Työsuojelu ennen ja nyt!

Kuinka työsuojelu on muuttunut ajan saatossa

Ajatus tämän kirjoittamiseen syntyi yrittäjien aamuriihessä 22.1.2020. Siellä Timo Ylitalo Vaiscom Oy:stä kertoi työsuojelusta ja turvallisuudesta.

1967-1970

Ammattikoulussa käytimme työmailla ollessamme kypärää ja haalareita. Työturvallisuudesta puhuttiin jonkun verran.

1970-1971

Ensimmäisessä työpaikassa sain haalarit, mutta ei muuta. Työskentelin ilman lakkia ja työkäsineitä omissa vanhoissa kengissä. Ei kypärää, kuulo-, silmä- tai hengityssuojaimia vaikka porasin iskuporakoneella betoniseinään reikiä kaapelin kiinnityspropuille. Betoninpölyä tuli hengitettyä ja kuulokin oli koetuksella. Ei ollut mitään perehdytyksiä tai työturvallisuus opastuksia. Täytyi vain pitää huoli itsestä, tarkkailla ympäristöä ja katsoa mihin seuraavaksi astuu, ettei siinä vain satu olemaan naula pystyssä oleva lauta tai lankku. 

1971-1977

Työskentelin useissa yrityksissä ja joista sai kerran vuodessa uudet haalarit. Kypärä kuului turvallisuus varustuksiin osassa yrityksiä, ei muuta. Eräässä kohteessa työskentelimme telineillä ja nokkamies totesi, että jos kaveri tipahtaa sieltä ilman kypärää, heittäkää hänelle ainakin kypärä viereen, että kaikki menee muka turvallisuus määräysten mukaisesti.

Erään kerran oli vakava tapaturma lähellä! Kairasimme maaperätutkimuksessa käsipelillä reikiä jalkakäytävällä. Yhdellä reiällä osuimme 20kV maakaapeliin jolloin koko Limigantulli meni pimeäksi. Eihän tämä vaarallista ole, kun mitään ei tapahtunut. Oliko se tuuria vai mitä? 

Pylvästöissä käytettiin pylväsvyötä ja asemointiköyttä. Ollessani urani huipulla maksimissaan 100 metrin korkeudessa minun piti käyttää tällaista yhdistelmää sekä kypärää. Olin nuorena suhteellisen hoikka ja vyö oli liian löysä. Nokkamies kiristi narulla takana olevat lenkit lähemmäksi toisiaan, ettei vyö olisi valahtanut alas vyötäröltäni. Porasin betonisen piipun sisäpuolelle kiinnitysreikiä kaapeleille ja valaisimille. Meteli oli melkoinen samoin betonin pöly. Ei hengitys-, silmä- eikä kuulosuojaimia. Keuhkot ja kuulo eivät tainneet siitä kovin paljoa tykätä ja kuulon puolella sen tänä päivänä huomaa. Silmiin ei onneksi sattunut lentämään kivensiruja.

Sama meno jatkui ja ensimmäinen työtapaturma tapahtui 1976 Pietarsaaressa Oy Wilh. Schauman Ab tehtaalla. Vedimme valmistuvan koivukuitulinjan katolla paksuja syöttökaapeleita. Suojavarustus oli niukkaa, kuten se siihen aikaan oli. Hyppäsin puolimetriä korkealta tasolta alemmalle tasolle ja jalassa vihlaisi. Nostin vaistomaisesti jalan ylös ja siinähän oli kiinni kakkosnelosen (50x100 lankku) pätkä. Tempaisin lankun irti ja jatkoin kaapelinveto töitä. Jonkun ajan kuluttua alkoi vanhassa lenkkitossussa tuntua märkää litinää. Keskeytin työteon ja otin kengän pois jalasta. Lenkkari oli täynnä verta. Päätin siirtyä tehtaan terveysasemalle. Ulkopuolisena työntekijänä minut passitettiin paikalliseen terveyskeskukseen. Siellä sain jäykkäkouristuspistoksen ja kolme päivää sairaslomaa.

Pohjolan kaapelin emalilankatehtaan rakennusvaiheissa tapahtui vakava työtapaturma työkaverille. Eräällä suurvirtakennolla oli tapahtunut oikosulku josta seurasi paha valokaari joka poltti asentajan kasvoja ja käsiä. Menimme myöhemmin katsomaan tapahtuman jälkiä ja ne olivat järkyttävät. Kennoa vastapäätä olevalla seinällä oli kolmeen metrin korkeudella sulan kuparin roiskeita. Kennon maalatut terässeinät sekä maalattu betonilattia olivat syttyneet kuumuudesta palamaan. Onneksi kaveri selvisi hengissä. Hänellä oli ollut punainen lippalakki josta löytyi vain palaneita suikaleita. Silloin tajusin kuinka onnekas olin silloin kairatessani 20kV kaapeliin ja olin selvinnyt siitä hengissä.

Edelleenkään ei ollut mitään työturvallisuus kursseja tai perehdytyksiä. Periaatteessa vastuu oli itsellä, täytyi olla tarkkana ja seurata ympäristöään silmät auki ja valppaana. Se oli parasta työsuojelua mitä oli tarjolla.

1978-1982

Edelleen varustus oli sama, työnantajalta sai uudet haalarit kerran vuodessa. En muista oliko jo verstaalla missä työskentelin käytössä kuulo- ja silmäsuojaimia, mutta ei turvakenkiä eikä muitakaan suojaimia käytössä. Sitten sattui toinen työtapaturma. Haukiputaalta tuli määräys mennä rakennustyömaalle Kemiin asentamaan nosturiin valaisimia. Porasin nosturin teräsrunkoon reiät valaisimien kiinnitystä varten. Ouluun päin ajaessa alkoi toista silmää poltella ja sitä ei pystynyt pitämään auki. Ajaminen oli todella hankalaa ja menin suoraan Oulun Yliopistollisen sairaalan silmäpoliklinikalle. Lääkäri tutki hetken silmää ja totesi, että täällähän on rautaa ja se on jo aivan ruosteessa. Sitten hän nappasi sen pois ja taisi määrätä jotain tippoja hoidoksi. Silmäsuojaimet olisivat ehkäisseet tämän tapaturman.

1985-1990

Teknikoksi valmistumisen jälkeen olin pääosin toimistotöissä joissa ei juurikaan työsuojelua tarvittu.

1991-1995

Ensimmäinen pitempiaikainen työkohde oli Pieksämäen Energian projekti. Siellä oli turvavarustuksena kypärä sekä työhanskat ja siinäpä se taisi olla.

Vuonna 1995 olimme silloisen Outokummun Cu-kuonarikastamon saneerauksessa Harjavallassa. Sain ensimmäiset turvakengät. Selvittelimme paikanpäällä laitetietoja sekä muita tarvittavia tietoja suunnittelua varten. Osastopäällikkö opasti ennen lähtöä, ettei sitä kuonapölyä kannata syödä, koska se sisältää raskasmetalleja sekä muita myrkkyjä. Se oli ainoa ohjeistus. Kuonarikastamolle oli eräs työntekijä jolle muut naureskelivat. Häntä pidettiin omituisen arkana, voisi sanoa jopa vainoharhaisena hänen käyttäessä kaikkia suojavälineitä. Kypärä, kuulo-, silmä- ja hengityssuojaimet kuuluivat hänen varustuksiinsa. Ilmeisesti ei ollut työkavereiden mielestä oikea äijä!

Perehdytys oli mitä oli, tai sitä ei ollut lainkaan. Suunnittelutoimistolta rikastamolle kävellessämme, ihmettelimme silloin tällöin vilkkuvaa merkkivaloa. Sen toiminnasta ei ollut kukaan maininnut, emmekä me sitä keneltäkään kysyneet. Vasta aivan loppuvaiheessa meille selvisi, että merkkivalon vilkkuessa siitä ei saanut kulkea. Silloin työkoneet piikkasivat kuonapadoista kipattuja kuumia kuona satseja. Ne olivat jähmettyneet, mutta sisältä vielä hehkuvia. Jos hehkuvat kimpaleet olisivat joutuneet tekemisiin veden, jään tai lumen kanssa olisivat kuonan kimpaleet voineet lentää mihin tahansa. Onneksi mitään ei sattunut.

1996-2001

Komennus Raahen Rautaruukille. Siellä alkoi olla työturvallisuus jo kohdillaan. Perehdytettiin jokaiseen projektiin. Tehtaan työturvallisuuspäällikkö kertoi vaaranpaikoista ja mitä voi tapahtua jos ei noudata huolellisuutta eikä turvamääräyksiä. Kypärä oli omalta työnantajalta jolta sain myös ensimmäiset turvakengät. Suojalasit taisivat olla Rautaruukilta samoin kuin suojakäsineet. Kuulosuojaimia kehotettiin käyttämään, mutta liian vähän niitä tuli pidettyä.

Aluksi terässulatolla pelotti liikkua koska sulan teräksen kipinäsuihkuja näkyi ympäri sulattoa. Kuljin ylimmällä tasolla enkä uskaltanut liikkua lattiatasolla. Pikkuhiljaa rohkeus kasvoi työkavereiden kanssa liikkuessa.

Silti perehdytyksissä oli vielä aukkoja. Työkaveri joka oli mukana konvertterin saneerauksessa, kulki konvertterien suuaukkojen puolelta vaikka ne olivat jo toiminnassa. Huomasin myöhemmin uutisen, muistaakseni Uudesta Seelannista jossa konvertteriin oli sitä ladatessa kierrätysmateriaalilla joutunut myös vettä joka oli aiheuttanut räjähdyksen jossa oli useampi henki kuollut. Uutisen jälkeen kulkureittini vaihtui konvertterien taakse.

Toisesta vaaran paikasta, josta usein kuljin, varoitti minua myöhemmin korjaamon sähköasentaja. Hän oli huomannut kulkureittini, joka kulki terässenkkojen lämmityspaikan alta. Silloin kun terässenkka siirrettiin siitä pois, senkan kannen tiilet hehkuivat tulipunaisina. Asentaja sanoi, että he ovat nähneet, kun kuumatiilivuoraus on irronnut kannesta ja pudonnut alla olevalle senkkaradalle. Kiitos neuvosta! Kiersin sen jälkeen tämän vaaranpaikan!

Kolmannen konvertterin saneerauksen ollessa lähes valmiina, sattui järkyttävä tapaturma! Ulkopuolinen koneasentaja oli oikaissut kaiteen yli alemmalle tasolle ja litistynyt niin pahoin, että oli menehtynyt. Koska projektit olivat menneet työsuojelullisesti todella hyvin, tämä oli erittäin ikävä tapaus. Itsestäkin tuntui erittäin pahalta nähdessäni sen, kun uhria kannettiin pois ruumissäkissä. Ajattelin, että jos uhrilla oli perhettä ja oli isä, hän ei enää koskaan palaisi kotiin.

Valukoneet valmistuivat ja vuorossa olivat jo lopetetun sintraamon pölynpoiston suunnittelu ja asennustöidenvalvonta. Rakennustyö oli jo pitkällä ja minua huolestutti kun mekaaniset asentajat olivat korkean sähkösuodattimen päällä. He laskivat tuulisella säällä monen metrin pituisia suodatin lamelleja suodattimen sisään. Kysyin mekaanisten töiden valvojalta, kuinka hän antaa työn tapahtua ilman mitään turvaköysiä ja vielä tällaisella säällä? Valvoja vain totesi, etteivät asentajat usko häntä!? Jos olisin ollut vastuussa niistä töistä, olisin kyllä keskeyttänyt työt välittömästi jos minua ei olisi uskottu. Onneksi siinä vaiheessa ei sattunut mitään.

Myöhemmin eräs työntekijä oli ollut rakennustelineillä ja hän oli saanut sairaskohtauksen ja kaatunut kaiteellisten telineiden korkealle tasolle. Siitä hän oli kierähtänyt ja pudonnut maahan. Tästä tuli tiukat tutkimukset ja telineet todettiin puutteellisiksi, kun telineen tasonpäällä ei ollut putoamisen estävää jalkalistaa. Tämä jalkalista olisi estänyt sairaskohtauksen saanutta kierähtämästä tasolta niin, että hän olisi pudonnut. Onneksi uhri ei kuollut.

Vuonna 2011 pölynpoisto jäi tarpeettomaksi kun sintraamon toiminta lopetettiin ja se suljettiin.

2002-2003

Neljäs kerta Kemiralla joka oli ollut aiemmin Rikkihappo Oy ja alkujaan Typpi Oy. Nyt oli vuorossa KOVA-projekti, Kemira Oulu voimalaitoksen automaation uusiminen. Työ oli selvittelyä kentällä eli voimalaitoksella ja uusimisen suunnittelua. Työturvallisuus oli kohentunut jo aivan eri tasolle mitä se oli ollut 30 vuotta aiemmin. Silti se ei aina pysty ehkäisemään tapaturmia. 

Voimalaitoksella tapahtui vakava tapaturma. Käyttömies oli ollut avaamassa tukkeutunutta raskaspolttoöljysäiliön putkea kun 90 °C öljy, joka on kuin paksua kuin terva, oli kuohahtanut säiliöstä käyttömiehen päälle. Se oli polttanut hän hartiat, rinnan sekä toisen puolen kasvoista vaikka hänellä oli ollut suojavarusteina kypärä ja suojavisiiri. Voimalaitospäällikkö oli ollut muun henkilökunnan apuna auttamassa tapaturman uhria. Auttajat olivat olleet jonkin asteisessa shokissa, jolloin uhrin oli täytynyt käskyttää heitä ruiskuttamaan vettä jäähdyttääkseen häntä ja soittamaan ambulanssin. Pahoja palovammoja saanut uhri palasi pitkän sairasloman jälkeen takaisin töihin.

2004-2011

Palasin takaisin Rautaruukille tai Ruukiksi nimensä vaihtaneeseen yritykseen. Työturvallisuus oli ottanut uuden askeleen parempaan ja sain ensimmäiset huomioliivit. Ne olivat todella laadukkaat ja ovat minulla vieläkin käytössä liki 20-vuota myöhemmin. Myöhemmin hankimme huomiovärein varustetut ja palosuojatut työasut jolloin työturvallisuus parani taas roimasti.

Vuodet vierivät ja työantaja vaihtui. Työ oli rikastamon suunnittelu ja itse kohteessa piipahtamisia. Turvavälineet olivat aivan asialliset. Sitten paluu Harjavaltaan jonka omistuspohja oli muuttunut. Tehdasalueelle ei päässyt ilman turvallisuuskoulutusta, joka oli järjestetty alueen ulkopuolella. Suojavarusteet tulivat suunnittelupalvelun tilaaja Instalta. Lisäksi perehdytykset olivat jokaiselle eri osastolle johon oli tekemässä suunnittelua. Turvallisuus oli edennyt todella paljon siitä mitä se oli ollut 16 vuotta aiemmin.

 2015-2018

Parin vuoden tauon jälkeen tuli pikainen lähtö Harjavallan suurteollisuuspuistoon. Kattavat perehdytykset ennen tehtaalle pääsyä. Myöhemmin vielä laitoskohtainen perehdytys joka oli kyllä paras missä olin ollut. Lopuksi esitettiin video joka oli tehty todella ammattitaitoisesti ja kattavasti, työkohteet sekä vaaranpaikat esittäen. Lämmitti videoharrastaja silmää ja mieltä.

Työ oli kriittinen aikataululta ja varmistettiin monta kertaa, että asentajat saivat aloittaa valmistelevat työ kaapelien vedolla ennen seisokkia laitoksen vielä käydessä. Töiden käynnistyessä, käyttömiehet estivät töiden suorittamisen. Hieman ahdisti kuinka ehdimme tehdä muutokset vuosihuoltoseisokissa. 

Muutamaa päivää myöhemmin konvertteri 4:ssä tapahtui sulan räjähdys ja hehkuvaa kuparia lensi hallin vastapäiselle seinälle niin että yksi ovi syttyi palamaan. Ahdistus loppui siihen! Kävin hakemassa ison pussillisen pullia ruokalasta ja menin valvomoon käyttömiesten luokse. Tiuskaisin ”vihaisesti”, että miksi hitossa te olette keskeyttäneet kaapelien vedot! Vuorossa olevien kasvot venähtivät hämmästyksestä. Sitten vilautin pullapussia ja tiedustelin, käyvätkö nämä kiitoksena siitä hyvästä? Miesten ilmeet olivat maksamisen arvoiset ja lopulta he olivat todella tyytyväisiä. Niin olin minäkin kiitollinen heidän ammattitaitoonsa ja päättäväisyyteensä.

Eräässä erinomaisessa perehdytyksessä sen pitäjä totesi lopuksi, että kaikesta tästä huolimatta jokaisen täytyy kantaa vastuu myös itse ja kulkea kaikki aistit valppaina ympäristöä tarkkaillen omaa järkeä käyttäen. Kiitin häntä jälkikäteen todella hyvästä esityksestä, sillä samoilla ohjeilla selvisin työurani alun ilman mitään suojavarusteita suhteellisen ehjänä.

”Epilogi”

Kaikista neuvotteluhuoneissa pidetyistä perehdytyksistä huolimatta jää paljon vaarallisia paikkoja varjoon!

Siksi oli tärkeää käyttää vielä uusia henkilöitä paikanpäällä ja esitellä heille kaikki mahdolliset vaaranpaikat. Kuten olen tässä kertonut perehdytyksistä ja varoituksista huolimatta monessa mahdollisessa kohteessa, joissa voi jotain sattua, olen tietämättäni liikkunut. Jos kohteiden esittely on liian vaikeaa ja vaarallista, niin hyvin tehdyt video-opastukset ovat toinen vaihtoehto. Esimerkiksi Harjavallan suurteollisuuspuistossa esitetty video perehdytys oli todella hyvä ja kattava!