Asevelvollisuus

Sillä on muutakin merkitystä kuin maanpuolustus

Asevelvollisuus tarkoittaa valtion määrittelemää kansalaisen velvollisuutta osallistua valtion puolustukseen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen takaamiseen jne.

Mielestäni sillä on paljon suurempi merkitys kuin pelkkä maanpuolustuksellinen.

Kasvatuksellinen askel aikuisuuteen

Monet toteavat, ettei armeijassa opi muuta kuin lintsaamaan. Onhan sekin jotakin, eikö se ole yhdenlaista selviämistä vaikeista tilanteista.

Suurin osa asepalvelukseen astuvista asuu sitä ennen kotona. Kun joudut omasta yksityisestä huoneestasi kymmenen hengen tupaan, vieraiden kaverien sekaan, on jo se melkoinen tulikoe.

Oli niin ennenkin, mutta erityisesti nykyään nuoriso on saanut tehdä vain sitä mikä huvittaa. Jos ei ole huvittanut, niin lyödään läskiksi, eikä tehdä mitään. Armeijan palvelukseen astuttaessa nuoret siirretään äidin helmoista ja isän lahkeista miesten kouluun.

Eteenkin yksinäiselle lapselle tai lähes sellaiseksi itsensä kokeneelle se on todellinen miehuus-/naiseuskoe. Kaksilapsisen perheen kuopuksena, melkein pilalle lellittynä, se oli ensihetkinä todella ahdistava kokemus. Yllättävän nopeasti siihen kuitenkin sopeutui.

Ryhmähenki

Tupa Petsamon ryhmä

Oivalsin seuraavan vasta reilu neljäkymmentä vuotta asepalveluksen jälkeen. Entisenä koulukiusattuna olin ollut armeijassa ensimmäisen kerran samanikäisten joukossa jossa minua ei kiusattu. Oli todella rohkaisevaa päästä tasavertaiseksi ryhmän jäseneksi.

Kaikesta komennettavana olemisen vastenmielisyydestä huolimatta armeijassa oppi toimimaan tiiminä toinen toistaan tukien. Siellä kaikki ovat samalla viivalla koulutuksesta tai perhetaustasta riippumatta. Toki sielläkin on sooloilijoita kuten elämässä yleensä, mutta ne eivät pääse häiritsemään muiden toimia.

Opitut taidot

Aseenkäsittelyn ja -käytön alkeiden oppiminen, sekä niihin liittyvät turvallisuus näkökohdat. Aseiden osat, purkaminen ja kasaaminen, ammukset. Erinomaisesti valvotut kovapanosammunnat niin pienemmillä kuin suuremmilla aseilla.

Poikani oli ollut työporukalla ulkomailla ja he olivat käyneet ampumaradalla jossa oli he olivat ampuneet myös konetuliaseilla. Asevelvollisuuden suorittanut poikani totesi, että kyllä suomalaisilla on aseiden kanssa toimiminen, käyttö ja tarkkuus aivan toisella tasolla kuin muun maalaisilla joita myös oli ampumassa. Kiitos asepalveluksen.

Apuja myös työelämään

Erikoistuessa oppii myös taitoja joista voi olla hyötyä myös myöhemmässä elämässä ja ammateissa. Omalta osalta ne taidot jotka hioin armeijassa huippuunsa ovat seuranneet ja auttaneet minua yli neljäkymmentä vuotta, vaikka niiden käyttö oli kymmenen vuotta telakalla

Opettelin kansalaiskoulun liikelinjalla kaksi vuotta konekirjoitusta huonolla menestyksellä. Kävin myös yhden lukuvuoden Työväenopistolla, muka opettelemassa konekirjoitusta. Syynä siihen olivat jengimme pimut, jotka menivät sinne opiskelemaan ja oma oppiminen oli vain sivuseikka.

Ammattikoulun sähkölinjan seurauksena palvelin viestikomppaniassa. Erkki-serkku kehotti minua yrittämään kirjuriksi, jota tehtävää karsastin sotilasfarssien luoman kuvan vuoksi. Pitkän harkinnan jälkeen päätin pyytää tähän tehtävään, mutta komppanian päällikkö vain nauroi, että tuonne aliupseerikouluun sinä joudut.

Jostakin syystä minut valittiin alokasajan lopussa kirjuriksi. Se oli todella vastuullinen ja itsenäinen toimi. Puoli vuotta lähes joka päivä koneella kirjoittamalla kymmensormijärjestelmän taitoni hioutuivat huippuunsa. Taidosta on ollut kolmekymmentä vuotta kestäneellä suunnittelijan uralla todella suuri apu.

Armeijan varusmiesten esimieskoulutusta on moitittu vanhanaikaiseksi ja käytäntöön soveltumattomaksi. Pomoni kanssa jutellessa hän totesi, että missä muussa johtajakoulutuksessa sinä joudut ottamaan konkreettisesti vastuun ryhmästä tai joukkueesta? Varusmiespalveluksen reservin aliupseeri- ja upseerikoulutuksessa joudut suuren miesjoukon eteen, konkreettisesti ei teoreettisesti, komentamaan heitä eri tehtäviin ja saada heidät vielä tekemään ne.

Sietokyvyn kasvu

Mitä asevelvollisuuden täyttäminen merkitsee? Suuri osa suorittaa asepalveluksen alusta loppuun, mutta on myös niitä jotka luovuttavat. Selvittäessään tämän pienen tulikokeen läpi on se eräänlainen näyttö siitä, ettei luovuta helposti. Se on osoitus, ettei ensimmäisten vaikeuksien tullessa eteen lyödä heti kintaita tiskiin ja anneta periksi!    

Olen kuullut kerrottavan, että sivarit ovat hankalia työntekijöitä. He ovat paljon egoistisimpia eivätkä siten sopeudu ryhmätyöskentelyyn samalla tavalla kuin armeijan käyneet. Tätä kannattaisi tutkia enemmänkin!

Maanpuolustuksellinen merkitys?

Kun suurin osan aikuisväestöstä on koulutettu ja he pystyvät tarvittaessa toimimaan on se jo pelote ja varoite. Kyllä hyökkäystä suunnitteleva laskee ja tutkii tarkasti onko mitään järkeä toteuttaa aikeensa, jos vastassa on koulutettu kansa, jolla on tarvittaessa aseet kourassa ja he osaavat niitä myös käyttää.

Puhuttelemani 95-vuotias veteraani Sulo Hakala totesi, että oli todella hyvä kun heidän asepalveluksensa oli Talvi- ja Jatkosodan välissä. Sinä aikana ehti oppia kaiken tarpeellisen. Hän sääli niitä jotka joutuivat sotatilassa pikakomennuksella rintamalle ilman riittävää koulutusta. He olivat hätää kärsimässä.

Olen täysin samoilla linjoilla Kenraali Gustav Hägglundin kanssa "Suomen puolustus on vahva ja perustuu asevelvollisuuteen. Siitä meillä ei ole kerta kaikkiaan ole varaa luopua."

Rauhanpuolustus

Jos vaikka olisi kuinka "sotahullu" konfliktien kannattaja niin kyllä ne tunteet rapisevat varusmiespalveluksessa. Se on oikeaa ja todellista rauhantyötä.

P/S

Olen ylpeä kun kaikki kolme poikaani ovat suorittaneet asevelvollisuutensa.

Tämän kaiken kirjoitettuani en toivo enkä halua sotaa, sillä siinä kärsivät kaikki niin hyökkääjät, puolustajat kuin viattomat siviilit. Silti siihen on hyvä varautua ettei meitä viedä kuin pässiä narussa.

Helpompi lapsia on tehdä kuin kasvattaa

Kun lasten kasvatuksesta ja kurista on ollut niin paljon puhetta ajattelin laittaa oman lusikkani soppaan!

Rakkautta ja rajoja. Yksinkertaisen yleispätevä ohje, mutta sen noudattaminen on jo paljon vaikeampaa.

Sain lapsena rakkautta ja rajojakin oli, mutta niistä lipsuttiin. Vanhempien täytyy sopia yhteiset pelisäännöt joita sitten kumpikin noudattaa. Meillä isä kävi töissä ja tienasi, äiti hoiti kodin ja lapset. Huomasin jo pienenä, että äiti oli se heikompi lenkki. Jos isä komensi juoksin äidin helmoihin ja hän pyörsi isän määräykset. Tunsin, että se oli väärin isääni kohtaa ja koin tietynasteista syyllisyyttä, kuitenkin käytin tilannetta härskisti hyväksi.

Veljelleni oli varmaan järkytys hänen menettäessään asemansa perheen ainoana lapsena liki seitsemän vuoden jälkeen!

Vanhemmat eivät voi olla kavereita eikä heidän kuulu olla vain mukavia, vaan heidän tehtävänä on olla turvallisia sekä päättäväisiä isiä ja äitejä. Tarpeen vaatiessa on otettava esiin asioita jotka eivät itsestäkään ole mukavia, mutta ovat tärkeitä lapsen tulevaisuuden kannalta!

Sain kotona tehtäväksi kotitöitä, mutta jos vain halusin tai huvitti. Jos ei miellyttänyt, haluttanut tai saanut tehdä kuten itse halusi luistin töistä omiin leikkeihin. Elämässä kaikki ei ole mukavaa ja aikuisena joudut tekemään tehtäviä ja töitä joista et pidä tai halua tehdä. Onko se oikein, että opit lusmuilemaan ja pakenemaan aina äidin helmoihin.

Usein vanhemmat tekevät kaiken lasten puolesta, pukevat, ravitsevat, siivoavat, ostavat mitä he haluavat, noudattavat heidän pienintäkin toivettaan. Tokko he sillä pahaa tarkoittavat, mutta silottavatko he lasten tien liian helpoksi? Suojellaanko lapsia liikaa? Oppivatko lapset myös pettymään? Kuten vanhemmuus blogissani mainitsin kotiympäristöni oli todella turvallinen ja suojattu. Serkkutyttöni totesi kerran todella osuvasti, että olemme kasvaneet pumpulissa. Varmaan hänkin oli pohtinut samoja kasvatuksellisia kysymyksiä.

Koska en osannut pukea kovinkaan hyvin urheilutunnit ja terveystarkastukset olivat minulle kauhun paikkoja. Olin aina viimeinen yrittäessäni hädissään pukeutua, saattoivatpa koulukaverit hymähdelläkin osaamattomuuttani. 

Pieni herrasmies?

Kotona ruoat muusattiin aivan kuin ne olisivat Pilttiruokaa. Kaikki tuotiin valmiina eteen, mitään ei tarvinnut tehdä. Vuotta en muista, mutta mieleeni on tallentunut se  kun katsoin televisiosta Wimbledonin tennisturnausta eikä äiti ollut passaamassa minua. Nälkä alkoi yltyä ja rohkenin mennä ruokakaapille josta löysin näkkileipää ja voita. Tein useamman voileivän jonka jälkeen palasin TV:n ääreen. Ette voi uskoa kuinka hyvältä ne itse tehdyt eväät maistuivat. Karaisu on tärkeää, mutta todella tärkeitä ovat ne onnistumisen tunteet jotka voivat tulla hyvinkin pienistä asioista ja tekemisistä.

Koska olin melkeinpä pilalle hemmoteltu ja lellitty minulla oli koulukavereideni kanssa vaikeuksia, olin useita vuosia koulukiusauksen kohde. Oli minulla joku kaveri luokaltani, mutta ei niitä montaa ollut. En ollut oppinut sopeutumaan, olin liian naiivi, arka ja rehellinen, olin erilainen! En osannut puolustautua, otin kaikenlaiset sanomiset liian vakavasti ja yritin selittää väärinkäsityksiä oikeiksi jolloin kiusaajat vain yltyivät huimiin suorituksiin.

Toki kaikkea en saanut, kuten mopedia, jota toivoin mopoiän lähestyessä. Kuitenkin vanhempani olivat kaukaa viisaita ja ostivat minulle kaitafilmikameran ollessani 17-vuotta. Siitä on ollut enemmän iloa kuin moposta konsanaan ja kuvaamisen satoa löytyy myös youtube-kanavaltani.

Kiitos vanhemmilleni suhteellisen kalliista sijoituksesta!

Armeijan tarpeellisuutta ja sen kasvatuksellista merkitystä väheksytään. En itsekään pitänyt varusmiespalveluksesta, vaikka olin lapsena jonkin asteen sotahullu. Siellä oppii ainoastaan lintsaamaan, toteavat useat. Kuitenkin armeija on monelle ensimmäinen paikka jolloin olet pitkiä aikoja poissa kotoa. Minullekin se oli yhdenlainen vieroitus äidin helmoista. Olin kotona kuin ainoa lapsi suuren ikäeron vuoksi, saaden olla kuten halusin muita huomioimatta. Armeijassa majoitutaan kymmenen hengen tupaan joka ei ole millään tavalla kodikas. Jouduin sopeutumaan ja ottamaan huomioon myös muut. En voinut sanoa, ettei minua huvita vaan käskyjä täytyi noudattaa. Kuitenkin armeija oli ensimmäinen paikka jossa minua ei kiusattu ja minut hyväksyttiin porukkaan tasavertaisena. Armeijan läpi käytyään oppii selviytymään muistakin tilanteista.

Jos antaa vain löysää lapset menevät niin pitkälle kuin pääsevät. Vapaus ja vastuu ovat toisiaan täydentäviä osia, vapautta ei voi eikä saa antaa ilman vastuuta itsestään ja teoistaan. Liekaa sopivasti löysäämällä, mutta tarvittaessa kiristämällä luo turvaa ja luottamusta molemmin puolin.

Myös viikonloppuisä voi antaa panoksensa kasvatukseen.

Tiedän kokemuksesta kuinka rajoja venytetään ja vanutetaan. Jos siihen antaa mahdollisuuden lapsi käyttää sitä häikäilemättä hyväksi jos se sallitaan vaikka hänen omatuntonsa kolkuttaisi. Isän pinna oli todella pitkä, mutta kerran ylitin hänen sietokykynsä rajat. Olin noin kymmenen vuotta kun isä komensi minua, lähdin karkuun ajatellen, että ei tuo minua saa kiinni. Juoksimme peräkkäin pitkin kylänraittia, kunnes tunsin isäni tiukan otteen. Vanttera isäni oli juossut minut kiinni jonka jälkeen hän kuljetti minua niskasta roikottaen niin että jalat hädin tuskin maahan koskivat. Naapuruston ihmiset tuijottavat ikkunoissa, kyllä se hävetti ja nolotti. Isä raahasi minut ullakkohuoneeseeni, otti tuppiremmin esiin ja roimi sillä pitkin takamustani. Yritin vielä panna vastaan niin että pääni kolisi seinään. Isä jatkoi ja kysyi joko uskot ja lopulta täytyi myöntää, että kyllä uskon!

En saanut estoja tästä tilanteesta, mutta isäni tienasi sillä itselleen munat! Minulle osoitettiin missä on raja ja mitä sen ylittämisestä seuraa. Olen onnellinen tästä tapahtumasta. Nämä olivat ne kaksi kertaa jolloin isäni antoi minulle selkään, ensimmäisen- ja viimeisenkerran! Toki en kehota väkivaltaan, mutta joissakin tilanteessa kurittaminen on ainoa keino saada asia perille jos se ei muuten uppoa, mutta tavaksi sitä ei saa ottaa.

Myös koulunkäynti oli vaikeaa koska siellä piti tehdä mitä ei halunnut. Vaikuttiko opiskelun takkuisuuteen osaltaan myös se, että kotona sain valita aika vapaasti mitä tein vaikka siellä oli myös säännöt.

Hankkiessani kaksi monirotuista koiraa luin läpi monta koirankasvatusopasta. Näillä opeilla opetin koirani, ne tottelivat peruskäskyt, kulkivat rinnalla ilman talutinta toinen toisella puolella ja toinen toisella. Johdonmukaisuus ja päättäväisyys, rakkautta ja rajoja.

Koirankoulutus on onnistunut

Ennen perheenlisäystä muutimme isompaan asuntoon ja opetin koiraa, ettei se tule makuuhuoneeseen. Vaikka ovi oli auki se pysyi poissa huoneesta, korkeintaan kynnyksen toiselta puolelta katseli.

Radiossa eräs koirankasvattaja totesi, että koiran saadessaan valita on se niin ovela ja valitsee aina helpoimman tavan. Samoin on lapsi nimimerkillä kokemusta on!

Mielestäni koiran kasvatus oli opettavaista aikaa ja niistä opeista oli hyötyä myös lastenkasvatuksessa. Olen huomannut perheitä joissa koirat eivät tottele vaan tekevät mitä haluavat, myös heidän lapsensa käyttäytyvät miten käyttäytyvät. Paljon myöhemmin edellä olevan kirjoitettuani luin Cesar Millan Koirakuiskaajan parhaat neuvot ja siinä oli sivun 12 lopussa seuraavanlainen maininta: "Argentiinalainen herrasmies, joka kertoo käyttäneensä koirapsykologiani periaatteita omien lastensa kasvatuksessa"! Yhdyn tähän huomioon.

 

Mieltäni  lämmitti kun ventovieras ihminen kertoi minulle kuinka hän oli ihaillut poikieni käytöstä ja meidän välistä suhdettamme linja-autossa. Poikani olivat silloin neljän ja viiden vuoden ikäisiä, vuosi oli 1979-80. Meillä meni mukavasti ja suhteet ovat säilyneet vaikka he ovat jo aikuisia. Olen pyrkinyt antamaan neuvoja jos olen huomannut ne tarpeellisiksi tai niitä on pyydetty. Lapsiahan he ovat vanhemmille aina vaikka jo aikuisia ovatkin ja tekevät lopulta päätökset itse.

Aivan tavallinen oleilu riittää pienillä kokemuksilla höystettynä

Naapurien, isovanhempien ja sukulaisten kasvatuksellinen apu ei ole pahitteeksi vaan se on myös toivottavaa. Minulla oli naapureina myös kaksi sukulaisperhettä. Serkut opastivat ja ohjasivat niin hyvään kuin joskus myös pieneen pahaan. Osmo serkku jaksoi kärsivällisesti katsella ja kuunnella sekä kannustaa kun esittelin hänelle lapsellisia piirustuksiani. Hän myös auttoi hankalissa matematiikan tehtävissä.

Ei mennä siitä mistä aita on matalin. Johdonmukainen molempien vanhempien yhdessä laatimat sekä noudattamat kasvatus- ja lastenhoitometodit ovat kaiken A ja O. Ei mitään natsimeininkiä mutta jämäkkää ja turvallista huolenpitoa.

Kasvattaminen kestää hetken, mutta "kasvaminen" vie koko iän! Kaikki vanhemmat, olkaamme lapsikuiskaajia.

Jotkut hetket voivat olla merkittäviä!