Vanhemmuus ja isovanhemmuus

Vanhemmuus ja isovanhemmuus

Alle kouluikäisenä laskin leikkiä, että hankin rekka-autokuormallisen lapsia ja niitä olisi niin paljon, että alimmaiset tukehtuisivat.

Sitten kansakoulun neljännellä luokalla kirjoitin aineen jonka pohjana käytin edellistä ideaa ja jalostin sitä vielä pitemmälle. Päätin elää satavuotiaaksi, tehdä sata lasta niin että vaihtaisin aina vaimoa kerran vuodessa, ettei yhdelle tulisi liian raskasta taakka vaan kullekin heistä jäisi yksi lapsi hoidettavaksi. Vanhapiika opettaja ei tätä sovinismin määrää ymmärtänyt vaan hän sai valtaisan raivokohtauksen haukkuen aineeni syvimpään alhoon minun kera. Äitini vain nauroi kun kerroin hänelle mitä tapahtui ja näytin kirjoitelmani, hän vain tuumasi, että onpa pojalla hyvä mielikuvitus, eihän opettajalla olisi ollut mitään syytä suuttua moisesta.

Toinen poika isän sylissä!

 Kuten edellä olevasta voi päätellä, minulle oli päivän selvää, että minusta tulee jossakin vaiheessa isä! Sitten kun tuli aika hankkia omia lapsia, päätin hoitaa sen homman alle kolmikymppisenä. Koska minulla ja veljelläni oli ikäeroa liki seitsemän vuotta olin kuopuksena melkein kuin ainoa lapsi ja tyystin pilalle lellitty. Tämän vuoksi päätimme tehdä kaksi ensimmäistä lasta perätysten, että heistä olisi leikkikaverit toisilleen toisin kuin minun lapsuudessani.

Pappa ja esikoiseni.

Veljekset kuin Tarzanit, poikani yliopiston puutarhalla Linnanmaalla.

Ylpeä isä poikineen käymässä mummulassa!

Äitini päätös lapsien hankinnassa oli, että he tekevät lapsia ainoastaan sen verran ja sellaisella aikavälillä jotta hän voi huolehtia heidät. Hänen lapsuutensa oli ollut todella köyhä ja ankara. Meillä oli hyvä lapsuus ja nekin vähäiset kasvatus virheet mitä tapahtui olivat vilpittömästi hyvää tarkoittavia.

Ensimmäiset lapsenlapseni ja oikein kaksoset.

Päättelin jo 70-luvulla, että lapset on tehtävä ajoissa, muuten ei ehdi nauttia isovanhemmuudesta. Isovanhemmalla vastuu ei ole jokapäiväistä vaan he voivat nauttia lapsenlapsista vaikka ainahan normaaleilla vanhemmilla on huoli jälkeläisistään. Ei tullut rekkakuormallista eikä edes sataa, tuli kolme komeaa ja rakasta poikaa. Lisäksi nykyisen avioliiton kylkiäisinä sain kaksi mukavaa tyttöä!

Isäni äitinsä sylissä joskus 1920-21.

Minulla itselläni oli hyvin vähän kokemuksia isovanhemmista. Äidinisä kuoli jo 30-luvulla ja -äiti minun ollessa vauvaiässä. Isänisä kuoli vähän sen jälkeen kun vanhempani olivat tavanneet 40-luvulla ja äitini ehti nähdä appensa vähän ennen tämän poismenoa. Isänäiti kuoli minun ollessa yhdeksänvuotias. Hänet ehdin tavata useamman kerran vaikka hän asui toisella puolella Suomea. Kerran pikkupoikana olin passittamassa häntä kotiin Joensuuhun mummun kiusoitellessa minua.

 

Biologisen- ja ei biologisen isovanhemmuuden riemua.

Isovanhempien puutteen korvasi erittäin kiinteä sukulaisverkko. Aluksi asuimme Iskossa josta muutimme Pyykösjärvelle hämmästyttävään "yhteisöön" jossa Aarne-eno asui perheineen naapurissa, entisessä lapsuuden kodissaan. Seuraavassa talossa asui Hilu-täti perheineen. Pellonperällä eli tonttien jatkona olevien sarkojen takana Haukitiellä asui Jukka-enon perhe. Ruskossa muutaman kilometrin päässä asui Erkki-enon perhe. Vähän kauempana Kuivasjärvellä olivat Lulu-täti, Hanna-täti ja Saku-eno perheineen. Yhteyden pito oli tiivistä ja kaikkein tiiveintä se oli meillä kolmella perheellä. Yleensä portti on tielle, mutta meillä oli pääporttien lisäksi portit tonttien välisessä aidassa, että pääsee suoraan naapuriin. Yhteisö oli turvallinen ja leikkikaverit löytyivät serkuista. Olen monesti miettinyt kuinka selvisin vuosia jatkuneesta koulukiusauksesta traumatisoitumatta. En ole keksinyt muuta selitystä kuin sen, että koulu oli koulu ja koulupäivän päätyttyä palasin turvalliseen kotiympäristöön, siellä koulu ei käynyt mielessäkään. Turvallisuus on kaiken a ja o!

 

Voi tätä riemun määrää näillä seikkailuretkillä.

Olen kuullut monenlaisia juttuja isovanhemmuudesta. Joillekin se on kaikki ja toisille taas se ei merkitse mitään. Jälkimmäistä ryhmää en ymmärrä lainkaan. Kuinka niin arvokkaan asian voi tyriä totaalisesti omaan itsekkyyteensä.

Vanhimman pojan kolmas poika.

Toki he joilla ei vielä ole lapsenlapsia, eivät aina ymmärrä isovanhemmuuden rikkautta. Vaimolle on moni työkaveri naureskellut, että höpsöhän sinä olet kun noin noiden lapsenlapsien vuoksi hössötät. Suurimmalla osalla asennoituminen on muuttunut heidän tullessa isovanhemmiksi, he ovat seonneet totaalisesti onnentunteesta joka siitä tulee.

Jotain jännää tässä katsotaan televisiosta!

Kärpät antoi kyytiä Bluesille syysloman aikaan.

Mökkeily viikolla pojat laittoivat papan koville, jalat olivat pitkään kipeänä.

He joilla on lapsenlapsia, mutta tuumaavat, että me olemme kasvattaneet lapsemme ja se riittää, nyt me nautimme omasta elämästä ja vapaudesta. He eivät halua tavata tai hoitaa lapsenlapsiaan. Tämä on anteeksiantamatonta itsekkyyttä! Millään mammonalla ja matkoilla ei voi korvata sitä riemua ja iloa mitä lapsenlapsista saa! Heille voi antaa omaa elämänkokemusta ja tarinoita menneiltä ajoilta ja heiltä saa takaisin roppakaupalla onnellisuutta.

Tomera miehen alku joka osaa sanoa jo pappa ja kävelee reippaasti!

Itse olen ollut sekä biologinen että ei biologinen pappa ja yhtä arvokkaita arvoja ne molemmat ovat! Olivat he omien lasten tai vaimon lasten lapsi yhtä koskettavalta se tuntuu kun he juoksevat luokse, halaavat ja toteavat, että pappa meillä on ollut niin ikävä! Kyllä siinä isovanhemman silmät kostuvat väkisinkin siitä onnen tunteesta. Miten muuten sen voi kokea kuin olemalla vilpittömästi isovanhempi, pappa, mummu, vaari, mummi, ukki tai miksi kukakin itseään haluaa kutsuttavan.

Kolmanneksi viimeisin tulokas ristiäisissään papan sylissä, silloin "seitsemäs veljes"!

Niin, lapsenlapsia on minun puolelta neljä poikaa ja vaimon puolelta neljä poikaa. Ei haittaa vaikka tulisi lisääkin ja joku voisi pyöräyttää tytönkin, toki hän olisi vaarassa tulla ennen näkemättömän lellittelyn kohteeksi.

Päivitys 3.9.2015
No nyt se tuli, yhdeksäs lapsenlapsi. Hänen ja vanhempien ajoitus oli hipoi täydellisyyttä, sillä lapsi oli samalla syntymäpäivälahja äidille. Eikä siinä kaikki, sillä lastenlapsi katraaseen tuli ensimmäinen prinsessa! Voiko tätä tunnetta sanoin kuvata!

Päivitys 27.5.2016
Kymmenen tuli täyteen yhdeksännen pojan synnyttyä!