille mitään ja sen paraneminen vaati pitkähkön ajan.

Hierojien Hercule Poirot
Olin Kemiralla KOVA projektissa suunnittelemassa instrumentointia 2003. Lounaalla selkäni takana juteltiin mielenkiintoisia juttuja. Pyysin lupaa liittyä tuntemattomaan seuraan. Eräs seurueesta kertoi kärsineensä yli kymmenen vuotta huimauksesta sekä muista moninaisista oireista. Hän oli kiertänyt kaikki mahdolliset lääkärit, tutkimukset sekä hoidot, fysikaalisesta neurologisiin, saamatta mitään apua oireisiinsa. Erään kerran vaimo oli kysynyt hänen tultua kotiin, että oliko hän ottanut lääkkeet? Miksi? Koska hän oli pysäköinyt autonsa pihalle poikittain. Niin kovat dropit hänelle oli määrätty ilman parantumista.

Sitten hän oli kuullut tuttavaltaan, että tällä oli olkapääoireiden vuoksi määräys leikkaukseen jonka jälkeen eläkkeelle. Tuttava oli kokeillut vielä erästä hierojaa joka oli hoitanut olkapään kuntoon ilman leikkausta ja hän oli voinut palata takaisin työelämään. Myös kertoja oli päättänyt kokeilla hierojaa, joka hetken tutkittuaan oli todennut, että syy oireisiin löytyi, mutta se vaatii useamman hoitokerran.

Oireet olivat kaikonneet ja hän tunsi olevansa ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen terve. Rohkenin pyytää tutkimuslaitoksen henkilöltä tiedot hierojasta. Sain nimen Reijo Enqvist.

Varasimme ajat Reijolta ja hieronnat olivat erinomaisia! Yksikään käyntikerta ei ollut samanlainen vaan jokainen hieronta oli yksilöllinen. Vaikka keskustelimme hoitojen yhteydessä kaikesta mahdollisesta, Reijon kädet tekivät tarkkaa ja analyyttistä työtään samalla tutkien ja hoitaen. Harmi vain, että hän muutti Oulusta Kuusamoon.

Nykyisin Reijo Enqvist tekee yhteistyötä joidenkin Kuusamolaisten lääkäreiden kanssa.

Parantaja myös suvussa
Tämä tieto tuli melkeinpä puskista 90-luvun puolenvälin jälkeen. Eräs Pyykösjärveläinen kertoi mummoni eli äidinäidin hallinneet verenseisautuksen. Jos jollakin oli vakava verenvuoto mummoni oli kutsuttu paikalle ja hän oli saanut verenvuodon loppumaan. Lisäksi hän oli keräillyt parantavia yrttejä ja hoitanut niillä perhettä, ystäviä sekä muita avuntarvitsijoita. En ollut kuullut koskaan näitä tarinoita! Olivatko ne olleet niin arkipäiväisiä vai hävettäviä ettei niistä puhuttu?  

Sen olen tiennyt, että suvussamme on ollut ennalta tietämisen taito jonka ovat hallinneet äitini, tätini sekä serkkuni Lauri. Itse en ole näitä tuntemuksia kokenut. Vähän ennen äidin kuolemaa tiedustelin äidiltä, että miten sinä tiedät asioita? Äiti vain totesi, että suusta kukkuu! Olen pohtinut asiaa, mitä äiti sillä oikein tarkoitti?

Myöhemmin olen muistanut, että joskus minultakin on ”suusta kukkunut”! Olen sanonut jotakin aivan päätöntä, mikä on tullut jostakin täysin ajattelematta. Kuulija on kysynyt hämmästyneenä, mistä sinä sen tiesit? Voin vain todeta, etten mistään se vain tuli!

Kuunnelkaa sukujenne tarinoita
Nuoret sekä varttuneemmat, olkaa uteliaita ja kyselkää vanhemmiltanne, isovanhemmiltanne ja muilta sukulaisilta sekä vanhuksilta. Kuunnelkaa heitä vaikka se voi tuntua silloin typeriltä vanhojen horinoilta. Sitten kun asiat alkavat kiinnostaa voi olla jo myöhäistä, sillä ei ole enää ketään joka voisi antaa vastauksia! Lisäksi nykyään on laitteita joilla näitä tarinoita on helppo tallentaa toisin kuin ennen. Rohkeasti vain kuuntelemaan heitä!

Emme tiedä kaikkea
Lääkärit hallitsevat paljon terveydenhoitoalasta, mutta eivät hekään voi kaikkea tietää. He hallitsevat osan, mutta paljon jää peittoon. Tieteellinen tutkimus antaa meille uutta tietoa, mutta osaammeko siltikään sitä käyttää? Unohtuuko kokonaisvaltainen tarkastelu ja annamme vain pillereitä ja kirurgisia toimenpiteitä?

Toki huijareita on myös kansanparannuksen piirissä niin kuin on yhteiskunnan joka tasolla ja joka ammatissa ja tehtävässä. Heidän päämääränä on pelkästään oma hyöty, ei toisten auttaminen. Siksi kannattaa olla tarkka keneltä apua hakee!

lauantai 5. tammikuuta 2019

Anteeksianto vai vihanpito?


Pitkävihaisuus

Miksi haudomme vihaa ja pidämme sitä yllä niin kauan? Eikö olisi paljon helpompi kaikille osapuolille sopia ja antaa anteeksi?

Toiset antavat anteeksi nopeasti jotkut taas eivät koskaan. Kannattaako myrkyttää mielensä vihalla ja katkeruudella?

Eräs minuakin koskeva, vuonna 1961 käynnistynyt tapahtumasarja, synnytti liki 40 vuoden välirikon osapuolien välille. Vaikka yritin saada heitä sopimaan, ei se onnistunut kuin vähän ennen toisen kuolemaa! Voiko sitä sanoa sovuksi vaikka he tapasivatkin 1998 toisensa vielä kerran.

Ei kyseinen vihanpito loppunut tähän, sillä minäkin sain kokea sen kaikuja vielä liki 60 vuotta myöhemmin. En ole mitenkään osallinen tapahtumiin joista vihanpito alkoi, mutta koin sen vaikutukset vielä näin pitkän ajan jälkeen. Henkilö jolta sain tylyn kohtelun, ei myöskään ollut osallisena tapahtumiin. En ole tavannut häntä kuin kerran aikuisena ja lapsuusajan tapaamisia en muista, oliko niitä lainkaan. Tällaisesta käytöksestä tulee hyvin surulliseksi.

Väärinkäsityksiä ja -ymmärryksiä

Monesti toisen sanat kuullaan tai käsitetään tyystin väärin, vahingossa tai tarkoituksella. Siitä alkaa loputon syyttelyn ja selitysten syöksykierre. Vaikka toinen kuinka yrittäisi selittää sanojaan ja pyytää anteeksi niin toinen osapuoli haluaa vain lietsoa omaa vihanpitoaan! Hän on täysin sokaistunut omasta vihastaan eikä ymmärrä tai halua antaa periksi. Pahimmissa tapauksissa nämä riidat ovat johtaneet veritekoihin, massamurhiin ja sotiin.

Persoonallisuushäiriö

Onko se epäluuloiseen ja eristäytyvään persoonallisuushäiriöön kuuluvaa vainoharhaisuutta vai pelkää ilkeyttä ja katkeruutta. Miksi tuhlata koko elämä katkeraan ja kuluttavaan vihanpitoon?

Anteeksianto

Viime vaalien presidenttiehdokas oli keskustellut Afganistanilaisen poliitikon kanssa. Tämä oli hämmästellyt kuinka nopeasti vuoden 1918 jälkeen punaiset ja valkoiset pystyivät toimimaan yhdessä? Toki paljon jäi hampaankoloon, mutta emme taistelleet ja tappaneet toisiamme vuosikymmeniä. Silti henkiset arvet kiristivät yli puolivuosisataa myöhemmin eikä kaikkea ole vieläkään täysin sovittu.

Eivätkö sovinto ja anteeksianto ole paljon helpompi ja armollisempi tapa kuin myrkyttää itsensä vihalla ja katkeruudella? Eikö riittelevät osapuolet voisi nöyrtyä ja tulla puolitiehen vastaan?

Vanha viisas sanonta ”parempi laiha sopu kuin lihava riita” on konfliktitilanteessa erinomainen ohje!


perjantai 4. tammikuuta 2019

Hautausmaa - kalmisto


Kuolema ja hautausmaat

Sain hautajaisiin kammon viiden ikäisenä. Serkkuni kuoli leukemiaan, silloin sitä kutsuttiin verisyöväksi. Hautajaisissa naiset kuiskivat järkyttyneinä, ettei arkkua voi avata ja eikä vainajaa voi käydä katsomassa koska serkun veret ovat vuotaneet ruumisarkkuun!

Myöhemmin vuosien saatossa useita sukulaisiani kuoli eri syöpiin. Kuolemasta tuli iso mörkö ja välttelin hautajaisia. Kunnes äiti kuoli lyhyen sairastamisen jälkeen kotiin ja olin paikalla kun äiti siirrettiin omalta sängyltä arkkuun. Kuoleman rumuus haihtui ja tilalle tuli pohjaton ikävä.

Silti en käynyt mielelläni ja vapaaehtoisesti hautausmailla.

Muutos ja sattuma

Olin työttömänä 2009. Jos oli asiointia kaupungilla, vein vaimon töihin. Silloin kaupat aukaisivat ovensa kello 9:00 ja missä olisin kuluttanut aikaani? Hautausmaa on aina auki ja päätin käydä isän ja äidin sekä serkkuni sodassa kaatuneen isän haudalla. Sitten laajensin piiriäni ja kävin myös äidin isän äidin haudalla jonka olin lunastanut itselleni.

Veimme vaimon kanssa eräänä juhlapäivänä kynttilöitä läheistemme haudoille. Siellä kävellessämme löysimme yllättäen hänen pappansa haudan. Papan joka ei ollut koskaan isä pojalleen. Tämän vuoksi vaimokaan ei tiennyt papastaan juuri mitään, siksi tämä löytö oli yllättävä.

Eräällä käynnilläni huomasin sattumalta ammattikoulukaverin haudan, hän kuoli nuorena vuosi valmistumisemme jälkeen. Markku K. oli yksi parhaista luokkakavereistani koko nuoruuteni kouluajalta. Yllättäen löysin samalla kierroksella myös toisen koulukaverini haudan. Muistot Pekka K:sta olivat tyystin toisenlaiset, sillä hän ja kaverinsa Markku M. kiusasivat minua kansakoulun 5. ja 6. luokalla. Tämä nosti pintaan paljon muistoja sekä ajatuksia siitä mikä oli sattuman ja kohtalon merkitys tässä ääripäiden kohtaamisessa.