Olen urokseksi aika vähäarpinen.
Ensimmäinen arpi jonka muistan tuli alle kouluikäisenä.
Sain lahjaksi hauen muotoisen linkkuveitsen. Virittelin sitä käyttöön ylpeänä.
Linkkari oli uutuuden jäykkä ja aukaistessani sain sen melkein auki kun se
luiskahtikin kiinni ja vasen peukaloni jäi terän ja kahvan väliin. Voi sitä
verenvuodon ja kivun aiheuttamaa huutoa. Taisi linkkuveitsi häipyä sen siliän
tien.
Myöhemmin polvet olivat kovilla kesätamineissa
kompuroinneista. Paljain kintuin juostessa juurakkoon tai muuhun esteeseen
kompuroidessa polvet olivat auki. Arvet ovat jo karvoituksen peitossa.
Nuorukaisena pelleilin ruokapöydässä osittain
rikkoutuneen kahvikupin kanssa ja puristelin sitä voimieni tunnossa. Kuppi
halkesi viiltäen palkeenkielen vasempaan etusormeen. Verenvuoto oli voimakasta
ja äiti sitoi sormen sideharsolla. Myöhemmin sidettä poistettaessa se ei
meinannut irrota ja äiti leikkasi kiinni jääneen osan joka taisi koteloitua
sormen sisään. Se oli pitkään kosketusarka ja vieläkin mukavasti kohollaan.
Hankimme kansalaiskoulussa luokan suunnitteleman
luokkasormuksen. Se oli sitten aina sormessa. Kerran kiipeilimme heinävajassa
ja pudottauduin sieltä ulos korkealla olevasta luukusta. Roikuin hetken ja
päästin irti jolloin jäin kiinni keskisormessa olevan sormuksen varaan. Se ei
kestänyt kuin hetken ja sormus antoi periksi ja tipahdin maahan. Nahka
kuoriutui sormesta ja sormuskin löytyi soikeaksi venyneenä. Onneksi ei käynyt pahemmin
ja sormi säilyi, että sillä voi tarvittaessa näyttää kansainvälistä merkkiä.
Keskarissa näkyy arvet jos oikein tarkasti katsoo.
Murrosiän ja sen jälkeisen aknen muistot löytyvät
kasvoilta. Kuten Lyly Rajala totesi, myös minun naama on yhtä reikäinen kuin
naulapussi. Kadehdin nuorena siloposkisia ja finnittömiä kavereita. Nyt en
luopuisi rosoisuudestani mistään hinnasta.
Seurustelin 1971 ensimmäistä kertaa erittäin
temperamentikkaan tytön kanssa. Kerran olleessaan luonani hän hermostui
jostakin, tempaisi pöydällä olleen terävän hedelmäveitsen ja huitaisi minua
kohden. Sain viillon vasemman käden kämmenselkään. Huomatessaan tekonsa hän
säikähti hysteerisesti. Laastarilla verenvuoto tyrehtyi. Nuoruuden hulluudessa
päätin muistaa tämän teon ja laitoin siihen useita kertoja suolaa, että teosta
jäisi muistoksi näkyvä arpi. Ja siinähän se näkyy edelleen, muisto menneiltä
ajoilta.
Sitten tuli pitempi tauko näkyvien arpien
muodostumisessa.
Seuraavana sainkin ammattimiehen tekemän muiston 1990.
Kirurgin veitsen viillosta katkenneen akillesjänteen jatkamisesta jäi pisin
arpi. Hieman ihmettelin aamuöisen leikkauksen S-muotoista arpea, olisiko
leikkaaja ollut kenties tulossa yöjuoksulta suoraan leikkaussaliin? Myöhemmin
hoksasin, että ei se johtunut käden vapinasta vaan siten saadaan suurempi aukko
operoida rispaantunutta jännettä.
Viimeisin arpi tuli uutta rosterista ledivalaisinta
kattoon asentaessa. Oli hieman tiukka ja työnsin valaisinta ruuvitaltalla joka
lipsahti. Ensin säikähdin, sillä oli horjahtaa asetusten mukaisilta tikkailta
lyöden reiden voimakkaasti ylätukeen. Tarrasin kiinni tukeen ja purin hampaani
yhteen kun jalkaan sattui. Samalla huomasin, että mikä punainen lammikko se
tuonne lattialle muodostuu? Sitten oivalsin viiltäneeni keskisormen valaisimen
terävään reunaan ja haavasta vuoti aika tavalla verta! Tämä ei ollut
ensimmäinen kerta tälle sormelle.
Löytyy vielä kolme
komeaa arpea on karvaisten säärten kätköistä. Yksi tuli rullaluistelussa
kaatuessani ja kaksi tuli pyöräilyssä, joista toinen asfaltista ja toinen
polkupyörän polkimesta.
Tatuoinnit
”Tatuointeja” minulla on kaksi. En ole koskaan ihaillut
tatuoituja tai tatuointeja enkä ole sellaisia halunnut. Tahtomattani kuitenkin
sain sellaiset ”työtapaturmana. Olin töissä insinööritoimisto Kupari Oy:ssä ja
jouduin kiireisenä aikana suunnittelun lisäksi piirtämistöihin. Kaksi kertaa
tussi lipsahti kädestä ja ensimmäisellä kerralla tipahti suoraan vasemman
keskisormen päähän. Sormenpää meni vitivalkoiseksi eikä siitä tullut pisaran
pisaraa verta. Siinä on ollut muistona musta piste yli kolmekymmentä vuotta.
Toisella kertaa piirtäessäni kiireessä, luiskahti tussi paidan läpi pallean
yläosaan ja siinäkin on minimalistinen tatuointi. Nämä saavat tällä erää
riittää!
Murtumat ja revähdykset
Myös murtumia on tullut useampaan kohtaan kehoa.
Ensimmäinen tiedostettu murtuma tuli veljesriidan päätteeksi joskus 1965-66.
Isoveli kehotti minua laittamaan portaiden juureen jättämäni polkupyöräni isän
hankkimaan pyörätelineeseen. Änkyrällä päällä ollessani kieltäydyin veljen
määräilystä ja juoksin naapuriin turvaan äidin ollessa kaupassa. Aikani odoteltua oletin äidin kotiutuneen ja
menin kotiin. Ei ollut tuki ja turva vielä palannut ja veli toisti komentonsa
isän tiskatessa astioita kylmän viileästi. Juoksin karkuun kamariin veli
perässä. Sitten alkoi raju kamppailu jonka häviäjäksi olin tuomittu liki
seitsemän vuoden ikäeron vuoksi. Yritin vielä tappionkin hetkellä sinnitellä
pidellen kiinni sohvan jalasta veljen repiessä minua jaloistani. Lopulta otteeni
lipesi ja jouduin nielemään tappion katkeraa kalkkia ja siirtämään pyöräni
sille osoitettuun paikkaan. Peukaloon vain alkoi sattua niin vietävästi.
Selvisi, että peukalon luu oli murtunut kamppailun tiimellyksessä.
Nilkan nivelside revähti 1979 lentopalloa pelatessa. Jalka
röntgenkuvattiin jonka jälkeen lääkäri totesi nilkan murtuneen, johon minä,
että niinkö? Lääkäri tarkensi kommenttiaan jatkaen, että milloin tämä on
murtunut? En tiennyt, ilmeisesti joskus lapsena, kun nilkka silloin tällöin
nyrjähti ja äiti tuki sen idealisiteellä. Muuta tietoa minulla ei nilkan
murtumasta ollut.
1981 Polven nivelsiteen revähtivät. Nilkka parani
nopeasti, mutta tämä oli paljon hankalampi tapaus nivelen laajaliikkeisyyden
vuoksi. Kyllä sekin korjautui kohtuulliseen kuntoon ajan myötä.
Sitten taas siirryttiin oikeaan käteen ja sen toiseen
reunaan. Pikkusormen kämmenluu murtui hieman ikävässä ja nolossa tilanteessa.
En ole yleensä väkivaltainen, mutta rehdisti sanottuna vedin erästä kaveria
turpiin. Omasta mielestä olisin muuten saanut vetää hameen päälle, joten
katsoin oikeutetuksi tämän ikävän teon josta sain välittömästi myös
rangaistuksen. Käsi kipsattiin ja seuraavana päivänä ortopedi soitti ja käski
tulemaan takaisin sairaalaan, sillä kämmenluu oli väärässä asennossa. Kipsi
poistettiin ja luu väännettiin lähes oikeaan asentoon. Muistona tästä 1989
tapahtuneesta lyönnistä on luussa oleva pieni mutka.
Kuntoillessani 1990 Rautaruukki engineeringin
kuntosalilla tapahtui seuraava murtuma. Treenin loppuverryttelynä nostelin
reilun 10 kg käsipainoa penkillä maaten ja välillä nousin heiluttelemaan
jalkoja laajakaarisesti puolapuista kiinni pitäen. Muutaman kerran sitä
tehtyäni tapahtui tapaturma. Potkaisin vahingossa metalliseen käsipainoon joka
lensi muutaman metrin päähän. Kipu oli kova, mutta tein harjoitukset loppuun ja
sen jälkeen saunaan jossa laitoin jalan kylmään vesisankoon.
Näkymättömät arvet
Lisäksi meillä kaikilla on arpia jotka eivät näy ja niitä
voi olla enemmän kuin pinnallisia. Ne ovat syvällä ja saattavat olla paljon
kivuliaampia kuin pinnalliset Onneksi omat ovat arpeutuneet ajan saatossa. Toki
ne saattavat joskus hieman ”kirrata”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti