Kuinka laumanjäsenten tulee toimia?

Kommelluksia koirien kanssa

Ensimmäiset koirani koulutin verrattain hyvin 1970-luvulla. Ne tottelivat peruskäskyt, kulkivat rinnalla ilman talutinta toinen toisella puolella ja toinen toisella puolella.

Koirat olivat todella kilttejä, eivät mitään riidan haastajia. Veljelläni oli kettuterrieri jonka ärhäkkyyttä hän ihaili. Koira härnäsi usein rauhallista Demon-koiraani joka ei ollut siitä moksiskaan. Veljeni tuumasi, että katso nyt kun Peni antaa kyytiä koirallesi.

Sitten erään kerran Demonin mitta tuli täyteen ja se hermostui niskassa roikkuvaan lajitoveriin. Se ärähti kerran jolloin ärhentelijä oli maassa selällään koivet jäykistyneinä kohti taivasta. Sen jälkeen veljeni ja hänen koiransa olivat hiljaa. Eivät terrieri eikä isäntä sen jälkeen ärhennelleet.

Omistajan ensimmäinen hermostuminen

Ulkoilutin Demonia Puolivälinkankaalla joskus talvella 1974. Koira juoksi vapaana ja minun pyöräillessäni, näin se sai reipasta liikuntaa. Koiran juostessa edellä ohitimme poikalauman jolloin porukan johtaja karjaisi koiralle säikäyttäen sen. Adrenaliini arvoni olivat jostakin syystä kohollaan, eivätkä nuoren miehen testosteronitkaan kovin matalalla olleet. Pyöräillessäni ohi hihkaisin kaverin korvaan täysillä BÖÖ!

Siitä jengi riemastui ja he lähtivät juoksemaan perääni. Kiihdyksissä kun olin en malttanut jatkaa matkaa vaan pysähdyin. Heitin pyörän maahan ja jäin odottamaan meluavaa laumaa. En ollut harrastanut mitään itsepuolustuslajeja, mutta ajattelin hyökkäyksen olevan paras puolustus, päätin  pudottaa porukan pomon ja katsoa mitä sitten tapahtuu.

Jengin johtaja juoksi ensimmäisenä luokseni uhaten tappaa minut. Tempaisin häntä välittömästi turpaan, jolloin kaveri lensi takapuolelleen ja muu porukka pysähtyi kuin salaman iskusta. Tyyppi istui maassa ja uhosi vielä itkuisella äänellä tappavansa minut. Otin lunta maasta ja tarjosin sitä hänelle todeten, että anna olla viimeinen kerta kun säikyttelet toisten koiria. Sitten vedin hänet pystyyn ja kättelimme. Se oli siinä.

Koirien välienselvittely

Asuimme Pyykösjärvellä piharakennuksessa ja päärakennuksessa asui myös vuokralainen. Heillä oli pienehkö piski joka räksytti mutta ei ollut aggressiivinen kuin sotilaille joiden manttelin helmoissa se roikkui jos sai kiinni. Syksyllä 1974 se oli todella sairaana maaten vain sisällä. Joku sitä kuitenkin ärsytti, kun päävuokralainen avasi oven se syöksyi sisältä isomman koiramme Zeon kimppuun. Omistaja juoksi tappelevien koirien luokse, mutta ei uskaltanut muuta kuin yrittää taluttimella pyydystää omaa koiraansa. Juoksin ulos, katsoin hetken hampaat irvessä murisevia ja taistelevia koiria, tartuin salamannopeasti kiinni pannoista ja tempaisin ne irti toisistaan. Onneksi ei sattunut sen pahemmin.

Koiran puolustaminen

1975 muutimme kerrostaloon Nokelan kaupunginosaan ja hävitimme isomman koiran. Ulkokoiraksi oppinut Demon alkoi tulla kärttyisäksi. Kesällä 1976 pyöräilin vanhempieni luokse Pyykösjärvelle, kun Paulaharjun koulun kohdalla metsästä juoksi Samojedi alkaen äristä. Pysähdyin ja komensin Demonin viereeni istumaan. Ennen niin kiltti koira alkoi myös murista. Mietin, että mitä minä nyt teen? Ainoastaan shortsit, T-paita ja sandaalit ylläni etsin katseellani jotakin kättä pitempää riidanhaastaja koiran lähestyessä niska köyryssä. Mitään asetta ei löytynyt.

Päätin kuitenkin puolustaa laumanjäsentä vaikka paljain käsin. Keskityin adrenaliinin virratessa jäseniini. Kun Samojedi hyökkäsi monotin sitä täysillä leukaan niin että sen hampaat kilahtivat yhteen. Tilanne oli ohi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin uhkailijan juostessa vinkuen takaisin metsään. Muistona tästä oli kivistävä mustelma jalkapöydässäni.

Kolmas koira

"Presidentillinen" koira, Bostonin-terrieri Camilla oli vilkas mutta säyseä koira. Sen kanssa en joutunut kahnauksiin. Mitä se nyt oli Tarja-vaimon kanssa yrittänyt pistää poskeen jonkun pienen "karvapallon" vaikka ei itsekkään suurensuuri ollut. Tarja oli repinyt Camillan leuat auki saaden erotettua koirat. Villakoira ei vahingoittunut, omistaja oli vain ollut lähellä sydänkohtausta. Hetken oli ollut muistona karvatuppo Camillan suupielissä.

Kiltti Jaska

Jaska on ollut kolmasosan 10½-vuotisesta elämästään meillä. Olemme sen kolmannet omistajat. Rauhallinen, tyyni, kiltti, avoin, sivistynyt.... ovat vain muutamia ventovieraiden lausumia mielipiteitä koirasta ja yhdymme näihin mielipiteisiin. Ainoa Jaskan huono ominaisuus on liika tuttavallisuus jonka vuoksi Jaska on saanut muilta koirilta muutaman kerran selkäänsä.

Jaska ei räyhää, ei hauku, ei uhittele paitsi tarvittaessa, siis kerran jolloin se puolusti emäntäänsä reuhaavalta postilaatikon omistajalta. Jaska oli lirauttanut väärään paikkaan josta kimpaantunut mies ei ollut lopettanut anteeksipyynnöistä huolimatta. Aikansa takaviistossa odotettuaan se otti pari askelta eteenpäin veti komean hammaskalustonsa esiin matalasti muristen. Mellastus oli loppunut siihen kuin veitsellä leikaten.

Älä koskaa ulkoiluta koiraa kiihtyneessä mielentilassa!

Sekin on sitten koettua, että omistajan kattila kuohui totaalisesti yli. Olisihan sen voinut muutenkin ja fiksummin hoitaa, mutta kun pinna paloi niin se paloikin pelottavan kirkkaalla liekillä.

En ehtinyt pyöräillä Jaskan kanssa kuin parisataa metriä, kun se pysähtyi fleksin päässä haistelemaan ja jäin odottamaan sitä. Tien toista puolta tuli mies ja pieni koira.

Seurasin Jaskaa, mutta en ehtinyt komentaa sitä kun se jo ryntäsi tien toiselle puolelle tutustumaan pikkuhauvaan. En saanut vedettyä sitä takaisin kun fleksi oli polkupyörän sarvessa. Mies tempaisi koiransa syliin ja alkoi posmeltamaan, että pidä koirasi kiinni.  Totesin, ettei se mitään tee. Kiivas moittiminen vain jatkui.

Tämän olisi voinut lopettaa tähän kysymällä, että mitä se Jaska nyt sitten teki? Mutta ei!

Adrenaliinit olivat liian kohollaan ja aloin hattuilemaan takaisin. Sanailu jatkui molemmin puolin enkä hillinnyt itseäni sapen kriittisen kiehumispisteen kynnyksellä vaan lähestyin kaveria ollen vain muutaman sentin päässä hänestä. Räksytyksen jatkuessa sekä aikamme loitottua ja lähestyttyämme kaveri tuuppasi yllättäen minut nurin niin että kaaduin pyörän kanssa jonka etukori meni solmulle. Jaska-koira katsoi viisaasti etäämmältä silmät ymmyrkäisinä ihmetellen, että mitä tämä oikein.

Veret kohisivat suonissani sisäerityshormonit olivat tapissaan. Pomppasin pystyyn ja nyt oli todella pienestä kiinni etten liipaissut häntä turpaan. Itsepuolustuslajeja harrastaneena tiedän kuitenkin vastuuni ja sain vaivoin hillittyäni itseni. Onneksi tietä tuli auto ja minun täytyi kerätä polkupyörä pois keskeltä tietä. Myös tämä esti riidan eskaloitumisen fyysisemmän tappelun tasolle. Sitten vielä äijä oli vielä kutsumassa poliiseja. Totesin, että kutsutaan vaan ja olisi pitänyt kutsua.

Ruttuinen etukori!

Pyöräilin vielä hänen rinnalle kysyen kuinka korvaat tämän korin. Ei aikonut korvata. Katsoin parhaaksi jatkaa tulistunutta matkaani, ettei olisi tullut tehtyä enää mitään ajattelematonta.

Kerroin tapauksen seuraavalle kohtaamalleni koiran omistajalle, joka hämmästeli tapahtunut, sillä hänen kuin muidenkin mielestä Jaska on todella kiltti koira.

Stressihormonitasojen laskettua, alkoi rintakehässä tuntua kipua, ilmeisesti taisin reväyttää rintarankani kaatuessani. Tämä oli vakava opetus hillitä hellä luonne ;)

Koira joka käänsi pään!

Koira joka tuli pyytämättä, yllättäen ja käänsi pään!

Demon, todella nätti ja rauhallinen koira, ainakin pystykorvan, collien ominaispiirteitä omaava.

Zeo oli suurikokoinen junttura aina saksanpaimenkoiran ja karhukoiran perimällä varustettu hulmu.

Omistin 70-luvulla kaksi komeaa seropia. Niiden jälkeen en aikonut enää alkaa koiran omistajaksi. 80-luvun lopulla jouduin hankkimaan koiran "syyn" ollessa veljeni. Meillä oli ollut lainassa hänen videonauhurinsa ja olin usein kysynyt voisimmeko palauttaan sen. Vastaus oli aina, ettei hän sitä tarvitse. Kerran hän sitten soitti, että voisitko tuoda nauhurin hänelle. No olin jo niin tottunut siihen ja elokuviakin oli tullut nauhoitettua melkoisesti, että palauttaminen ei ollutkaan enää niin helppoa. Vein videon veljelleni ja kävimme Reiman kanssa ostamassa oman videonauhurin. Kotiin tultua tuli väkevää palautetta, kun olin mennyt ostamaan VHS-nauhurin lupaa kysymättä ja tiukka vaatimus koiran hankinnasta jota vastaan olin ollut. Koska olin tehnyt niin anteeksi antamattoman virheen aloin tutkia vaihtoehtoja ja valinta osui bostoninterrierin.  Harmi vain, että mukava koira oli niin sairas toisin kuin rotuyhdistyksen puheenjohtaja kehui. Tämän jälkeen päätin, että enää ei tule koiraa minun kotiini vaikka mikä olisi. Kehotin kaikkia tuttujani olemaan ottamatta koiraa, koska niistä on niin suuri huoli ja vaiva. Jatkoin tätä 15 vuotta.

Mukavan vilkas ja iloinen Camilla koira isäntänsä sylissä.

Ihmetystä riittää uudessa kodissa.

Välillä ramaisee vaikka virtaa kyllä riitti kyllä muille koirillekin.

Reima ja Camilla tutustuvat toisiinsa. Siitäköhän Reima sai innostuksen korvakoruihin,                                                       kun Camilla puraisi reiän hänen korvalehteensä?

Jaska aloitta pehmityksen

Sitten meille tuli tyttären koira viikonloppuhoitoon, vastoin toiveitani. Tiedättehän, ettei miehen sana paina mitään vaimon päättäessä kuinka toimitaan. Koira oli portugalinvesikoira, Jaska nimeltään. Olin huolissani miten se käyttäytyy vieraassa paikassa ja saammeko nukkua lainkaan. Jaska otti tilanteen hallintaan tyylikkäästi, se oli kuin kotonaan. Illalla Jaska asettui sängynpäähän lattialle nukkumaan kuten se olisi nukkunut siinä aina. Viikonloppu meni erinomaisesti, Jaska ilmiselvästi pehmitti minua.

Jaska tuhtissa turkissa.

Vuotta myöhemmin koira tuli meille pitemmäksi aikaa tyttären muuttaessa väliaikaiseen asuntoon jossa ei saanut pitää koiraa. Koska olin työttömänä päiväohjelmaan kuului kolme 30-45 minuutin ulkoilutusta. 

Trimmattuna Jaskaa ei meinaa tuntea samaksi koiraksi.

Tottelevainen personal trainer

Parin kuukauden jälkeen sain töitä. Jaska oli ensimmäisen päivä yksin kotona ja mitä hän olikaan tehnyt? Vaimon muotoillut pohjalliset olivat jääneet lattialle ja kotiin tultuamme niistä ei ollut kuin riekaleet jäljellä. Otin käteeni sen mitä oli jäljellä ja kysyin Jaskalta painokkaasti, että mitä sinä olet tehnyt. En koskenutkaan koiraan vaan yritin näyttää pohjallisten riekaleita. Jaska meni maata, alkoi täristä ja käänsi päätä aina toiseen suuntaan. Kysyn vaan, etteikö luontokappale tajua mitä se on tehnyt. Tämän puhuttelun jälkeen Jaska ei ole kajonnut mihinkään mikä on aika hyvin silloin jo 7-vuotiaalle koiralle.

Kesän saapuessa ajattelin pyöräillä työpaikalle jonne oli 25 km. Kahdeksan vuotta aiemmin omasta mielestä kovemmassa kunnossa pyöräilin kilometrin lyhemmän työmatkan ja illalla 8 km ennen kotia voimani loppuivat  tyystin. Makasin loppuillan reporankana sohvalla. Nyt pyöräily meni molempiin suuntiin vaivattomasti. Kotimatkaankin kului aikaa 10 min vähemmän kuin kahdeksan vuotta nuorempana. No mikä tähän oli syynä? En tullut muuhun tulokseen, että kaikki oli Jaskan ansioita. En ollut harrastanut muuta liikuntaa, kuin Jaskan ulkoilutusta. Aiemmin kävely liikuntana on ollut mielestäni aivan toisarvoista. Luulin, että ainoastaan liikunta joka hengästyttää ja hikoiluttaa nostaa kuntoa. Jaska kumosi tämän harhaluulon.

Jaskan omistussuhde muuttui

Elokuussa palautimme koiran omistajalleen. Jaska oli kuitenkin toista mieltä, se oli ikävöinyt niin voimakkaasti, että tytär kysyi ottaisimmeko Jaskan omaksi? Syyskuussa 2011 meistä tuli Jaskan kolmannet omistajat.

Jaska virallisessa ulkoasussa.

Kaikki tuttavamme ovat ihmetelleet Jaskan hienoa luonnetta. Kerrankin pyysin serkkuani juttukaveriksi lähtiessäni purkamaan poikani Reiman taidenäyttelyä Kajaanista. Perille päästyämme totesin, että odota hetki kun käytän Jaskaa kävelyllä. Serkkuni hämmästyi ja tokaisi, että mitä hittoa, sinullako on koira mukana, enpä ole tuollaista ennen tavannut, kun en mitenkään huomannut sen olemassaoloa.

Ennen kuin olin tavannut Jaskan ihmettelin, että minkä ihmeen portugalinvesikoiran Barack Obama hankki, eikö hän parempaa rotua löytänyt. Nyt tiedän, että Yhdysvaltain presidentti teki oikean valinnan.

Oppivainen kaveri lähes aina mukana

Jaskalla oli omia vinkeitä jotka on saatu karsittua melkein kiitettävästi. Se on todella oppivainen. Vaimo opetti ettei naapurien portinpieliin eikä postilaatikoille merkkailla ja homma on mennyt perille, jos se haistelee vähän pitempään toteaa vain, että ei Jaska ja matka jatkuu luvallisille statuspäivityksille. Puut ja aurauskepit Jaska kiertää taluttajan puolelta ja jos se kauas metsään ulostaessaan lähtee takaisin väärältä puolelta puuta sanoo vain, että kierrä Jaska ja se palaa takaisin kiertäen puun oikealta  puolelta.

Löytyy sopivasti myös vahtiviettiä.

Ulkoiluttaessa niin kävellen kuin pyörällä, Jaska oppi erittäin nopeasti käskyn tätä puolta. Vaikka se juoksee seitsemän metrisen flexin päässä edessä tai takana se kulkee sovitulla puolella tietä.

Jaska on lähes aina mukanamme liikuimme sitten, kävellen, pyöräillen tai autoillen. Jaskan kanssa kulkiessa hermo lepää ja ajatus lentää. Luontoa huomioi aivan toisella tavalla kuin ennen. Niin ihmisten kuin eläintenkin kanssa tulee juteltua. Kävelyreissut ovat todella antoisia, terveellisiä ja siinä sivussa myös kunto pysyy hyvänä aivan huomaamatta.

Karva kasvussa ja Jaska tarkkaavaisena.

Jaska on enemmän kuin koira, se on todella hyvä kaveri.

Jaska todellakin on kääntänyt pääni ja nykyään ihmisten kanssa jutellessa kehotan heitä hankkimaan koiran, sillä siitä on niin paljon enemmän iloa kuin vaivaa. Me nautimme Jaskasta, emmekä tarvitse muuta personal traineria!

Ainoa puute on kun Jaska on "vesikauhuinen", eikä se halua uida! Jaska tulee erinoimaisesti toimeen myös lasten kanssa huomioiden heidät todella hienosti. Eikä Jaskalla ole vaikeuksia muiden koirien kanssa, se on vain joskus liian tuttavallinen ;) 

Jaska jaksaa vielä vaikka 25.2.2019 ikä on jo 14 vuotta ja 9 kuukautta.

Kesällä 2018 tuli uusi yllätys!

Olimme päättäneet, ettei meille tule koiraa Jaskan jälkeen. Jälleen tapahtui pyytämättä ja yllättäen, että meille tuli koira "hoitoon". Syynä oli sen häiriökäyttäytyminen. Pahasti näyttää siltä, että tästäkin tulokkaasta tulee meidän kaveri!

Kutsun sitä rotaksi, koska se on niin pieni rimppakinttu. Ramsa on  kääpiöpinserin ja chihuahuan sekoitus. Ainoa josta en pidä on sen räksyt-täminen.  Tämä "tyyppivika" periytyy molemmilta roduil-ta. Ramsa on todella oppivai-nen yksilö ja sen oikea nimi on Rammstein.

Onneksi metelöinti on vähentynyt, vaikka sille tulee välillä yllättäviä haukkupuuskia. 

Ramsa on yllättänyt minut positiivisesti, sillä se on todella kova saunomaan. Aina kun olen menossa saunaan sen kipaisee saunan oven alta odottamaan lauteille pääsyä. Oikein mukavan hellyttävä tulokas ja erinomainen saunakaveri! 

Tässä linkit muutamaan videoon Ramsasta:

https://youtu.be/z1AJKMZx-5w

https://youtu.be/eEW8NbWnM_w