Elämänura osa 27: 2007 Ajautuuko Suomi taas taantumaan?

Ahmimista ja suolihuuhteluja 2007

Jouluna tuli herkuteltua oikein kunnolla niin että vuoden vaihteessa oli todella ahdistava olo. Vatsa oli pinkeänä ja olo todella huono. Työkaveri Vesa Mäenpää suositteli suolihuuhtelua, mutta enhän minä sellaiseen suostuisi ikinä. Kun mikään ei tuntunut auttavan. Sitten sain Tero Pentiltä hänen siskonsa puhelinnumeron, sillä hän oli valtuutettu Colonic-suolihuuhtelujen tekijä. Lopulta rohkaisin mieleni ja varasin ajan. Olihan se kokemus, mutta ei niin paha kuin kuvittelin ja se tuntui auttavan. Olo helpotti jouluahmimisen aiheuttamien tukkeutumien poistumisen myötä.

Vectran viimeinen oikuttelu ja luuvalo 2007

Kesän kynnyksellä siirryin Suunnittelupalvelun tiloista valssaamon projektiparakille päivittämään toisen projektin tietoja TP-järjestelmään. Tutustuminen uuteen porukkaan sujui rutiinilla. Mukava ryhmä oli kasassa sielläkin. Työt etenivät rutiinilla.

Opel Vectra teki viimeiset tepposet jakopäänhihnan katketessa vaikka sen vaihtoon oli vielä useampi tuhat kilometriä. Venttiilit solmulla ja edessä kallis remontti. Nyt se riitti! Päätin vaihtaa merkkiä ja aloin katsella käytettyjä Toyota Avesis autoja joissa on jakopään ketju. Toyotan arvostuksen ja luotettavuuden vuoksi hinnat olivat käytetyissäkin huomattavan korkeita. Käytettyjä etsiessä törmäsin uuteen Mitsubishi Lanceriin jossa oli juhlavuoden kunniaksi laaja lisävarustepaketti ja kohtuullinen hinta. Uusi auto melkein samaan hintaan kuin käytetty Toyota! Aloimme kääntyä uuden auton kannalle. Sitten töissä Vesa Mäenpää tiedusteli, että oletteko käyneet koeajamassa Nissan Qashqaita? Mitä hiton Qas...Qashqaita. Vesa kertoi autosta ja kävimme Pörhöllä. Myyjä kehui kuinka auto oli pärjännyt kolaritesteissä. Töissä kerroin, että mitä se myyjä horisi. Rannan Eero kipaisi tietokoneelle palaten hetken päästä kertomaan sen olevan totta. Emme olleet päässeet vielä koeajamaan Mitsuakaan, mutta sain lauantai päivälle molempien testiajon.

Kävimme Jarkko serkun kanssa koeajamassa molemmat autot. Kysyin sen jälkeen mitä mieltä hän oli? Jarkon vastaus oli, että Mitsu oli kuin maksalaatikko ja Qashqai kuin sisäfileepihvi. Olin samoilla linjoilla, Nissan ihastutti mutta Lancer oli pettymys, todella äänekäs ja ankean oloinen kulkuneuvo. Saimme hierottua kaupat Nissanista, mutta joutuisimme odottamaan liki neljä kuukautta autoa suuren kysynnän vuoksi, lisäksi joutuisimme tyytymään mustaan väriin.

Olin tottunut nauttimaan työpäivän mittaan 1-1½ litraa Haukiputaan erinomaista vettä. Projektiparakilla oli vesiautomaatti joten lopetin veden kuskauksen kotoa. Sitten vesivarannot loppuivat enkä hoksannut aloittaa veden mukaan ottamista. Säät olivat lämpiä ja hiostavia. Eräänä perjantaina jouduin kiertelemään koko päivän tehdassalia uusilla turvakengillä. Sitten lauantaina kaupungilla shoppaillessa ihmettelin miksi ukkovarvas oli niin oudon tuntuinen. Olivatko uuden työkengät kipeyttäneet varpaan? Sunnuntaiaamuna jalka oli niin kipeä, ettei sille pystynyt kunnolla varaamaan ja lähdin lääkäriin. Diagnoosina oli kihti! Mistä minä tällaisen ruhtinaiden ja nautiskelijoiden taudin olin saanut.

Myöhemmin luin tiedelehdestä artikkelin jossa oli, että kahvi ehkäisee kihdin syntyä. Olin lopettanut kahvin juonnin viisi vuotta aiemmin vatsaoireiden vuoksi ja vaihtanut sen teehen. Nämä taisivat olla syy kihdin puhkeamiseen, kahvittomuus sekä liian vähäinen nesteen nauttiminen. Nyt oli aika palata "sumpin" pariin! Sen jälkeen eivät vatsa eikä kihti ole vaivanneet.

Elämäni toinen uusi auto, onhan se rock!

Kesäkuun lopussa tuli soitto Pörhöltä, että täällä olisi auto jos kiinnostaisi ja värikin juuri sellainen mitä olimme toivoneet. Ihmettelin tätä ja tiedustelin Veli Kalliolta, että miten se näin äkkiä kävi? Pörhölle oli tullut yksi ylimääräinen Qashqai eikä kukaan myyjä ollut tunnustanut sitä tilaamakseen, joten hän päätti tiedustella halukkuuttamme ottaa se. Hieno homma, saimme uuden auton kesäloman kynnyksellä.

Pori Jazz 2007 ja Paul Anka

Natalie Cole, ei ole isänsä veroinen!

Pori Jazz oli ollut haaveissani jo vuosikymmeniä. Leea Polojärven kannustamana rohkaisimme mielemme ja hankimme liput. Tämä toive täyttyi 19.7 vaikka pääesiintyjä Paul Anka ei ollut mieleeni. Natalie Cole esiintyi ennen Ankaa sään ollessa sateisen harmaa. Nat King Colen tytär oli vaisu ja odotukset vain laskivat. Sitten estradille astui mies, joka otti koko lavan haltuunsa, jopa sadekin lakkasi. Todella ammattitaitoinen ja karismaattinen esiintyjä, joka veti pisteet kotiin ja muutti käsitykseni hänestä. Huomasin Paul Ankan olevan muutakin kuin pelkkä Dianan esittäjä ja plastiikkakirurgian palveluita käyttänyt kehäraakki. Suuri tähti ei voi muuta sanoa!

Mestari lavalla!

Syyskuussa pari vuotta aiemmin hankkimamme Toshiba Daisekai ilmalämpöpumpun sisäyksikkö alkoi kitistä häiritsevästi. Se vaihdettiin takuuseen siinä olleen laakerivian vuoksi.

Palasin projektiparakilta takaisin Suunnittelupalvelun tiloihin jossa tehtävänä oli poistaa vanhat piirustukset sekä TP-tiedot niistä ja poistetuista laitteista. Pikkuhiljaa alkoi siirtyminen myös masuunin saneerauksen pariin. 

Esikoinen patisti ja neuvoi minut liittymään facebookiin. Kerroin siitä Rautaruukilla ja työkaverit nauroivat, että mitä höpötystä se semmoinen on! Eivät aikoneet koskaan liittyä sellaiseen naamakirjaan.

Peltipoliisi ja masuunin peruskorjaus 2008

Masuunin peruskorjauksen lähestyessä alkoivat siihen liittyvät suunnittelut. Granuloinnin ja briketöintilaitoksen PI-kaavioiden suunnittelua ja piirtämistä. Ruukki oli siirtymässä TP-järjestelmästä Almaan ja meitä kurssitettiin sen käyttöön.

Vappuna autoimme poikaamme Reimaa ja hänen avovaimoaan muutossa Kemistä Vantaalle. Qashqain ja osuuskuntakärrymme lisäksi vuokrasimme ison pakettiauton sekä peräkärryn. Haimme muuttokuorman Kemistä ja yövyimme kotona Haukiputaalla flunssan vaivatessa. Huonosti nukutun yön jälkeen lähdimme Vappu aamuna ajamaan kohti etelää. Ajoin edellä Tarjan tullessa perässä. Rantsilan kohdalla soitin ja tiedustelin, että väsyttääkö ja pitääkö pysähtyä kahville. Samalla räpsähti salamavalo, nostin välittömästi jalan kaasulta vilkaisten nopeusmittaria, se näytti tasan 80 km/h. Sanoin Tarjalle, että nyt välähti hänen todetessa käyneen samoin. Juuri kun soitin nopeusrajoitus muuttui 60 km/h enkä huomannut sitä. Täytyy sanoa, että hieman hatutti. Muuten muutto onnistui hyvin. Muuton jälkeen yövyimme Janin pojan perheen luona Mäntsälässä.

Myöhemmin tuli kutsu Haukiputaan poliisin pakeille. Tarjalle tuli rikesakko vaikka ajoimme samaa nopeutta. Minulle tuli päiväsakko koska nopeuteni oli ollut yli 80 km/h vaikka siitä oli vähennetty se mikä oli tapana. Kiistin nopeuteni, koska pakettiauton mittari näytti välittömästi välähdyksen jälkeen tasan 80 km/h. Vetosin siihen, että olin huomannut automaattisessa nopeusmittauksessa poikkeamia peräkärryllisellä autolla siihen ajettaessa. Noin joka kymmenes kerta nopeusnäyttö näytti noin 10 km/h todellisuutta suurempaa nopeutta. Ilman peräkärryä tätä ei ollut koskaan tapahtunut. Poliisi hymyili ja osoitti sormella kännykkääni johon puhuin ajaessani. Asia siirtyi oikeussalin puolelle.

Töissä opastin nuorempia suunnittelijoita parhaan kykyni mukaan kuten ennenkin, enkä tehnyt siitä suurta numeroa. Minusta se oli päivän selvää, sillä minuakin olivat työtoverit tukeneet ja auttaneet asentaja ajasta lähtien, mistä suuri kiitos heille.

Syksyllä kävin tutussa paikassa Kiilakiventiellä konesuunnittelijan luona. Se ei ollut enää Rautaruukki Engineering vaan Etteplan. Kävimme läpi masuunin peruskorjaukseen tulevia uusia laitekokonaisuuksia. Pois lähtiessäni Kari Kortesalmi vinkkasi huoneeseensa juttelemaan. Porisimme niitä näitä ja samalla hän tiedusteli halukkuuttani siirtyä Etteplanin palvelukseen. Ilmoitin harkitsevani asiaa. Kävin vielä omalla toimistolla ja esitin osastopäällikölle palkankorotuspyynnön, koska ovat muuallakin kiinnostuneita palveluksistani. Tiukka aika ja pienet laskutushinnat eivät antaneet siihen mahdollisuutta, oli vastaus. Hieman harmitti, mutta en myöskään uskaltanut tarttua Karin tarjoukseen.

Työkaverini Vesa Mäenpää  on rohkea mies, sillä hän vaihtoi jälleen työpaikkaa ja meni Etteplanille. Vuodesta 1996 tämä oli jo hänen neljäs työnantaja, JP-suunnittelu, Airix, Polartek ja nyt Etteplan. Ei voi sanoa muuta kuin, että meikäläinen on arkajalka!

Loppuvuodesta Polartekilla aloitettiin YT-menettely ja lomautusvaroitukset. Alkoi pikkuhiljaa kertyä pilviä horisonttiin.

Lama lannisti jälleen 2009

Jatkoin suunnittelutöitäni Raahessa. Cowperien sähkö-/automaatiolaitteistojen purkusuunnitelmat etenivät sujuvasti. Samalla siivosin TP-tietoja koska oltiin siirtymässä yli 20 vuotta käytössä olleesta järjestelmästä Alma tietämyshallintajärjestelmään. Tietohallintapuolella oli todella vaativa työ siirtää se valtava tietomäärä TP-järjestelmästä mitä sinne oli vuosien varrella kertynyt. En kadehtinut heidän urakkaansa. Järjestelmätoimittajan mukaan siirron piti tapahtua suhteellisen helposti, mitä kyllä aikatavalla epäilin.

Helmikuun toisena päivänä esimieheni Ruukilta tuli kysymään työtilannettani. Kerroin purkusuunnitelmien valmistuneen ja TP-tietojen päivityksen olevan melkein valmiit. No miten se Alma, oletko jo käyttänyt sitä? En ollut muuten kuin Ruukin järjestämillä kursseilla harjoitellut. Sitten tuli pitkä hiljaisuus, jonka jälkeen toteamus, että nyt ovat hommat hieman vähissä. Tiedustelin keräänkö kampeeni välittömästi? Johon hän, että voit olla vielä tämän viikon.

Ilmoittaessani kahvihuoneessa olevani perjantaina viimeistä päivää Raahessa. Eräs työkaveri tuumasi, ettei Hannun lähtiessä mikään ole enää entisellään. En tiedä oliko se totta vai keljuilua, mutta silti se tuntui haikean hyvältä!

Polartekin toimistolle siirryttyäni sielläkään ei ollut tarjota töitä. Edessäni oli elämäni kolmas lama joka torppasi minut täysin. Edellisestä lamasta oli kulunutkin jo tutut 17 vuotta.

Olin mielestäni viimeisenpäälle firman mies. Hoidin yrityksemme markkinointia. Käytimme Vesan kanssa Ruukkilaisia pesäpallo- ja jääkiekko-otteluissa sekä syömässä useamman kerran vuodessa. Toimitin yli kymmenen vuoden ajan Polartekin seinäkalenterit Rautaruukille ja jaoin niitä vuosittain useita kymmeniä ympäri laitosta. Kalenterit olivat erinomaista mainosta yritykselle, sillä firman logo oli näkyvillä 12 kuukautta kerrallaan ja hintalaatusuhde oli erinomainen. Terässulaton korjaamon asentajat tiedustelivat jo marraskuussa seuraavan vuoden kalenteria. Päivittelivät kerrankin, että mistä he sitten saavat kunnon kalenterit, kun Hannu ei ole enää Ruukilla.

Lomautus tapahtui helmikuun 9. päivänä. Kuun lopussa olisi tullut täyteen 20 vuotta saman työnantajan palveluksessa, koska olin pakkolomalla edes kahvitilaisuutta ei järjestetty. Töitä ei kuulunut taantuman jyllätessä. Työttömien lukumäärä kasvoi räjähdysmäisesti ympäri Suomenniemeä. Tilannettani ei parantanut yhtään se, että ensimmäisiä päivärahoja sai odottaa kolme kuukautta hakijoiden valtavasta määrästä johtuen. Pohdin usein, olisiko tilanne ollut toinen jos olisin rohkeasti vaihtanut työnantajaa!

Koko Suomi nilkutti todella pahasti!