Kuinka työsuojelu on muuttunut ajan
saatossa
Ajatus tämän kirjoittamiseen syntyi yrittäjien aamuriihessä 22.1.2020. Siellä
Timo Ylitalo Vaiscom Oy:stä kertoi työsuojelusta ja turvallisuudesta.
1967-1970
Ammattikoulussa käytimme
työmailla ollessamme kypärää ja haalareita. Työturvallisuudesta puhuttiin
jonkun verran.
1970-1971
Ensimmäisessä työpaikassa sain
haalarit, mutta ei muuta. Työskentelin ilman lakkia ja työkäsineitä omissa
vanhoissa kengissä. Ei kypärää, kuulo-, silmä- tai hengityssuojaimia vaikka
porasin iskuporakoneella betoniseinään reikiä kaapelin kiinnityspropuille.
Betoninpölyä tuli hengitettyä ja kuulokin oli koetuksella. Ei ollut mitään
perehdytyksiä tai työturvallisuus opastuksia. Täytyi vain pitää huoli itsestä,
tarkkailla ympäristöä ja katsoa mihin seuraavaksi astuu, ettei siinä vain satu
olemaan naula pystyssä oleva lauta tai lankku.
1971-1977
Työskentelin useissa
yrityksissä ja joista sai kerran vuodessa uudet haalarit. Kypärä kuului
turvallisuus varustuksiin osassa yrityksiä, ei muuta. Eräässä kohteessa
työskentelimme telineillä ja nokkamies totesi, että jos kaveri tipahtaa sieltä
ilman kypärää, heittäkää hänelle ainakin kypärä viereen, että kaikki menee muka
turvallisuus määräysten mukaisesti.
Erään kerran oli vakava tapaturma lähellä! Kairasimme maaperätutkimuksessa käsipelillä reikiä jalkakäytävällä. Yhdellä reiällä osuimme 20kV maakaapeliin jolloin koko Limigantulli meni pimeäksi. Eihän tämä vaarallista ole, kun mitään ei tapahtunut. Oliko se tuuria vai mitä?
Erään kerran oli vakava tapaturma lähellä! Kairasimme maaperätutkimuksessa käsipelillä reikiä jalkakäytävällä. Yhdellä reiällä osuimme 20kV maakaapeliin jolloin koko Limigantulli meni pimeäksi. Eihän tämä vaarallista ole, kun mitään ei tapahtunut. Oliko se tuuria vai mitä?
Pylvästöissä käytettiin
pylväsvyötä ja asemointiköyttä. Ollessani urani huipulla maksimissaan 100
metrin korkeudessa minun piti käyttää tällaista yhdistelmää sekä kypärää. Olin
nuorena suhteellisen hoikka ja vyö oli liian löysä. Nokkamies kiristi narulla
takana olevat lenkit lähemmäksi toisiaan, ettei vyö olisi valahtanut alas
vyötäröltäni. Porasin betonisen piipun sisäpuolelle kiinnitysreikiä kaapeleille
ja valaisimille. Meteli oli melkoinen samoin betonin pöly. Ei hengitys-, silmä-
eikä kuulosuojaimia. Keuhkot ja kuulo eivät tainneet siitä kovin paljoa tykätä
ja kuulon puolella sen tänä päivänä huomaa. Silmiin ei onneksi sattunut
lentämään kivensiruja.
Sama meno jatkui ja
ensimmäinen työtapaturma tapahtui 1976 Pietarsaaressa Oy Wilh. Schauman Ab
tehtaalla. Vedimme valmistuvan koivukuitulinjan katolla paksuja
syöttökaapeleita. Suojavarustus oli niukkaa, kuten se siihen aikaan oli.
Hyppäsin puolimetriä korkealta tasolta alemmalle tasolle ja jalassa vihlaisi.
Nostin vaistomaisesti jalan ylös ja siinähän oli kiinni kakkosnelosen (50x100
lankku) pätkä. Tempaisin lankun irti ja jatkoin kaapelinveto töitä. Jonkun ajan
kuluttua alkoi vanhassa lenkkitossussa tuntua märkää litinää. Keskeytin työteon
ja otin kengän pois jalasta. Lenkkari oli täynnä verta. Päätin siirtyä tehtaan
terveysasemalle. Ulkopuolisena työntekijänä minut passitettiin paikalliseen
terveyskeskukseen. Siellä sain jäykkäkouristuspistoksen ja kolme päivää
sairaslomaa.
Pohjolan kaapelin emalilankatehtaan rakennusvaiheissa tapahtui vakava työtapaturma työkaverille. Eräällä suurvirtakennolla oli tapahtunut oikosulku josta seurasi paha valokaari joka poltti asentajan kasvoja ja käsiä. Menimme myöhemmin katsomaan tapahtuman jälkiä ja ne olivat järkyttävät. Kennoa vastapäätä olevalla seinällä oli kolmeen metrin korkeudella sulan kuparin roiskeita. Kennon maalatut terässeinät sekä maalattu betonilattia olivat syttyneet kuumuudesta palamaan. Onneksi kaveri selvisi hengissä. Hänellä oli ollut punainen lippalakki josta löytyi vain palaneita suikaleita. Silloin tajusin kuinka onnekas olin silloin kairatessani 20kV kaapeliin ja olin selvinnyt siitä hengissä.
Pohjolan kaapelin emalilankatehtaan rakennusvaiheissa tapahtui vakava työtapaturma työkaverille. Eräällä suurvirtakennolla oli tapahtunut oikosulku josta seurasi paha valokaari joka poltti asentajan kasvoja ja käsiä. Menimme myöhemmin katsomaan tapahtuman jälkiä ja ne olivat järkyttävät. Kennoa vastapäätä olevalla seinällä oli kolmeen metrin korkeudella sulan kuparin roiskeita. Kennon maalatut terässeinät sekä maalattu betonilattia olivat syttyneet kuumuudesta palamaan. Onneksi kaveri selvisi hengissä. Hänellä oli ollut punainen lippalakki josta löytyi vain palaneita suikaleita. Silloin tajusin kuinka onnekas olin silloin kairatessani 20kV kaapeliin ja olin selvinnyt siitä hengissä.
Edelleenkään ei ollut mitään
työturvallisuus kursseja tai perehdytyksiä. Periaatteessa vastuu oli itsellä,
täytyi olla tarkkana ja seurata ympäristöään silmät auki ja valppaana. Se oli
parasta työsuojelua mitä oli tarjolla.
1978-1982
Edelleen varustus oli sama,
työnantajalta sai uudet haalarit kerran vuodessa. En muista oliko jo verstaalla
missä työskentelin käytössä kuulo- ja silmäsuojaimia, mutta ei turvakenkiä eikä
muitakaan suojaimia käytössä. Sitten sattui toinen työtapaturma. Haukiputaalta
tuli määräys mennä rakennustyömaalle Kemiin asentamaan nosturiin valaisimia.
Porasin nosturin teräsrunkoon reiät valaisimien kiinnitystä varten. Ouluun päin
ajaessa alkoi toista silmää poltella ja sitä ei pystynyt pitämään auki.
Ajaminen oli todella hankalaa ja menin suoraan Oulun Yliopistollisen sairaalan
silmäpoliklinikalle. Lääkäri tutki hetken silmää ja totesi, että täällähän on
rautaa ja se on jo aivan ruosteessa. Sitten hän nappasi sen pois ja taisi
määrätä jotain tippoja hoidoksi. Silmäsuojaimet olisivat ehkäisseet tämän
tapaturman.
1985-1990
Teknikoksi valmistumisen
jälkeen olin pääosin toimistotöissä joissa ei juurikaan työsuojelua tarvittu.
1991-1995
Ensimmäinen pitempiaikainen
työkohde oli Pieksämäen Energian projekti. Siellä oli turvavarustuksena kypärä sekä työhanskat ja siinäpä se taisi olla.
Vuonna 1995 olimme silloisen
Outokummun Cu-kuonarikastamon saneerauksessa Harjavallassa. Sain ensimmäiset turvakengät. Selvittelimme
paikanpäällä laitetietoja sekä muita tarvittavia tietoja suunnittelua varten.
Osastopäällikkö opasti ennen lähtöä, ettei sitä kuonapölyä kannata syödä, koska
se sisältää raskasmetalleja sekä muita myrkkyjä. Se oli ainoa ohjeistus.
Kuonarikastamolle oli eräs työntekijä jolle muut naureskelivat. Häntä pidettiin
omituisen arkana, voisi sanoa jopa vainoharhaisena hänen käyttäessä kaikkia
suojavälineitä. Kypärä, kuulo-, silmä- ja hengityssuojaimet kuuluivat hänen
varustuksiinsa. Ilmeisesti ei ollut työkavereiden mielestä oikea äijä!
Perehdytys oli mitä oli, tai
sitä ei ollut lainkaan. Suunnittelutoimistolta rikastamolle kävellessämme,
ihmettelimme silloin tällöin vilkkuvaa merkkivaloa. Sen toiminnasta ei ollut
kukaan maininnut, emmekä me sitä keneltäkään kysyneet. Vasta aivan
loppuvaiheessa meille selvisi, että merkkivalon vilkkuessa siitä ei saanut
kulkea. Silloin työkoneet piikkasivat kuonapadoista kipattuja kuumia kuona
satseja. Ne olivat jähmettyneet, mutta sisältä vielä hehkuvia. Jos hehkuvat
kimpaleet olisivat joutuneet tekemisiin veden, jään tai lumen kanssa olisivat
kuonan kimpaleet voineet lentää mihin tahansa. Onneksi mitään ei sattunut.
1996-2001
Komennus Raahen Rautaruukille.
Siellä alkoi olla työturvallisuus jo kohdillaan. Perehdytettiin jokaiseen
projektiin. Tehtaan työturvallisuuspäällikkö kertoi vaaranpaikoista ja mitä voi
tapahtua jos ei noudata huolellisuutta eikä turvamääräyksiä. Kypärä oli omalta
työnantajalta jolta sain myös ensimmäiset turvakengät. Suojalasit taisivat olla
Rautaruukilta samoin kuin suojakäsineet. Kuulosuojaimia kehotettiin käyttämään,
mutta liian vähän niitä tuli pidettyä.
Aluksi terässulatolla pelotti
liikkua koska sulan teräksen kipinäsuihkuja näkyi ympäri sulattoa. Kuljin
ylimmällä tasolla enkä uskaltanut liikkua lattiatasolla. Pikkuhiljaa rohkeus
kasvoi työkavereiden kanssa liikkuessa.
Silti perehdytyksissä oli
vielä aukkoja. Työkaveri joka oli mukana konvertterin saneerauksessa, kulki
konvertterien suuaukkojen puolelta vaikka ne olivat jo toiminnassa. Huomasin
myöhemmin uutisen, muistaakseni Uudesta Seelannista jossa konvertteriin oli
sitä ladatessa kierrätysmateriaalilla joutunut myös vettä joka oli aiheuttanut
räjähdyksen jossa oli useampi henki kuollut. Uutisen jälkeen kulkureittini
vaihtui konvertterien taakse.
Toisesta vaaran paikasta,
josta usein kuljin, varoitti minua myöhemmin korjaamon sähköasentaja. Hän oli
huomannut kulkureittini, joka kulki terässenkkojen lämmityspaikan alta. Silloin
kun terässenkka siirrettiin siitä pois, senkan kannen tiilet hehkuivat
tulipunaisina. Asentaja sanoi, että he ovat nähneet, kun kuumatiilivuoraus on
irronnut kannesta ja pudonnut alla olevalle senkkaradalle. Kiitos neuvosta!
Kiersin sen jälkeen tämän vaaranpaikan!
Kolmannen konvertterin
saneerauksen ollessa lähes valmiina, sattui järkyttävä tapaturma! Ulkopuolinen
koneasentaja oli oikaissut kaiteen yli alemmalle tasolle ja litistynyt niin
pahoin, että oli menehtynyt. Koska projektit olivat menneet työsuojelullisesti
todella hyvin, tämä oli erittäin ikävä tapaus. Itsestäkin tuntui erittäin
pahalta nähdessäni sen, kun uhria kannettiin pois ruumissäkissä. Ajattelin,
että jos uhrilla oli perhettä ja oli isä, hän ei enää koskaan palaisi kotiin.
Valukoneet valmistuivat ja
vuorossa olivat jo lopetetun sintraamon pölynpoiston suunnittelu ja
asennustöidenvalvonta. Rakennustyö oli jo pitkällä ja minua huolestutti kun
mekaaniset asentajat olivat korkean sähkösuodattimen päällä. He laskivat
tuulisella säällä monen metrin pituisia suodatin lamelleja suodattimen sisään.
Kysyin mekaanisten töiden valvojalta, kuinka hän antaa työn tapahtua ilman
mitään turvaköysiä ja vielä tällaisella säällä? Valvoja vain totesi, etteivät
asentajat usko häntä!? Jos olisin ollut vastuussa niistä töistä, olisin kyllä
keskeyttänyt työt välittömästi jos minua ei olisi uskottu. Onneksi siinä
vaiheessa ei sattunut mitään.
Myöhemmin eräs työntekijä oli
ollut rakennustelineillä ja hän oli saanut sairaskohtauksen ja kaatunut
kaiteellisten telineiden korkealle tasolle. Siitä hän oli kierähtänyt ja
pudonnut maahan. Tästä tuli tiukat tutkimukset ja telineet todettiin
puutteellisiksi, kun telineen tasonpäällä ei ollut putoamisen estävää
jalkalistaa. Tämä jalkalista olisi estänyt sairaskohtauksen saanutta
kierähtämästä tasolta niin, että hän olisi pudonnut. Onneksi uhri ei kuollut.
Vuonna 2011 pölynpoisto jäi
tarpeettomaksi kun sintraamon toiminta lopetettiin ja se suljettiin.
2002-2003
Neljäs kerta Kemiralla joka
oli ollut aiemmin Rikkihappo Oy ja alkujaan Typpi Oy. Nyt oli vuorossa
KOVA-projekti, Kemira Oulu voimalaitoksen automaation uusiminen. Työ oli
selvittelyä kentällä eli voimalaitoksella ja uusimisen suunnittelua.
Työturvallisuus oli kohentunut jo aivan eri tasolle mitä se oli ollut 30 vuotta
aiemmin. Silti se ei aina pysty ehkäisemään tapaturmia.
Voimalaitoksella
tapahtui vakava tapaturma. Käyttömies oli ollut avaamassa tukkeutunutta
raskaspolttoöljysäiliön putkea kun 90 °C öljy, joka on kuin
paksua kuin terva, oli kuohahtanut säiliöstä käyttömiehen päälle. Se oli polttanut
hän hartiat, rinnan sekä toisen puolen kasvoista vaikka hänellä oli ollut
suojavarusteina kypärä ja suojavisiiri. Voimalaitospäällikkö oli ollut muun henkilökunnan
apuna auttamassa tapaturman uhria. Auttajat olivat olleet jonkin asteisessa
shokissa, jolloin uhrin oli täytynyt käskyttää heitä ruiskuttamaan vettä
jäähdyttääkseen häntä ja soittamaan ambulanssin. Pahoja palovammoja saanut uhri
palasi pitkän sairasloman jälkeen takaisin töihin.
2004-2011
Palasin takaisin Rautaruukille
tai Ruukiksi nimensä vaihtaneeseen yritykseen. Työturvallisuus oli ottanut
uuden askeleen parempaan ja sain ensimmäiset huomioliivit. Ne olivat todella
laadukkaat ja ovat minulla vieläkin käytössä liki 20-vuota myöhemmin. Myöhemmin
hankimme huomiovärein varustetut ja palosuojatut työasut jolloin
työturvallisuus parani taas roimasti.
Vuodet vierivät ja työantaja
vaihtui. Työ oli rikastamon suunnittelu ja itse kohteessa piipahtamisia.
Turvavälineet olivat aivan asialliset. Sitten paluu Harjavaltaan jonka
omistuspohja oli muuttunut. Tehdasalueelle ei päässyt ilman
turvallisuuskoulutusta, joka oli järjestetty alueen ulkopuolella.
Suojavarusteet tulivat suunnittelupalvelun tilaaja Instalta. Lisäksi
perehdytykset olivat jokaiselle eri osastolle johon oli tekemässä suunnittelua.
Turvallisuus oli edennyt todella paljon siitä mitä se oli ollut 16 vuotta
aiemmin.
2015-2018
Parin vuoden tauon jälkeen
tuli pikainen lähtö Harjavallan suurteollisuuspuistoon. Kattavat perehdytykset
ennen tehtaalle pääsyä. Myöhemmin vielä laitoskohtainen perehdytys joka oli
kyllä paras missä olin ollut. Lopuksi esitettiin video joka oli tehty todella
ammattitaitoisesti ja kattavasti, työkohteet sekä vaaranpaikat esittäen. Lämmitti
videoharrastaja silmää ja mieltä.
Työ oli kriittinen
aikataululta ja varmistettiin monta
kertaa, että asentajat saivat aloittaa valmistelevat työ kaapelien vedolla ennen
seisokkia laitoksen vielä käydessä. Töiden käynnistyessä, käyttömiehet estivät
töiden suorittamisen. Hieman ahdisti kuinka ehdimme tehdä muutokset
vuosihuoltoseisokissa.
Muutamaa päivää myöhemmin
konvertteri 4:ssä tapahtui sulan räjähdys ja hehkuvaa kuparia lensi hallin
vastapäiselle seinälle niin että yksi ovi syttyi palamaan. Ahdistus loppui
siihen! Kävin hakemassa ison pussillisen pullia ruokalasta ja menin valvomoon
käyttömiesten luokse. Tiuskaisin ”vihaisesti”, että miksi hitossa te olette
keskeyttäneet kaapelien vedot! Vuorossa olevien kasvot venähtivät hämmästyksestä.
Sitten vilautin pullapussia ja tiedustelin, käyvätkö nämä kiitoksena siitä
hyvästä? Miesten ilmeet olivat maksamisen arvoiset ja lopulta he olivat todella
tyytyväisiä. Niin olin minäkin kiitollinen heidän ammattitaitoonsa ja päättäväisyyteensä.
Eräässä erinomaisessa perehdytyksessä sen pitäjä totesi lopuksi, että
kaikesta tästä huolimatta jokaisen täytyy kantaa vastuu myös itse ja kulkea
kaikki aistit valppaina ympäristöä tarkkaillen omaa järkeä käyttäen. Kiitin
häntä jälkikäteen todella hyvästä esityksestä, sillä samoilla ohjeilla selvisin
työurani alun ilman mitään suojavarusteita suhteellisen ehjänä.
”Epilogi”
Kaikista neuvotteluhuoneissa pidetyistä perehdytyksistä huolimatta jää
paljon vaarallisia paikkoja varjoon!
Siksi oli tärkeää käyttää vielä uusia henkilöitä paikanpäällä ja esitellä
heille kaikki mahdolliset vaaranpaikat. Kuten olen tässä kertonut perehdytyksistä
ja varoituksista huolimatta monessa mahdollisessa kohteessa, joissa voi jotain sattua,
olen tietämättäni liikkunut. Jos kohteiden esittely on liian vaikeaa ja vaarallista,
niin hyvin tehdyt video-opastukset ovat toinen vaihtoehto. Esimerkiksi Harjavallan
suurteollisuuspuistossa esitetty video perehdytys oli todella hyvä ja kattava!
Mielenkiintoinen teksti. Olen itsekin huomannut että enenmmän on tullut kaikenlaista asiakirjaa turvallisuuden ylläpitoon. Omavalvontaa, räjähdyssuoja-asiakirjaa ynnä muuta. Varmasti tuo perehdyttäminen on yksi tärkeimmistä asioista. https://www.icoy.fi/asiantuntijapalvelut/atex-rajahdyssuojaus
VastaaPoistaKiitos palautteesta!
PoistaAika hurjaa, että turvakengät tulivat mukaan vasta 90-luvulla. Omissa töissä on viime aikoina kiinnitetty yhä enemmän huomiota työturvallisuuteen. Olen kyllä ollut todella tyytyväinen työnantajan panokseen tässä.
VastaaPoistahttp://www.meriturva.fi/fi/koulutus/tyoturvallisuuskorttikoulutus
Kiitoksia tästä historiikista. Hyvä, että joku pitää kirjaa mitä työsuojelussa tapahtuu. Asiat muuttuvat aina pikkuhiljaa askel askeleelta, ettei sitä pitkän aikavälin muutosta aina huomaa. Muistan kuinka vuosituhannen vaihteessa kaverit kertoivat kesätöistään alumiinisulatolla ja seisokkitöiden laiteasennuksista ja savupiippujen puhdistuksesta. Hengityssuojana oli vain ohut maski ja pölyä oli ihohuokoset täynnä. Onhan asiat muuttuneet melkomoisesti tässä viimeisen 25 vuodenkin aikana.
VastaaPoistahttps://www.pipingservice.fi/asennus--ja-hitsauspalvelut/laiteasennukset-ja-terasrakenteet