maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kolareita ja läheltäpiti tilanteita


Mitä kaikkea tienpäällä voi sattua? 

 

1. Ensimmäinen kolari jossa olin mukana

 
Olimme serkkujen kanssa isämme kyydissä joskus 60-luvun alussa. Tullessamme Tuirassa Valtatielle Popedan kylkeen törmäsi toinen auto. Paksupeltisen Neuvostoauton sisällä jymähti voimakkaasti joka säikäytti pikkupojan. Ihmettelimme mistä se auto oikein tuli, kun meistä kukaan ei sitä huomannut. Osmo-serkku kävi tutkimassa törmääjän autoa ja hänen mielestään sen kaasupoljin oli juuttunut pohjaa. Isä ei valittanut koska toinen auto tuli etuoikeutettua tietä. Korjaamolla autoa hetken tutkittua korjaaja oli hakenut luudan, raottanut hieman verhoilua, työntänyt harjanvarren oven ja verhoilun väliin. Sitten hän oli vääntänyt voimakkaasti jolloin oli kuulunut kumea paukahdus  lommon oietessa. Oveen ei jäänyt mitään merkkejä kolarista.
 
2. Ensimmäinen itse aiheutettu kolari

 
Vajaa vuosi ajokortin saamisesta, vuonna 1980, ajoin töistä kotiin perjantai iltapäivän paisteessa. Moottoritien liittymästä tultaessa totesin, että ehdin juuri ja juuri liikenne virtaan. Auto heittelehti hieman kevättalven liukkaalla tienpinnalla, mutta sain sen hallintaani. Vilkaisin peruutuspeiliin tarkistaakseni kuinka lähellä perässä oleva auto oli. Silloin heittelehtiminen uusiutui ja menetin auton hallinnan törmäten keula edellä alikulun kaiteeseen. Kävin tarkistamassa vahingot, ne olivat pieniä peltivaurioita.
 
Lähdin jatkamaan matkaa ja huomasin auton käyttäytyvän omituisesti. Pysähdyin lähimmälle huoltoasemalle ja kokeilin renkaiden kuntoa ja totesin niiden olevan OK eikä välyksiäkään tuntunut olevan.
 
Harmituksen vallassa ajoin suoraan pitkäripaiseen ja ostin pullon kirkasta. Kotia kohti ajaessa auto hyökkäili rattia kääntäessä aina ohjauksen suuntaan, muuten se kulki moitteettomasti. Kotona menin katsomaan tarkemmin missä vika ja huomasin renkaiden aurauskulman harittavan väärään suuntaan.
 
3-4. Pari lumen pöllähdystä
 
Kiireisesti lähtiessäni ja risteyksessä kääntyessäni kirjaston kirja putosi penkiltä. Oletin ajolinjan jo tien suuntaiseksi ja nappasin kirjan nopeasti ylös. Ei se aivan suora ollutkaan vaan hieman reunaa kohti ja pölähdin lumipenkkaan.
 
Kiire loppui siihen auton ollessa tiukasti juuttuneena syvälle lumeen ja ulos pääsy teki tiukkaa. Sain vänkärin puolen ovea sen verran raotettua, että pääsin ulos. Hain 100 metrin päästä kotoa lumilapion ja kaivoin pitkän aikaa ennen kuin auton pois isän suosiollisella avustuksella. Ainoat kolhut tulivat itsetunnolle.
 
Toinen pölähdys tuli jälleen moottoritien liittymässä. Kiihdytin vauhtia moottoritielle tullessani jo liittymän kaarteessa. Takavetoinen ja kevytperäinen auto pyörähti perä edellä lumiselle penkalle. Onneksi takaa ei tullut autoja ja sain sompailtua ajoneuvoni pois pinteestä. Omia taitoja ja auton rajoja tuli kokeiltua.
 
5. Ensimmäisen kerran törmäyksen uhrina
 
Tulin vuonna 1981 oikealta tasa-arvoiseen ja talviseen T-risteykseen kääntyen vasemmalle. Vasemmalta lähestyi auto jonka kuski teki paniikki jarrutuksen vaikka olin jo päässyt risteysalueelta suoralle osuudelle. Jos vastaan tulija olisi vapauttanut jarrun ja painanut kytkintä kulkuneuvon hallinta olisi palautunut. Näin ei tapahtunut vaan vastaantulijan auto luisui osittain kaistalleni kyntäen Opelin kylkeen ikävät jäljet. Syyllinen myönsi virheensä ja vein auton korjaamolle. Jossa sen vauriot korjattiin.
 
6-7. Pari läheltä piti tilannetta
 
Oli kiire hammaslääkäriin ja ajoin liikennevirrassa reipasta vauhtia Merikoskensiltoja kaupunkiin päin. Pokkitörmän liikennevalot olivat vihreillä ja tarkoituksena oli kääntyä oikealle Aleksanterin kadulle. Valot vaihtuivat oransiksi ja oletin edellä ajavan auton jatkavan matkaa. Vilkaisin vielä valoja ja sen jälkeen edessä olevaa jonka perä lähestyi huolestuttavasti tämän pysähtyessä. Jarru pohjaan, mutta kostean asfaltin vaihtuessa liukkaaseen mukulakiveen vauhti ei juuri hiljentynyt. Törmäys tuntui väistämättömältä.
 
Toimin refleksien varassa, jalka pois jarrulta ja kytkin pohjaan. Ohjasin auton vasemmalle kaistojen väliin toivoen autojen etäisyyden toisistaan olevan riittävän mahtuakseni siihen. Ehdin vielä pelätä kolhivani kahta autoa oman lisäksi. Onnekseni rako oli juuri riittävä, eikä kolhuja tullut. En kehdannut jäädä siihen autojen väliin ylimääräisenä vaan  jatkoi matkaa päin punaisia. Pysäköidessäni auton sain elämäni ensimmäiset jälkivapinat.
 
Kajaaninkatua asemalle päin vasenta kaistaa pitkin edetessäni olin vaihtamassa keskimmäiselle kaistalle. Väli oli riittävä ja vilkaisin vielä takaa tulevaa ja ohjasin oikealle. Jono olikin hiljentänyt ja jälleen edellä olevan perä lähestyi uhkaavasti. Jälleen talla pohjaan eikä mitään vaikutusta aamun kostella mukulakivetyksellä. Jarru, kytkin ja ohjaus liike jolloin auto totteli, mutta sitten olinkin törmätä vasemmalla oleviin Oulun tuomiokirkon portaisiin. Sain oikaistua auton vältin molemmat törmäykset. Vierellä istuva vain huokaisi, että kuinka sinä teit tuon ja estit kolarit.
 
8. Törmäys liikennevaloissa
 
Joka keskiviikkoinen squash-vuoro oli takana ja matka kotiin edessä 1990. Pelihallin jälkeiset liikennevalot olivat vihreinä ylittäessäni risteystä ja päästessäni risteysalueelle valot vaihtuivat oranssiksi. Pelikaveri hihkaisi varoituksen jonka jälkeen tapahtui törmäys vasempaan etulokasuojaan. Vastapuolen kuski hyökkäsi autostaan kirjoittamaan rekisterinumeroani ja tein saman.  Hän väitti minun ajaneen päin punaisia, minkä kiistin välittömästi. Pelikaverilla oli kiire backgammon iltaan ja poistuessaan hän huusi tulevansa todistamaan syyttömyyttäni jos on tarve.
 
Kolarin vastapuoli, ettei hän voi mitään kun sinulla on todistaja. Totesin, että minulle liikennevalot olivat vihreät ja sinä ajoit päin punaisi. Pyysin kertomaan mitä hän oli miettinyt tehdessään tämän rikkeen. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän myönsi ajatelleensa juuri lääkäriltä saamaansa ikävää diagnoosia ja myönsi sitten olevansa syyllinen kolariin.
 
9. Oma syy
 
Lähestyin Linnanmaantietä Alakyläntien remontissa olevaa liittymää 1991. Edellä ajavaan oli sopiva etäisyys ja Alakyläntietä lähestyvä auto riittävän kaukana. Vilkaisin edessä olevaa, vielä vilkaisu vasemmalta tulevaan liikenteeseen ja  tietyömaahan. Jälleen oletukseni oli väärä painaessani kaasua, sillä edellä ajava arasteli eikä liittynyt sujuvasti liikennevirtaan vaan hiljensi vauhtiaan sillä seurauksella, että törmäsin vauhdikkaasti Fiatin perään.
 
Kuski oli lievässä paniikissa, mutta rauhoittelin häntä ja myönsin välittömästi syyllisyyteni. Tokihan tällainen töppäys harmitti, mutta minkäs teet.
 
10. Auton kunto
 
Tulin työkomennukselta Pieksämäeltä 1992 ja kyytiläinen kysyi Suonenjoella, että mitä nuo tiensaumat oikein ovat? Vilkaisin tietä ja aloin kertoa niiden merkityksen, kun edellä ajava jono hiljensi voimakkaasti. Tehokas jarrutus kostealla tiellä jolloin auto alkoi heittelehtiä. Tein korjausliikkeitä, mutta auto käyttäytyi kuin kenguru, olin välillä vastaan tulevien kaistalla ja sitten oikeanpuolen pientareella. Lopulta kierähdin perä edellä olevaa autoa hipoen vastaantulevan liikenteen välistä vasemmalle puolelle ojaa perä edellä.
 
Tilanne oli todella nopea ja erittäin vaarallinen. Ihme kyllä en saanut minkäänlaista vapinakohtausta. Työnsin auton ojasta avuliaan henkilön avustuksella. Kyydissäni oleva erittäin puhelias henkilö oli täysin hiljaa Kuopioon saakka.
 
Syynä auton hallitsemattomuuteen olivat, hieman puoltavat jarrut, kuluneet renkaat ja iskunvaimentajat jotka eivät olleet enää parhaassa terässä. Ouluun tullessani vein auton välittömästi huoltoon ja laitatin nämä asiat kuntoon. Sen jälkeen olen aina huolehtinut, että nämä kolme kohtaa ovat vähintäänkin hyvässä kunnossa. Ei riitä, että ne toimivat kohtuullisesti normaalitilanteissa, sillä vasta ääritilanteissa niiden toimivuus mitataan.
 
Varkaat ja vandaalit
 
Autostereoiden useamman varkauden jälkeen hankin irrotettavan ja mukaan otettavan mallin. Olin kyläilemässä Oulun keskustassa 1993, otin stereot matkaan jättäessäni auton parkkiin tien varteen.
 
Vilkaisin aamulla ikkunasta enkä nähnyt autoani. Ihmettelin, että tuohonhan minä sen jätin. Vedin vaatteet päälle, stereot kainaloon ja lähdin etsimään autoa. Siinä mihin olin jättänyt auton oli nyt tyhjä olutpullo.
 
Jatkoin lähellä olevalle poliisiasemalle. Tehdessäni ilmoitusta varkaudesta, totesin poliisille, että eilen minulla oli auto, mutta nyt minulla on vain tämä ja kerroin autoni rekisterinumeron. Sain täytettäväkseni kaavakkeet, joita tutkiessani poliisi tuli varmistamaan vielä rekisterinumeroa.  Hän kertoi autollani liikutun Simssin kaupunginosassa jossa oli tehty automurtoja. Virkavalta uskoi, etten minä ollut osallistunut moisiin puuhiin.
 
Vajaan viikon kuluttua Haukiputaan poliisista ilmoitettiin auton löytyneen Vittakankaan soramontuilta poltettuna ja haulikolla rei'itettynä. Se kuskattiin romuttamolle jossa kävin sitä vielä vilkaisemassa. Todella murheellinen näky.
 
Vakuutustarkastaja oli vielä tiukkana ja halusi käydä tarkistamassa tilanteen. Myöhemmin hän soitti tiedustellen, että saako auton paalata. Toki sen sai, eihän sillä ollut enää mitään käyttöä.
 
11. Ojan pohjalla
 
Menikin muutama vuosi ilman havereita. Sitten ensimmäisenä työpäivänä 2003 matkalla uuteen projektiin osui ja kolahti. Parisataa metriä kodista 90 asteen mutkassa vasemmalle se tapahtui. Kiinteistöhuollon pakettiauto tuli vauhdilla -30  pakkasen kovaksi liukastuttamaan mutkaan ja rysäytti suoraan vasempaan kylkeen ja runnoi autoni ojan pohjalle. Pääsin juuri ja juuri ulos takaovesta ja suomensin sen jälkeen pakettiauton kuskille, että miten sinä tuolla tavalla törmäilit. Hälytin paikalle poliisit jotka puhalluttivat molemmat ja kirjasivat tapahtumat ylös.
 
Olin unohtanut siinä hässäkässä sammuttaa auton ja vaimon tullessa katsomaan tilannetta hän huomautti asiasta. Sammutin auton tilasin hinausauton. Sen tullessa ja vetäessä auton pois lumipenkasta huomasimme siellä öljyläikän. Ilmoitin siitä Opelin korjaamolle.
 
Korjaus kesti luvattoman kauan ja kävimme välillä katsomassa tilannetta. Auto oli autoliikkeen pihalla sen ovet olivat raollaan ja sen sisään oli tupruttanut melkoisesti  lunta.
 
Lopulta korjaus valmistui ja kävin hakemassa auton jonka käynti oli todella epätasaista. Soitin autoliikkeeseen josta kehotettiin tuomaan se takaisin. Kun vein auton tarkastukselle, siellä todettiin venttiilin palaneen ja remontti maksaa noin 1300€. Ihmettelin ja kysyin, että eikö se mene vakuutuksen piikkiin. Heidän mielestään ei mene.
 
Soitin vaimolle ja pyysin tiedustelemaan paljonko venttiiliremontti maksaisi paikallisessa korjaamossa. Kohta vaimo ilmoitti, että Huoltopalvelu Karppiselta oli todettu, että auton käydessä kallellaan öljypinta nousee venttiilien tasolle jolloin siihen tulee karstaa eikä venttiili sulkeudu kunnolla ja se palaa. Vakuutuksen täytyy korvata korjaus. Autoliikkeessä se todettiin mahdottomaksi.
 
Tiedustelin vakuutusyhtiöltä voiko auton hinauttaa Haukiputaalle ja se onnistui. Kiitos Karppisen meille ei tullut mitään kuluja korjauksesta vakuutuksen korvatessa ne. Kävin vielä Opelin liikkeessä ihmettelemässä heidän toimiaan, mutta vastaukset olivat samaa luokkaa. Sen jälkeen en huollattanut tai korjauttanut autoani siellä vaan käytin Huoltopalvelu Karppista korjausta tai huoltoa tarvittaessa.
 
12. Työpaikan auto ja kiihdytyskaista
 
Talvella 2005  töistä tullessa kiihdytin moottoritien rampissa. Samalla hetkellä liittymän ohitti tukkirekka jonka vuoksi pakkaslumi pöllysi voimakkaasti. Kiihdytin vauhti päästäkseni liikennevirtaan jolloin huomasin tuprakan keskellä pyörivän jotakin, aivan muuta kuin poliisin nauhaa. Nehän olivatkin rekan kuormasta pudonneita koivutukkeja. Väistin ensimmäistä tukkia oikealta ja toista vasemmalta puolelta. Ensimmäinen väistö onnistui hyvin, mutta toiseen törmäsin osittain ja eturengas tyhjeni.
 
Siinä tienvarressa sitten taiteilin tunkin kanssa ja ensin se lipsahti tehden pienen jäljen auton kylkeen, mutta sitten sain auton ylös ja vaihdoin vararenkaan. Soitin myös poliisille, vaikka en uskonut niiden saavan onnettomuuden aiheuttajaa kiinni. Muutama muukin auto törmäsi vauhdikkaasti tiellä oleviin tukkeihin, mutta he jatkoivat törmäyksen jälkeen matkaa. Tien varteen pysähtyi muutama autoilija heittelemään  tukkeja  tienvarteen.
 
Vaihdettuani renkaat poliisista soitettiin, että rekka oli pysäytetty muutama kilometri myöhemmin ja he pyysivät tulemaan heidän luokseen tekemään ilmoitusta.
 
Rekkakuski/-yrittäjä ei halunnut tehdään vahinkoilmoitusta vakuutusyhtiöön vaan hän maksoi mieluummin korjauskulut itse.
 
Auton vauriot olivat oikea etuvanne uusittiin ja vasenkin oli saanut sen verran kolhuja, että se vaihdettiin. Aurauskulmat säädettiin sekä ”pohjapanssari”, tai muovihan se on, vaihdettiin. Suoritusta korjauskuluista sai useamman kerran  pyytää kuljetusyrittäjältä.
 
No ongelmat eivät loppuneet siihen, sillä auton ajo-ominaisuudet heikkenivät. Käytin sitä ohjauskulmien tarkastuksessa ja niiden piti olla kunnossa. Seuraavana kesänä vaihdatimme uudet kesärenkaat ja ongelmat vain pahenivat. Työkaverin ollessa ajovuorossa, hän väisti vasemmalle kääntyvää tien oikean reunan kautta ja auto meinasi sännätä ojaan. Käytimme  sitä jälleen Raahen Pörhöllä aurauskulmien mittauksessa ja säädöt olivat kohdallaan. Epäilimme renkaita ja valitin rengasliikkeessä, he hieman hymyilivät. Esitin mittaustulokset ja lähtivät koeajolle. Palattuaan koeajolta he olivat huomanneet saman ja vaihtoivat toisen merkkiset kumit alle.
 
Ajo-ominaisuudet paranivat hiukan, mutta pientä ongelmaa ohjauksessa silti oli. Vapaapäivänä vein auton Oulun Pörhölle ja kas kummaa, aurauskulmat olivat pahasti pielessä. Säätöjen jälkeen Seatin mainiot ajo-ominaisuudet palautuivat. Ilmeisesti Raahen Pörhön mittalaitteiden kalibrointi oli laiminlyöty.
 
 13. Parkkipaikalla
 
Kauppareissulla lähdin parkkiruudusta kääntyen oikealla päästen hädin tuskin matkaan kun kolahti oikean eturenkaan ja –oven väliin. Eräs nainen pamautti suoraan parkkiruudusta kylkeen. Tilanteen varmistamiseksi kutsuin paikalle poliisin.
 
Virkavallan saavuttua paikalle he mittailivat hetken ja totesivat syyn olevan molemmissa! Siis mitä? Kumpikin ottaa syyn omille niskoilleen koska parkkipaikalla sattuu eniten pieniä peltikolareita joissa syyllisyyden selvittäminen on vaikeaa.
 
No miksi he päätyivät tähän ratkaisuun? Koska olin liikaa toisen vastaantulevan kaistalla! Hämmennyin niin, etten hoksannut kysyä kuinka herra poliisi lähtee parkkiruudusta koukkaamatta hiukan vastaantulijan kaistalle? Sehän on sula mahdottomuus kapeilla väylillä ruttaamatta omaa kylkeä sekä viereisen parkkiruudun autoa.
 
Poliisien lähdettyä, totesin vastapuolelle, etten hyväksy poliisien ohjetta, koska minun kylkeen ajettiin parkkiruudusta. Jos hän ei ota syytä yksin kantaakseen menen vaikka oikeuteen jossa molemmat voivat hävitä. Hän ei menetä enempää ottaessaan syyn niskoilleen yksin, meidän molempien ottaessa menetän myös minä bonukseni. Hän aikoi miettiä yön yli.
 
Vasta autokoulun käynyt tyttäreni totesi autokoulussa opetetun, että parkkiruudusta tulijalla on vastuu ja jos hän ajaa jonkun kylkeen on myös syyllinen. Vastapuoli suostui ehdotukseeni ja myöhemmin myös vakuutusyhtiö  piti asiaa täysin selvänä ja naista syyllisenä.
 
Täytyy sanoa, että tällä kertaa olin todella pettynyt poliisin toimintaan.
 
Vilkasliikenteisellä Pohjantiellä sattuu ja tapahtuu
 

Vaimoa kohdeltiin kaltoin moottoritiellä 2012. Laanilan liittymän kohdalla edellä ajavat kolaroivat ja hän sai pysäytettyä kohtuullisen uuden automme. Helpotuksen huokaus ei kestänyt pitkään kun jo takaa tultiin 80km/h peräkonttiin. Oli ollut melkoista haipakkaa, onneksi säästyttiin pahemmilta loukkaantumisilta. Qashqain kolariturvallisuus tuli testattua ja hyväksi todettua. Auto meni lunastukseen ja vaimo selvisi pienillä säryillä sekä aavistuksellisilla ruuhka-ajan peloilla, jotka ovat pääosin jo hellittäneet. 



Lähellä kotiakin voi sattua

Vaimo ehti 500 metriä kotoa kun pihalta peruutettiin auton vasempaan etukulmaan. Nuori vasta ajokortin saanut poika oli lähdössä ajelulle isänsä autolla. Matka tyssäsi siihen ja vaimo soitti minulle ja poliisille. Säikähdin ja veivasin niin nopeasti kolaripaikalle kuin  polkupyörällä pääsi. Siitä selvittiin pelkällä säikähdyksellä ja pienillä pelti vaurioilla. Poikaa nolotti ja lohduttelimme häntä, että sitä sattuu ja onneksi selvittiin näin vähällä. Vaimokin pääsi jatkamaan matkaa Seinäjoelle lastenlapsien kanssa.
 
 

2 kommenttia:

  1. On kyllä hurjaa, kuinka liikenteessä voikin sattua, vaikka ei se aina olisi itsestä kiinni. Tuttu kertoi, että hän juuri myös joutui kolariin, jossa joku tuli kolmion takaa. Pieni lommo tuli, mutta menee kuulemma kolarikorjaukseen. Onneksi ei pahemmin käynyt. Tuo Pohjantie varmasti on semmoinen paikka, missä usein sattuu ja tapahtuu.
    https://porvoonautopiste.fi/

    VastaaPoista
  2. Onkin paljon tapahtunut. Meidän tuttava myös joutui kolariin. Ei onneksi mitään käynyt kenellekään, ainoastaan peltivauroita. Auto lähtee nyt kolarikorjaamolle ja ystäväni selvisi säikähdyksellä. https://siroauto.fi/palvelut/kolarikorjaamo/

    VastaaPoista