torstai 9. helmikuuta 2017

Kunnioita isääsi ja äitiäsi!



Usein vanhemmat unohdetaan tyystin heidän eläessään. Heidän kuoleman jälkeen ikävöidään ja surraan heitä sekä menetettyjä hetkiä, sanomattomia sanoja ja tekemättömiä tekoja.

Olen aina kunnioittanut vanhempiani sekä sukulaisiani. Minulle isä on ollut isä ja äiti on ollut äiti. En ole kyennyt koskaan sanomaan heitä etunimillä. Samoin ”sukulaisvanhemmat” ovat olleet tätejä, setiä ja enoja joiden tunnistamisen apuna on ollut liitteenä etunimi, Aarne-eno, Hanna-täti, Väinö-setä.

Lapseni olen ohjannut kutsumaan isovanhempia papaksi ja mummuksi. Heillä on ollut tarvittaessa tarkenteena nimi Yrjö-pappa, Elli-mummu tai asuinpaikka Alppilan-mummu ja Välivainion-pappa. Korvaani särähtää todella pahasti esimerkiksi äidin kutsuminen mutsiksi!

Vierailin säännöllisesti niin vanhempieni kuin appivanhempien luona heidän eläessään. Isovanhempien luona sain käydä ainoastaan lapsena mummun luona vanhempieni kanssa hänen asuessa toisella paikkakunnalla. Mummu menehtyi ollessani 9-vuotias. Onneksi laaja enojen, tätien ja setien määrä hieman korvasi menetettyjä kokemuksia isovanhempien kanssa.

Eräs ystäväni moitti tiivistä yhteydenpitoani vanhempiini. Hänen mielestään minun olisi täytynyt katkaista ”napanuorani”! Moitteista huolimatta en katkaissut suhteitani vaan tapasin vanhempiani enkä kadu sitä. Vanhempien poistuttua tuonpuoleiseen minulla ei ole ollut omantunnon tuskia hylätyistä hetkistä tai sanomattomista sanoista.

En voi sanoa olleeni puhdas pulmunen, sillä olen kapinoinut sekä loukannut vanhempiani. Sillä tavalla olen käynyt läpi itsenäistymisprosessin ja sen ”napanuoran” katkaisun. Olen myös muistanut pyytää vanhemmiltani anteeksi loukkaukseni.

En koe pakonomaista tunnetta laukata vanhempieni haudalla itkemässä huonoa omaatuntoa tai kadotettua anteeksiantoa. Kunnioitan vanhempiani, olen kiitollinen jokaisesta hetkestä jotka heiltä sain. Isä ja äiti kulkevat sydämessäni iltaruskoni hiipumiseen saakka!    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti