Kuolema ja hautausmaat
Sain hautajaisiin kammon viiden ikäisenä. Serkkuni kuoli
leukemiaan, silloin sitä kutsuttiin verisyöväksi. Hautajaisissa naiset
kuiskivat järkyttyneinä, ettei arkkua voi avata ja eikä vainajaa voi käydä
katsomassa koska serkun veret ovat vuotaneet ruumisarkkuun!
Myöhemmin vuosien saatossa useita sukulaisiani kuoli eri
syöpiin. Kuolemasta tuli iso mörkö ja välttelin hautajaisia. Kunnes äiti kuoli
lyhyen sairastamisen jälkeen kotiin ja olin paikalla kun äiti siirrettiin
omalta sängyltä arkkuun. Kuoleman rumuus haihtui ja tilalle tuli pohjaton
ikävä.
Silti en käynyt mielelläni ja vapaaehtoisesti
hautausmailla.
Muutos ja sattuma
Olin työttömänä 2009. Jos oli asiointia kaupungilla, vein
vaimon töihin. Silloin kaupat aukaisivat ovensa kello 9:00 ja missä olisin
kuluttanut aikaani? Hautausmaa on aina auki ja päätin käydä isän ja äidin sekä
serkkuni sodassa kaatuneen isän haudalla. Sitten laajensin piiriäni ja kävin
myös äidin isän äidin haudalla jonka olin lunastanut itselleni.
Veimme vaimon kanssa eräänä juhlapäivänä kynttilöitä läheistemme
haudoille. Siellä kävellessämme löysimme yllättäen hänen pappansa haudan. Papan
joka ei ollut koskaan isä pojalleen. Tämän vuoksi vaimokaan ei tiennyt papastaan
juuri mitään, siksi tämä löytö oli yllättävä.
Eräällä käynnilläni huomasin sattumalta
ammattikoulukaverin haudan, hän kuoli nuorena vuosi valmistumisemme jälkeen.
Markku K. oli yksi parhaista luokkakavereistani koko nuoruuteni kouluajalta. Yllättäen
löysin samalla kierroksella myös toisen koulukaverini haudan. Muistot Pekka K:sta
olivat tyystin toisenlaiset, sillä hän ja kaverinsa Markku M. kiusasivat minua kansakoulun
5. ja 6. luokalla. Tämä nosti pintaan paljon muistoja sekä ajatuksia siitä mikä
oli sattuman ja kohtalon merkitys tässä ääripäiden kohtaamisessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti