sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Agressiivisuuden anatomia pitkän pinnan katketessa!


Aggressiivisuuden historia

Minua jäi vaivaamaan koiraa ulkoiluttaessani saamani aggressiivinen purkaus. Aloin muistella käyttäytymisiäni menneisyydessä.

Kouluiässä olin saavana osapuolena niin psyykkisen kuin fyysisen pahoinpitelyn kohde. Olin viidessä eri koulussa joista kolmessa viimeisessä koin kiusaamisen eri muotoja. Sitten kotona "alfaserkku" möykkyytti enemmän tai vähemmän, hän oli 3½ vuotta vanhempi. Joskus ollessani kaikella tavalla nöyryytetty, päätä pitemmän serkun toimesta, haudoin ullakolla hyvinkin verisiä kostotoimenpiteitä. En kuitenkaan siirtänyt niitä koskaan toteutuksen asteelle.

Olin sisimmässäni hyvin kiltti. Eräälläkin kaverilla oli erittäin väkivaltaisia fantasioita. Myöntelin hänen jutuilleen, mutta ajattelin, että olisin tehnyt vastaavassa tilanteessa täysin päinvastoin.

Murrosiän jälkeiset testosteronit




Miehisyyden hiipiessä housuihin myös käytös muuttui. Pienessä jengissämme oli sekä tyttöjä että poikia. Mukaan liittyi myös muita tyttöjä joista yhden kanssa aloin seurustella. Sitten Vappuna 1971, kun olimme nauttineet punaviiniä, menimme Järvikioskille. Siellä tuli joku poikaporukka rehvastelemaan meille jolloin laumavietti otti vallan. Menin rintarottingilla kertomaan tyttöjen olevan minun reviirilläni. Silloin joku tempaisi minua niin että sain ensimmäisen mustan silmän.

Lopulta tytöt saivat rauhoiteltua Puokkarin pojat puhumalla ja pääsimme turvaan. Aamulla nolotti nousta aamiaispöytään ja hetihän se äiti huomasi kuinka olin rähjääntynyt reissussa.

Demon

Koiran puolustamisesta olenkin jo kertonut aiemmassa blogissani. Siinä tappelussa en jäänyt toiseksi. Hyökkäys oli paras puolustus!

Kellariravintola ja häirikkö

Olimme joskus syksyllä 1974 silloisen vaimon kanssa ravintolassa. Juomia naukkaillessa seurasin erään tyypin rehvakasta sekä riitaa haastavaa heilumista pitkin iltaa ja välttelin kontaktia hänen kanssaan. Hänen kaveri istui hiljaa baaritiskillä osallistumatta mitenkään ystävänsä toilailuihin.

Meille vaimon kanssa kehkeytyi riitaa illan loppuvaiheissa ja hän häipyi ravintolasta helmat hulmuten. Lähdin perään löytämättä häntä joten jatkoin kotimatkaa yksin Asemakatua keskustaa kohti.

Asemakadun parturikampaamon kohdalla maleksi pari tyyppiä, ravintola reuhaaja ja hiljainen heppu. Ohitettuani heidät äänekkäämpi alkoi huudella perääni, että annetaan tuolle turpaan. Kävelin ripeämmin, mutta he seurasivat heitellen uhkauksia. Pelko sekä aiempi riita vaimon kanssa sekoittivat tunnetilaani.

Konflikti kadulla

Päätin kokeilla aiemmin hyväksi kokemaani taktiikkaa, hyökkäys on paras puolustus. Käännyin taka-ajajiini päin potkaisten alkeellisen sivupotkut reuhaajan kylkeen, joka lähti välittömästi lipettiin. Silloin tämä hiljainen heppu syöksyi kohti minua tarraten kiinni. En ehtinyt tehdä mitään kun jalat jo sojottivat taivasta kohti ja rysähdin selälleni asfalttiin. Sen jälkeen tyyppi alkoi kuristaa minua kurkusta.

Silmissäni hämärtyi ja mietin, että tässäkö tämä oli. Lopulta kuristajan hellittäessä otettaan jänishousu juoksi viereen räksyttämään, että mitä sinä tuolla tavalla käyt ihmisten kimppuun.

Päästyäni ylös ei auttanut muu kuin yritä selvitä tilanteesta puhumalla. Kaksi korttelia siinä käveltiin ja setvittiin asiaa. Lopulta tiemme erkanivat ja pääsin hengissä kotiin. Seuraavana aamuna huomasin kaulassani sinertävät kuristusjäljet. Jäljistä saattoi päätellä kuristajan voimankäytön, sillä en ole mustelmaherkkä!

Tuli todistettua vanha totuus, että tyhjät tynnyrit kolisevat eniten. Tässä tapauksessa täydemmässä tynnyrissä oli pelottava määrä ruutia. Opetus oli, ettei hyökkäys ole aina paras puolustus.

Nokela 1975

Vietimme iltaa tuttava pariskunnan kanssa ja heidän oli tarkoitus yöpyä meillä. Sitten pariskunnan miehen kanssa tuli sanaharkkaa. Kaveri hermostui ja totesi vaimolleen, että nyt me lähdemme kotiin. Ainoa ongelma oli hänen humalatilansa. Saattelimme heidät ulos, jolloin kaveri raahasi vaimon autonsa luokse. Miehen repiessä naistaan autoon yritin estää heidän lähtöään, jolloin hän yritti lyödä minua. Ehdin väistää humalaisen huitaisun. Sappeni lämpötila nousi nopeasti lähelle kiehumispistettä, mutta vaimoni tempaisi minut pois tilanteesta. En kyennyt estämään rattijuopon lähtöä.

Juoksin lähimmälle puhelinkopille soittamaan poliisille ja tekemään ilmoittusta autonrattiin hypänneestä rattijuoposta. Harmi vain, en muistanut auton rekisterinumeroa. Kerroin kuitenkin auton tuntomerkit peläten pahinta, että tuttava nainen tai muu joku viaton joutuisi holtittoman hurjastelijan uhriksi.

Pariskunta oli selvinnyt ilman havereita  ja kaveri kärähtämättä, kuin koira veräjästä. Nähdessämme seuraavana päivänä heppu oli hyvin nolona, häntä koipien välissä ja tummat aurinkolasit silmillään. Totesin hänelle, että anna olla viimeinen kerta, että ajelet humalassa, sillä ilmoitan siitä joka kerta virkavallalle. Olin todella vihainen rattijuopoille.

Peikonpesä ja tumma silmä

Uudenvuoden aattona 1977 kävimme lankomiehen kanssa Ravintola Peikonpesässä. Tämä tapahtuma on hieman haalistunut muistoissani. Pois lähtiessä meillä tuli sanaharkkaa erään kaverin kanssa ja hän tempaisi minua päin näköä ja juoksi karkuun.

Palasin nolona anoppilaan, silmä mustana, toisen kerran elämässä. Langon kanssa kerroimme tapahtumasta, jonka nolous on ehkä pyyhkinyt osan tapahtumasta mielestäni.

Karate

Vuoden 1979 alussa, eron ja kolmen kuukauden rillutteluputken jälkeen, aloitin karateharrastuksen. Kolme kuukauden alkeiskurssi, jonka jälkeen sain keltaisen vyön. Sitten pääsi oikeisiin harjoituksiin. Tämän jälkeen ei aggressioita päässyt kaasaantumaan. Kokemuksen myötä oppi tarkkailemaan tilannetta ja pystyi välttämään kiistojen eskaloitumisen väkivallan asteelle.

Helsinki ja Alibi

Lomaillessani Helsingissä 1980 meillä oli vauhti päällä, kaverilla ehkä vielä enemmän. Kiertelimme ravintoloita yrittäen päästä sisään. Joka kerta se tyssäsi ystävän reiluun laitamyötäiseen. Yhden ravintolan ovella hän hermostui ja läpsäisi naispuolista järjestyksenvalvojaa poskelle. Hyvä ettemme joutuneet siitä hyvästä putkaan. Ravintola Alibi oli viimeinen toiveemme ja sisään pääsy näytti hyvältä kunnes portsari huomasi takanani olevan humalatilan. Siihen tyssäsi sekin mahdollisuus ja minäkin aloin jo hermostua.

Lähdimme kokeilemaan Tikkurilan kuppiloita ja suuntasimme kohti rautatieasemaa. Vastaamme käveli neljän hengen porukka keskellä jalkakäytävää. Kaverini repi minua sivuun kehottaen väistämään, mutta olin päättänyt pitää valitsemani kulkuväylän. Olkapäät kolisivat yhteen ja jatkoimme matkaa kunnes ystävä karjaisi, että varo! Yksi vastaantulevista oli tempaissut tiepuomista lankun ja lähestyi takaapäin kohti minua puomi tanassa! Silloin sappi kiehahti lopullisesti yli äyräidensä. Päätin ensimmäisen kerran ottaa oppimani itsepuolustus taidot käyttöön ja lähdin kohti hyökkääjää.

Tartuin kiinni lankusta jolloin hyökkääjä irrotti siitä otteensa kuin sähköiskun saaneena. Olin heittämässä puomia sivuun, että voimme mitellä voimiamme mies miestä vastaan. Silloin joku hyppäsi takaapäin niskaani takoen minua, samalla kaverini hakkasi minua käsivarteen toistellen, että älä lyö sitä, älä lyö! Olan yli kurkatessani huomasin selässä roikkujan olevan vastaan tulleen porukan tyttö. Viskatessani lankun maahan hyökkääjät säntäsivät karkuun.

Päästessämme lopulta Tikkurilassa olimme selvinneet jo niin paljon, että pääsimme muutamalle oluelle.

Seuraavana päivänä kaverini totesi, että huomasitko kuinka löin sitä kaveria! Vastasin, että kyllä sinä hakkasit minua, etkä ketään muuta ;)

Peikonpesä ja rukkaset

Olimme "kuumakalle" kaverini kanssa Ravintola Peikonpesässä. Hän haki tanssimaan pitkähiuksista blondia, mutta sai rukkaset. Siitä kimmastuneena hän heitti tytön hiukset selän takaa tämän kasvoille poistuen sen jälkeen paikalta. Samasta pöydästä nousi ylös pitkä ritarillinen mies seuraten ystävääni.

Myös minä pomppasin ylös, oikaisin tanssilattian poikki ehtien juuri heidän väliinsä. Selvitin tilanteen puhumalla. Jälkeenpäin kaverini totesi minun olleen taistelu asennossa, minkä kiistän jyrkästi. Olin päättäväisesti puolustamassa ystävääni varautuen muuhunkin jos ei puhe auta, mutta siinä vaiheessa karateotteet olivat kaukana.

Tämä tilanne nosti adrenaliinitasoni hälytävän korkealle, eivätkä päässeet purkautumaan normaalisti vaan ne hiipuivat turhan hitaasti. Tämä kostautui narikkajonossa. Joku tyyppi töni minua takaa päin. Silloin kytemään jäänyt sytytyslanka roihahti liekkeihin ja horjutin tönijää ojentamalla käteni terävästi ja astumalla askeleen eteenpäin. Heppu lennähti puhelinkupuun kuin leppäkeihäs. Samalla hetkellä joku hyppäsi taas niskassani ja ravintolan portsari, joka oli  Oulun Tarmon raskaansarjan nyrkkeilijä, yritti päästä ihmismassan läpi luoksemme.

Käännyin katsomaan kuka se oikein niskassani roikkui ja huomasin hänen olevan Peikonpesän naishovi. Kerroin mitä tapahtui ja se oli siinä. Myöhemmin kaverini, joka on melkoinen juttujen värittäjä, väitti minun lyöneen tyrkkijää! En lyönyt, ainoastaan horjutin.

Näitä tilanteita kehkeytyi myös Helsingin paikallisjunissa. Kaveri haastoi riitaa ja minä selvitin ne puhumalla. Jälkeenpäin olen miettinyt miksi työnsin nokkani näihin kaverin järjestämiin kahnauksiin. Ehkä se, ettei ystävää jätetä pulaan. Olisiko ollut parempi antaa hänen saada turpiinsa oikein kunnolla? Miten se olisi muuttanut hänen käyttäytymistään?

Zivago, nykyinen 45 Special

Istuin iltaa syksyllä 1981 tuoreen tyttökaverin kanssa. Meno ei ollut vielä alkanut, mutta parketilla tanssahteli yksinäinen mies tiskijukan musiikin säestyksellä.

Tanssilattian täyttyessä lähdimme mekin pyörähtelemään. Siellä jorasi se yksinäinen mohikaani tyrkkien ja tönien kaikkia muita tanssijoita. Yritimme väistellä häntä parhaamme mukaan siinä kuitenkaan onnistumatta.
Huikkasin tyypin korvaan: "Jos haluat tanssia yksi niin tanssi sitten kun on tauko!" Kaveri hiiltyi ja pullisteli hauistaan sanoen, että roiku tuossa. Vastasin, että mene roikkumaan tuonne seinälle. Heppu jatkoi uhoiluaan jolloin minulla napsahti. Lähestyin kaveria napsien keveitä mutta nopeita iskuja rintaan sekä potkuja nilkoille. Uhoaja perääntyi kauhuissaan taaksepäin, samalla tanssilattian tiivis väkijoukko lakosi perääntyjän takana nopeasti kapeaksi solaksi.

Pysähdyin ja mietin mitä minä oikein teen! Kaveri ryhdistäytyi ja alkoi taas pullistella joten päätin jatkaa. Tyyppi oli kevyiden napautusteni kartoittamana aivan riskinoloinen, mutta arka kuin mikäkin. Hän pysähtyi seinän tullessa vastaan suojellen epätoivoisesti itseään. Paikalle pelmahti myös portsari, jolle kaveri alkoi välittömästi itkeä, että tuo se aloitti. Totesin rauhallisesti hänen aloittaneen, jolloin ovimies raahasi tyypin ulos. Se episodi päättyi siihen.

Pohjankartano ja vaarallinen isku

Pyöräillessämme syksyinen lauantai-ilta 1982 raskaana olevan vaimoni kanssa kyläilemään appivanhempien luokse Kaukovainiolle. Olimme Pohjankartanon koulun kohdalla Kollaantiellä, kun vastaamme käveli tyttö joka iski nyrkillä vaimonia vatsaan. Kysyn vaan, mitä olisitte tehneet vastaavassa tilanteessa?

Näin punaista hypätessäni pois polkupyörän päältä. Tiedustelin vaimon vointia ja hän totesi, ettei käynyt pahasti. Samalla loikkasin tytön luokse otin kiinni rinnuksista ja napsautin häntä terävästi mutta keveästi otsaan. Huom! En lyönyt vaan pysäytin iskun niin, että se vastasi korkeintaan luunapin voimakkuutta.

Tyttö alkoi huutaa kuin hullu, että lönt häntä tehostaen sanojaan sivupotkuilla ja iskuilla jotka blokkailin (torjuin) sivuun. Samalla tytön jengiin kuuluva kymmenen hengen joukko lähti juoksemaan minua kohti vajaan sadan metrin päästä  kaljakassit kilisten.

Ensimmäisten saapuessa peräännyin torjuen samalla tytön hyökkäyksiä. Pidin myös huolen, ettei kukaan pääse selkäni taakse. Muut uhosivat mutta eivät osallistuneet muuten kuin verbaalisesti. Sitten huomasin yhden pojista juoksevan kohti ja hypäten lentopotkuun. Astuin askeleen taaksepäin väistäen potkun. Kaverin leijui ohitseni kuin hidastetussa filmissä rojahtaen lopulta asfalttiin kyljelleen. Kömpiessään ylös hän sopersi itkunsekaisesti tappavansa minut.

Vaimo oli poistunut hälyttämään paikalle poliisit. Nyt ei auttaneet kuin opitut torjunnat sekä puheenlahjat. Kysyin hyökkääjiltä mitä he olisivat tehneet jos heidän raskaana olevaa tyttökaveria olisi lyöty vatsaan ilman mitään syytä? He vaahtosivat minun lyöneen tyttöä. Totesin, etten lyönyt vaan näytin miten olisin voinut lyödä, mutta en lyönyt. Jos olisin todella lyönyt, ei tyttö vaahtoaisi vaan makaisi asfaltissa tajut kankaalla.

Porukka ympärilläni harveni ja lopulta kimpussani oli vain väkivaltainen tyttö sekä kaksi hänen kaveriaan. Sitten joku huusi heille, että poliisi tulee jolloin porukka otti jalat alleen. Olin perääntynyt noin sata metriä torjuessani tytön hyökkäyksiä. Palatessani polkupyörien luokse huomasin heidän tehneen vielä yhden ilkiteon, polkupyörän renkaista oli päästetty ilmat.

Onneksi vaimon vatsaan osuneesta iskusta ei tullut mitään komplikaatioita.

Naapurin apinat

90-luvun lopulla lauantai-iltana kaadoimme puita pihalta ja naapurin pojat huusivat, että hullu tuo naapuri. Olin väsynyt ja silloin meinasin keittää. Olin lähdössä suomentamaan kavereille kuka se oikein on hullu, mutta vaimo tarttui hihasta estäen aikeeni todeten, että anna heidän olla.

Syy hiiltymiseeni oli se, kun nämä heput mellastivat pihallaan ilta toisensa jälkeen. Siellä oli autonromuja joiden päällä he hyppivät ja huusivat kuin apinalauma. Olimme kestäneet heidän touhunsa valittamatta, mutta poikien kommentit laukaisivat tunnekuohun.

Tällä kertaa tilanne ei eskaloitunut aikomusta pitemmälle, kiitos vaimon.

Työssä olen ollut pitkäpinnainen

En ole mielestäni tappelualtis vaan enemmänkin sovittelevaa sorttia. Töissä olen ollut yli 40-vuotta enkä ole muistini mukaan menettänyt malttiani kuin kahdesti sekä kerran melkein.

Joskus 80-90-lukujen taitteessa teimme muutossuunnitelmia Raaheen Rautaruukin koksaamolle. Olimme lyöneet lukkoon suunnitteluperiaatteet. Eräs myöhemmin tullut suunnittelija alkoi urputtaa, että miksi tämä ja tämä on tehty näin? Eikö sitä voisi toteuttaa tällä tavalla? 
Selitin hänelle miksi suunnitelmat täytyy tehdä tällä yhteisesti sovitulla tavalla. Kaverin naputus vain jatkui! Silloin menetin malttini ja huusin kollegalle, että sinä teet näin, koska tällä tavalla on sovittu sillä muutkin suunnittelijat noudattavat samoja metodeja! Sinä et voi alkaa sooloilemaan toisella tavalla kuin muut. Sen jälkeen hän toteutti suunnittelmat kuten muutkin.

Toinen hermostuminen tapahtui joskus 1997 kun olin Rautaruukilla Raahessa ja teimme uutta vedenkäsittelylaitosta. Vesilaitoksen automaatiojärjestelmän sovellussuunnitelija oli hiljainen ja sisäänpäin kääntynyt kaveri.

H-hetken lähestyessä yritin saada vastausta kysymykseen: ”Onko järjestelmän ohjelmointi valmis kuten sopimuksiin on kirjattu vai teetkö sinä sitä vasta nyt”. En saanut muuta vastausta kuin omituista muminaa. Toistin kysymyksen, eikä vastaus ollut sen selvempi.

Koska projektin aikataulu oli todella tiukka ja vesilaitoksen käynnistymisen lopullinen päivämäärä lähestyi, alkoi sappeni kuplia todella uhkaavasti.

Lopulta se kiehahti yli, lähestyin kaveria niin että nenämme melkein koskettivat toisiaan. Huusin kysymyksen hänelle vielä kerran, että oletko sinä tehnyt ohjelman vai teetkö sinä sitä vasta nyt? 
Hän tunsi varmaankin kuuman henkäykseni eikä välttynyt pisaroilta joita suustani lensi. Silloin irtosi vapiseva vastaus, teen sitä vasta nyt. Kiitin vastauksesta ja poistuin.

Kävin myöhemmin pyytämässä anteeksi käytöstäni. Kerroin myös, että tehdessämme työtä yhdessä täytyy meidän kyetä myös kommunikoimaan toistemme kanssa. Ei näistä hommista tule yhtään mitään, jos jokainen puuhastelee yksinään omissa oloissaan eikä kukaan tiedä mikä on todellinen tilanne.

Hän oli varmaankin pätevä työssään, mutta hän ei soveltunut tiimityöskentelyyn eikä käyttöönottotehtäviin.

Sen melkein kerran kertomisen jätän jollekin muulle kerralle.

Yhteenveto

Tässä ne pääosin ovat. Onhan niitä muutama kertynyt ja pääosin vapaa-ajalla ja nuoruudessa. Voiko minua näillä tiedoilla pitää yltiöagressiivisena?

P/S  Pyysin useampaakin henkilöä kuvittamaan tätä blogia, mutta kaikki kieltäytyivät. No ei auttanut muu kuin alkaa itse tuhertamaan piirroksia. Lisäilen niitä sitä mukaa tekstin sekaan kun saan sellaisia aikaiseksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti