Pääsin
opiskelemaan Oulun Ammattikoulun sähköasentaja ja -koneenkorjaaja linjalle
ylimääräisenä opiskelijana isäni myötävaikutuksella vuonna 1967. Pyrkijöitä
linjallemme oli 800 joista 144 valittiin pääsykokeisiin ja heistä 19 pääsi
opiskelemaan ammattia.
Tuleva asentaja Ahventiellä. |
Myöhäisherännäinen
kun olen päätin lukea kunnolla vasta viimeisiin sähköopin kokeisiin keväällä
1970 opetellen myös kaikki kaavat. Tuloksena oli luokan paras arvosana ja kiitokseksi opettaja Ritala epäili minun luntanneen.
Vaikka
olin ylimääräinen ja koulunkäyntini sitä sun tätä oli päästötodistukseni
keskiarvo luokan keskiarvossa! Valmistuttuamme kolmen vuoden opiskelun jälkeen
olimme koulumme ensimmäiset sähköasentajat.
Teräs Oy 1969
Kesällä
1969 isäni hommasi minut kesätöihin Rautakauppa Teräs Oy:n putkivarastolle.
Olin vielä silloin tosi tumpelo ja epävarma. Kerrankin minun piti purkaa eräs
viemärilähetys. Kuorman purku oli jo aloitettu ja käsitin asian väärin alkaen
lastaamaan viemäriputkenpätkiä takaisin kuormalavalle. Paiskin ruokatunnin
töitä hikihatussa ja kaikki aivan turhaan. Kyllä nolotti oma typeryys kun homma
piti tehdä kahdesti.
Kierteet,
putkimitat, venttiilit, kaikki materiaalit aiheuttivat hankaluutta. Ainoastaan
paineviemäröinnin Uponyl viemäriputket olivat minulle helppoa kauraa ja opin ne
selkeiden mittojen ja muotojen ansiosta. Isä vihjaili, että minun pitäisi
opetella tarvikekirjoista lisää putkitietoutta. Viittasin kintaalla isän
neuvolle, sillä enhän minä mikään putkimies ollut!
Jostakin ihmeen syystä isä ja äiti ostivat minulle syksyllä 1969 kaitarfilmikameran. Olin toivonut mopoa, mutta sitä en saanut. Kiitän vanhempiani tästä hienosta hankinnasta jolla harjoittelin kuvausta ja tallensin muistoja vuosien saatossa. Mopo olisi ollut ja mennyt, kaitafilmikamera toimii vieläkin.
Kuusinkertainen zoom kahdella eri nopeudella! |
Turun Asennuspaja Oy 1970
Valmistuttuani
sähköasentajaksi 1970 odotin kotona, että joku tulee hakemaan minut töihin. Isä
oli jutellut Teräksellä Lääketieteenlaitoksen sähköurakoitsijan nokkamiehen
kanssa joka oli pyytänyt minua käymään. Kävin haahuilemassa laajan työmaan
pihalla löytämättä oikeaa parakkia. Muuten siihen aikaan rakennettiin koko
nykyistä OYS:n aluetta ja se oli tosi laaja. Isä patisti minua menemään sinne toisen
kerran ja silloin löytyi oikea paikka ja pääsin urakkatöihin tuntipalkan
ollessa noin 3,50 mk/h.
Luulin
olevani oikea asentaja, mutta kyllä luulot karisivat todella nopeasti. Onneksi
työkaverit olivat auttavaisia ja ymmärtäväisiä tällaista avutonta asentajaa
kohtaan opastaen minua kärsivällisesti. Suuret kiitokset heille!
Porukka
oli sopeutuvaista ja avointa. Jos joku alkoi työmaalla kukkoilemaan, niin
kokeneemmat kaverit kyllä laittoivat sooloilijat kuriin. Pidin tyylistä, enkä
joutunut koskaan kiusauksen kohteeksi. Toki pientä huulenheittoa oli
piristämässä raskasta työntekoa, mutta ei koskaan mollaamista tai toisen
aliarvioimista.
Roppasin
väestösuojaan kaapelien ja sähkökalusteiden kiinnitysreikiä. Ammattikoulussa
oli ollut upouusia AEG:n pieniä porakoneita. Nyt jouduin poraamaan betonia
isolla kolholla metallirunkoisella iskuporakoneella joka oli todella painava. Työpäivän
päättyessä oli aivan sippi ja betonipölyn peitossa.
Asensin
läpivientiputket väliseinämuurauksiin mikä tuotti suurta vaikeutta, kun en
osannut lukea sähköpiirustuksia ja jouduin toistuvasti kysymään työkavereilta
montako ja minkä kokoista putkea kuhunkin läpivientiin tarvittiin.
Tutustuin mukaviin työkavereihin. Kauko Koistinen ja Veikko Sjöholm olivat ensimmäiset nuoret asentajat joiden kanssa ystävystyin. Sitten työmaalle tuli uusi asentaja joka kätteli kohteliaasti kaikki mikä oli poikkeavaa siinä ympäristössä. Yleensä vain huikattiin huomenta, moro tai terve! Ihmettelin mikä hienostelija tämä oikein on. Myöhemmin häneen tutustuessa huomasin hänen olevan todella mukava henkilö jonka kanssa oli kunnia ystävystyä. Keskustelimme hänen kanssaan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Tähtitieteestä musiikkiin kävimme läpi ja vierailin hänen luonaan myös töiden jälkeen. Mikko Yrjänäinen opetti kuinka äänilevyjä on kohdeltava kun kuuntelimme vinyyleiltä monenlaista musiikkia. Olen usein muistellut niitä mukavia hetkiä.
Tutustuin mukaviin työkavereihin. Kauko Koistinen ja Veikko Sjöholm olivat ensimmäiset nuoret asentajat joiden kanssa ystävystyin. Sitten työmaalle tuli uusi asentaja joka kätteli kohteliaasti kaikki mikä oli poikkeavaa siinä ympäristössä. Yleensä vain huikattiin huomenta, moro tai terve! Ihmettelin mikä hienostelija tämä oikein on. Myöhemmin häneen tutustuessa huomasin hänen olevan todella mukava henkilö jonka kanssa oli kunnia ystävystyä. Keskustelimme hänen kanssaan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Tähtitieteestä musiikkiin kävimme läpi ja vierailin hänen luonaan myös töiden jälkeen. Mikko Yrjänäinen opetti kuinka äänilevyjä on kohdeltava kun kuuntelimme vinyyleiltä monenlaista musiikkia. Olen usein muistellut niitä mukavia hetkiä.
Suurin
osa laitoksen pohjoispään pistorasioista, puhelinpistokkeista ja kytkimistä on
asentamiani. Kerran nokkamies tuli katsomaan, että mitä sinä oikein tuuskaat niiden
kytkentöjen kanssa? Nyt tehdään urakkahommia ja hän näytti kuinka pistorasia
kytketään. Olin taiteillut jokaisen kuoritun johtimen päähän silmukan kuten
ammattikoulussa oli opetettu jotta johdin varmasti pysyy ruuvin alla. Ei
urakassa ollut sellaiseen aikaa vaan johtimet kuorittiin sopivan mittaisiksi
työnnettiin liitinruuvin alle, ruuvattiin ruuvi tiukalle ja se oli siinä,
vähintään 75% aikasäästöä pistorasiaa kohti.
Sitten
erikoistuin palohälyttimien asennukseen. Kytkennässä täytyi huolehtia, ettei
kaapelin suojafolio joutunut kosketuksiin liittimiin, minkä myös huolehdin. Kiire
lisääntyi ja työmaalle otettiin asentajia työvoimatoimiston kautta. Erään
kerran nokkamies tuli puhuttelemaan minua, että miten sinä olet kytkenyt
eteläpään palohälyttimet kun ne eivät toimi. Totesin, että olen kytkenyt kaikki
kuten on neuvottu. Siitä nokkamies kimpaantui, ettet sinä voi niin sanoa. Sanoin,
että kyllä voin koska tiedän kytkeneeni asentamani anturit oikein, joku muu on
ne asentanut. Myöhemmin selvisi, että nämä "uudet" asentajat olivat
jättäneet foliot johtimien päälle ja kytkeneet ne liittimien alle jolloin
virtapiiri oli oikosulussa. Muutama muukin tulokas teki alokasmaisia virheitä, he
olivat asentaneet kytkimet ja pistorasiat väärinpäin, kytkimien toimisuuntaa
alhaalla on ja ylhäällä off sekä pistorasioissa vaihe vasemmalle ja nolla
oikealle.
Itse
olin oppinut Teräkseltä, että jos en tiennyt tai osannut, en tehnyt mitään vaan
kysyin ja varmistin ohjeet ennen tehtävää työtä. Tällöin homma tuli valmiiksi heti
kerralla eikä tarvinnut käydä jälkeenpäin parsimassa.
Lääketieteenlaitoksella
sattui eräs vakava onnettomuus. Työkaveri oli asentamassa valaisimia viiden
metrin korkeuteen luentosalin kattoon. Hän oli asennuttanut telineet siten,
että pystyi tekemään kytkennät selällään maaten. Hän oli jo niin reunalla, että
putosi kääntyessään 5 metriä betonilattialle. Siitä hänet vietiin ambulanssilla
sairaalaan. Ihme kyllä työkaveri palasi iltapäivällä takaisin töihin, eikä
hänelle ollut sattunut mitään vakavampaa. Kaikki on mahdollista.
Erään
kerran vedimme todella paksuja syöttökaapeleita tunnelitasolla. Kaapelissa oli
kiinni miehiä kuin merenmutaa. Itsestäni tuntui, että se taisi olla kaapeli
joka liikutti miestä eikä mies kaapelia.
Helmikuussa
1971 työt vähenivät rakennuksen valmistumisen lähestyessä ja ollessani viimeksi
tulleiden joukossa sain ensimmäisen lopputilin.
Kevät kotona 1971
Kävin
työvoimatoimistossa saamatta töitä. En ollut typeryyksissäni liittynyt
ammattiliittoon joten en saanut päivärahaa vaan olin isän ja äidin vastuksena
alkavana peräkammarinpoikana. En ujona poikana hakenut töitä muuten kuin katsomalla
lehdestä työpaikkailmoitukset ja odottelin työvoimatoimistosta työkutsua jota
ei koskaan tullut. Sitten isä hermostui ja hommasi minut töihin rakennusliike
RuHe:lle.
Kesä 1971 ja Rakennusliike RuHe
Vaikka
visiittini RuHe:lle oli lyhyt se oli silti todella merkittävä jossa jouduin
tahtomattani tekemisiin myös sähkön kanssa.
Ensimmäinen
työkohde oli uuden Aineen autoliikkeen pihatyöt, haravoin ja tasoitin tulevaa
julkisivunurmikkoa. Seuraavana oli silloisen makeistehdas Merijal Oy:n
laajennus jossa kannoin lautoja, siivosin, revin irti nauloja puretuista
laudoista ja lankuista.
High Voltage
Sitten koitti urani ensimmäinen "kohokohta". Minut ja kaveri vuokrattiin maaperätutkimusta suorittavaan yritykseen. Diakonissalaitos on rakennettu entisen merenpohjalle ja sen perustukset olivat epävakaat jolloin seinät halkeilivat. Tehtävämme oli kairata tutkimusmielessä Diakonissalaitoksen ympäristöä.
Sepänkadun sivu meni ongelmattomasti. Silloin
jalkakäytävän ja talon välissä oli vielä nurmikkokaistale. Työ suoritettiin käsin pyöriteltävällä kairalla, kymmenen
kierroksen jälkeen uppoama merkittiin paperille manuaalisesti. Jos kairan
uppoaminen pysähtyi, esimerkiksi kivenmurikkaan, toinen piti kiinni kairasta
toisen moukaroidessa sitä lekalla. Tätä jatkui kunnes kaira ei enää uponnut.
Sitten siirryimme Uudenkadun puoleiselle sivulle. Teimme kangella mahdollisimman pienen reiän jalkakäytävän asfalttiin ja jatkoimme tutkimusta. Valvova insinööri poistui asioille meidän jatkaessa hommia kahdestaan.
Kolmannella reiällä kairan eteneminen pysähtyi. Pidin kiinni teräskairasta kaverin moukaroidessa. Kaira upposi parikymmentä senttiä ja pysähtyi taas. Moukaroimme jälleen, mutta siellä taisi olla isompi kivenmurikka koska kaira ei uponnut lainkaan. Vedimme kairan pois ja olimme tekemässä uutta reikää kun Sähkölaitoksen pakettiauto kurvasi viereemme renkaan vinkuen ja sieltä säntäsi ulos vihainen mies työtakin helmat hulmuten. Hän huusi, että mitä hittoa te oikein teette ja kenen luvalla, nyt on koko Limingantullin kaupunginosa pimeänä!
Tenttaus jatkui hänen kysyessään kenen luvalla teimme hommia ja kuka on valvoja, onko teillä kaapelikarttoja? Valvoja on asioilla emmekä ole mitään kaapelikarttoja nähneet. Mies levitti eteemme piirustukset josta selvisi kuinka mittava määrä kaapeleita jalkakäytävän alla oli. Ihme ettemme osuneet niistä mihinkään kahdella ensimmäisellä reiällä.
Katkaisemamme muutaman kilovoltin syöttökaapeli oli betonikourussa jonka lävistimme keskeltä, onneksemme kaira oli osunut keskelle maakaapelia niin ettei mitään räjähdystä tai valokaarta päässyt syntymään.
Tämän jälkeen se työ loppui ja siirryin takaisin
Merijalin työmaalle. Pyöräilin myöhemmin kairauspaikan ohi jolloin jalkakäytävässä
oli monen metrin kokoinen kuoppa teltalla katettuna. Siellä sähkölaitoksen asentajat
tekivät syöttökaapeliin kaapelinjatkosta.
Sitten sairastuin saaden viikon sairausloman. En
ilmoittanut sairaudesta työnantajalle ja loman loputtua palasin takaisin
töihin. Siellä oli odottamassa lopputilipussi. Vastaava mestari oli olettanut minun
lopettaneen työt, kun en ollut häntä informoinut. Toisista lopareista opin sen,
että haen aina sairauslomatodistuksen ja ilmoitan sen keston työnantajalle.
Heinäkuu meni kotona loikoillessa. Tuhlasin
Lääketieteenlaitokselta saamiani pohjia jotka nostivat sen työmaan keskiansion
liki 6 mk/h. Pertti-veljen kanssa asensimme kotitalon katolle uuden
huopakatteen. Katon räystäällä pelokkaana roikkuessa ihmettelin, että mikä se
tuonne Typelle oikein nousee. Se oli lannoitelaitoksen uusi piippu ja kun sitä
tehtiin liukuvaluna huomasin sen kasvavan joka päivä yhä ylemmäs. Enpä tiennyt
mikä minua reilun kuukauden kuluttua odotti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti